Hyppää sisältöön

Nokialta tekniikan alalle kohdentuva suurlahjoitus Oulun yliopistolle

Nokia on lahjoittanut Oulun yliopistolle 250 000 euroa. Lahjoitus liittyy yliopistojen varainhankintakampanjaan, jossa korkeakoulut saavat yksityistä rahoitusta.

Oulun yliopiston päärakennuksen sisäänkäynti.
Oulun yliopisto on Nokian strateginen tutkimuskumppani erityisesti radioteknologian tutkimuksessa. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle
Risto Degerman
Avaa Yle-sovelluksessa

Yksityisen rahoituksen lisäksi yliopistot saavat valtiolta vastinrahaa. Nokian Oulun yliopistolle tekemä lahjoitus kohdentuu tekniikan alalle.

Yhtiö on ollut jo pitkään yliopiston strateginen kumppani erityisesti radioteknologian tutkimuksessa.

Tällä hetkellä yhteistyön keskiössä on erityisesti yhteistyö maailman ensimmäisessä laajassa 6G-tutkimuksesssa, Suomen Akatemian rahoittamassa 6G Flagship -tutkimuskokonaisuudessa.

Suomi on kansainvälisesti 6G-tutkimuksen ja -kehityksen kärkimaita.

Oulun lisäksi Nokia on lahjoittanut rahaa myös Helsingin ja Tampereen yliopistoille sekä Aalto-yliopistolle.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme