Hyppää sisältöön

Vaalan uuden vankilan hintalappu kallistui viidellä miljoonalla eurolla

Vaalan uuden vankilan varsinaiset rakennustyöt alkavat elokuussa. Uuden vankilan urakkasopimukset allekirjoitettiin tiistaina. uuden vankilan hinta nousi 39 miljoonasta 44 miljoonaan rakennuskustannusten kallistumisen takia.

Havainnekuva Vaalaan tulevasta uudesta vankilasta.
Vaalan vankilasta on tulossa rikosseuraamuslaitoksen uuden konseptin mukainen laitos, jonka bruttoala on noin 9 500 kuutiota ja sen tontti on noin 26 hehtaaria. Kuva: Sweco Architects Oy
Risto Degerman
Avaa Yle-sovelluksessa

Uuden vankilan on määrä valmistua Vaalaan lokakuussa 2024. Uudesta vankilasta rakennetaan satapaikkainen suljettu vankila miehille. Vankila tulee uudelle paikalle reilu kilometriä Vaalan keskusta pohjoiseen Järvikyläntien ja Vaarakaarrontien kulmaukseen.

Alueella on jo tehty maansiirtotöitä. Varsinainen vankilan rakentaminen alkaa kesälomakauden jälkeen elokuussa.

Uusi vankila korvaa nykyisen Pelson vankilan ja samalla vankilatoiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pelson vankilasta Vaalan vankilaan.

Hankkeen rakentamisen kokonaiskustannusarvio nousi saatujen tarjousten perusteella 39 miljoonasta 44 miljoonaan euroon. Kustannusten nousuun vaikuttaa yleinen rakennuskustannusten nousu.

Pääurakoitsija on Lujatalo Oy. IV-urakoinnista vastaa Talepolar Oy, LV- ja sprinklerurakoinnista Haapajärven LVI-Rakentajat Oy ja sähköurakoinnista Caverion Suomi Oy.

Vaalan nykyisen Pelsolla sijaitsevan vankilan erikoisuus on ollut maatila ja alkuperäiskarja, jotka siirretään vankilan muuton takia muualla.

Viime viikolla rikosseuraamuslaitos julkisti myös Ouluun tulevan uuden Ruskonselän vankilan suunnitelman. Sen on määrä valmistua vuonna 2025 ja korvata Oulun nykyinen vanha vankila.

Lue myös:

Vaalan uuden vankilan rakennustyöt alkoivat – kuntaan tulee ensimmäinen uuden konseptin mukainen paikka miesvangeille

Vaalan uusi vankila tulee maaseudun sijaan kunnan keskustaan

Suosittelemme