Hyppää sisältöön

Poliisi epäilee Oslon ampujan olevan radikalisoitunut islamisti – iskussa kuoli kaksi ja haavoittui 21 ihmistä

Ampuja avasi tulen lauantain vastaisena yönä Oslon keskustassa sijaitsevalla vilkkaalla baarialueella. Norjan poliisi tutkii ampumista radikaali-islamistisena terroritekona. Osloon lauantaiksi kaavailtu Pride-kulkue on peruttu.

Norjassa joukkoampuminen – kaksi kuollut, useita haavoittuneita
Ilmari Reunamäki,
Vilma Romsi,
Sami Spåra
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi ihmistä kuoli ja kaksikymmentäyksi ihmistä haavoittui Oslossa lauantain vastaisena yönä tapahtuneessa joukkoampumisessa.

Haavoittuneista kymmenen on haavoittunut vakavasti, mutta he eivät ole hengenvaarassa.

Joukkoampuminen tapahtui Oslon ydinkeskustassa, London Pub ja Per på Hjørnet -baarien ulkopuolella, noin kello 1.00 paikallista aikaa.

Ammuskelu alkoi Per på Hjørnet -baarin läheisyydessä, minkä jälkeen ampuja jatkoi ampumista vieressä olleen London Pub -baarin suuntaan.

Baarit sijaitsevat vilkkaalla Rosenkrantz' gate -kadulla toisistaan vierekkäin. Molemmat paikat olivat auki ammuskelun aikaan. Baareista London Pub on tunnettu oslolainen homobaari.

Kartta Oslon keskustasta, johon merkitty London Pub.
Joukkoampuminen tapahtui Norjan pääkaupunki Oslon ydinkeskustassa.

Epäiltyä aiotaan syyttää murhasta ja terroriteosta

Norjan poliisi on ottanut epäillyn miehen kiinni ja takavarikoinut kaksi asetta, joista toinen on automaattiase.

Norjassa poliisin hälytystila on nostettu tasolta 3 tasolle 5, joka on korkein mahdollinen valmiustila.

Norjan yleisradioyhtiö NRK:n tietojen mukaan epäilty on 42-vuotias Norjan kansalainen ja kotoisin Iranista. Ampumisen motiivista ei ole tietoa.

Norjan poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa tutkivansa ampumista radikaali-islamistisena terroritekona.

Norjan poliisin syyttäjä Christian Hatlo kertoi tiedotustilaisuudessa poliisin kutsuvan ammuskelua terrorismiksi, sillä kuolleita ja loukkaantuneita oli lukuisia, ja yksittäisiä rikospaikkoja oli ainakin kolme. Poliisi epäilee teon olleen viharikos ampumisen kohteen perusteella.

– On syytä epäillä, että hänen tarkoituksensa oli kylvää kauhua, Hatlo sanoi.

Norjan poliisi tiedottaa, että sai ammuskelusta ilmoituksen kello 1.14 ja otti epäillyn miehen kiinni tapahtumapaikan lähistöltä kello 1.19.

Poliisin rajaama alue Oslon kadulla.
Poliisi eristi Rasenkrantz' gate -kadun ampumispaikan kohdalta lauantaiaamuna. Kuva: Terje Pedersen / EPA

Poliisi ei epäile ampumisvälikohtauksesta muita henkilöitä.

Hatlo kertoi tiedotustilaisuudessa, että epäiltyä kohtaa syytteet murhasta, murhan yrityksestä ja terroriteosta.

Poliisi tiedotti lisäksi, että epäillyllä on mielenterveysongelmien tausta. Epäilty on poliisille entuudestaan tuttu ja on ollut maan tiedustelupalvelun seurannassa vuodesta 2015 mahdollisena radikalisoituneena islamistina.

Epäilty on saanut aiemmin sakkorangaistuksia muun muassa veitsen ja huumeiden hallussapidosta.

Syyttäjä Christian Hatlo Norjan poliisista tiedotustilaisuudessa Oslon ampumisesta.

Silminnäkijä: Baarissa vallitsi paniikki

– Olin London Pubin terassilla, kun se tapahtui. Huomasin, kun laukaus ammuttiin ja minuun osui lasinpala. Laukauksia tuli koko ajan enemmän ja enemmän, joten pakenin sisätiloihin ja yritin saada mahdollisimman monta ihmistä mukaani, nimettömänä pysyvä silminnäkijä kertoo NRK:lle.

Silminnäkijän mukaan baarin sisällä vallitsi paniikki.

– Aluksi ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä tapahtui, mutta sitten tuli paniikki, hän kertoo.

Poliiseja vartioimassa Oslon kadulla.
Poliiseja Oslon ammuskelupaikalla 25. kesäkuuta 2022. Kuva: Javad Parsa / EPA

NRK:n toimittaja Olav Rønneberg näki tapahtuman ollessaan sattumalta alueella.

– Näin miehen tulevan paikalle kassin kanssa, hän otti kassista aseen ja alkoi ampua, Rønneberg kertoi. Hän kertoo myös, että haavoittuneita on useita. Rønneberg kertoi, että useita loukkaantuneita kuljetettiin ambulansseihin. Rønneberg sanoi myös, että silminnäkijät olivat kokoontuneet läheiseen hotelliin.

Alueella ammuskelun aikaan ollut nimettömänä pysyvä nainen kertoi Verdens Gang -sanomalehdelle, että ampuja ampui tähdättyjä laukauksia kohti ihmisiä.

– Kun ymmärsin, että tämä on tositilanne, minä juoksin. Lattialla oli veren peittämä mies liikkumattomana, nainen kuvaili VG:lle.

Pääministeri: Kauhea hyökkäys viattomia ihmisiä kohtaan

Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre kirjoitti surunvalittelunsa ampumisen uhreille ja kutsui tapahtunutta "kauheaksi ja järkyttäväksi hyökkäykseksi viattomia ihmisiä kohtaan". Hän vakuutti lausunnossaan, että Norja on kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien puolella.

Norjan oikeusministeri Emilie Enger Mehl sanoi NRK:lle, että ampuminen järkyttää koko maata.

– Norja on luottamuksen yhteisö, jossa jokaisen pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi ulkona lauantai-iltana, Mehl puhui.

Norjan kuninkaalliset vierailivat lauantaina tapahtumapaikalla.

Suomen presidentti Sauli Niinistö kirjoitti Twitterissä olevansa järkyttynyt ja surullinen Oslon terroriteosta.

– Suomi tuomitsee terrorismin sen kaikissa muodoissa ja ilmentymissä, Niinistö kirjoitti.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) lähetti myös surunvalittelunsa ja kirjoitti, ettei terrorismille ole sijaa. Marin kommentoi ajatusten nyt olevan uhrien perheiden ja läheisten luona.

Oslon lauantain Pride-kulkue on peruttu

Oslossa vietetään parhaillaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisiä oikeuksia puolustavaa Oslo Pride -viikkoa.

Oslossa oli määrä pitää vuosittainen Pride-kulkue myöhemmin lauantaina, mutta kulkue ilmoitettiin peruttavaksi ampumistapauksen johdosta. Järjestäjien mukaan kaikki Oslo Pride -tapahtumat on peruttu. Taustalla on poliisin antama selkeä ohjeistus, järjestäjät kertovat Facebookissa.

Ihmiset surevat ampumispaikalla.
Ihmisiä kerääntyi ampumispaikalle 25. kesäkuuta. Kuva: Terje Pedersen / EPA

Oslon Pride-kulkueen organisoija Kristin Haugsevje sanoi, että Oslon Pride keskittyy nyt “pitämään huolta toisistansa”.

– Lähetämme lämpimät ajatuksemme ja rakkautemme lähiomaisille, haavoittuneille ja muille kärsineille. Pian olemme jälleen ylpeitä ja näkyvillä, mutta tänään pidämme Pride-juhlamme kotoa käsin, Haugsevje totesi yhteisessä kannanotossa norjalaisen tasa-arvojärjestö FRI:n johtajan Inge Alexander Gjestvangin kanssa.

Vaikka virallinen Pride-kulkue Oslossa peruttiin, sadat ihmiset lähtivät oma-aloitteisesti lauantaina marssimaan.

Oslon virallinen Pride-kulkue peruttiin lauantaina joukkoampumisen vuoksi, mutta sadat ihmiset lähtivät marssimaan oma-aloitteisesti.

Helsinki Pride lähetti Oslon uhreille ja heidän läheisilleen tuenosoitukset.

– Terroristi-isku keskellä yötä, keskellä Oslo Prideä, on isku yhdenvertaisuutta, turvallisuutta, rakkautta ja ihmisyyttä vastaan, Helsinki Priden puheenjohtaja Panu Mäenpää kirjoitti.

Ensi viikolla alkavan Helsinki Priden valmisteluita kuitenkin jatketaan.

– Jatkamme Helsinki Priden valmisteluita, kuitenkin vielä tarkastellen omia turvallisuussuunnitelmia, yhdessä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa. Me emme halua antaa vihan voittaa.

Suosittelemme sinulle