Yhteisselfie toisensa perään. Espoolaisessa piensatamassa käy kuhina, kun laulaja Isac Elliot on saapunut paikalle. Artistin kanssa samaan kuvaan haluavat niin lapset, mopopojat kuin jäätelökioskin myyjät.
Isac Elliot, 21, on ollut esiintyvä artisti jo kymmenen vuotta eli lapsesta pitäen. Pitkän tauon jälkeen hän on taas pinnalla. Pari viikkoa sitten julkaistusta 20min-kappaleesta on tullut jättimäinen hitti Tiktokin ansiosta.
Autobiisi syntyi fiilistelemällä
”Mul ei menis ku kakskyt minsaa hakee sut pois Stadista”
Isac Elliotin 20min-kappaleen kertosäe koukuttaa. Se syntyi korona-aikana, kun laulajalla oli mieli maassa.
Suomalaisartisti oli solminut juuri ennen pandemiaa kansainvälisen levytyssopimuksen ja tähtäimessä oli lähteä tekemään uraa ulkomaille. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi.
Hän ryhdistäytyi kotisohvalta ja lähti kavereidensa kanssa studiolle fiilistelemään ja tekemään musiikkia. Yhtäkkiä Isac Elliotilla oli valmiina suomenkielinen kappale 20min. Biisillä ovat mukana suositut räppärit William ja Cledos.
– Kun kirjoitin biisin, olin saanut uuden auton ja se oli tosi nopee. Olin tosi fiiliksissä siitä. Asun Kauniaisissa ja mulla menee suurin piirtein 20 minuuttia ajaa Helsinkiin. Sit tein sellasen biisin, että menen hakemaan jotain mimmiä sieltä nopeella autolla, laulaja sanoo virnistäen.
Tiktok määrittää hitit
Isac Elliotin kappale on noussut jättimäiseksi hitiksi ja se on pitkälti Tiktokin ansiota. Biisin kertosäkeestä julkaistiin videopalvelussa lyhyt pätkä kesäkuun alussa eli noin puolitoista viikkoa ennen kappaleen virallista julkaisua.
20min-kappaleesta tuli Tiktokissa viraalihitti, kun tuhannet käyttäjät alkoivat tehdä biisinpätkään omia videoitaan. Biisi oli siis hitti jo ennen kuin sitä oltiin edes kuultu kokonaan.
Kun kappale lopulta julkaistiin, se sai Spotifyssa vuorokauden aikana 320 000 kuuntelukertaa. Parempaan on yltänyt aiemmin vain Sanni vuoden 2016 kappaleella Että mitähän vittua, jota kuunneltiin vuorokaudessa 349 000 kertaa. Pari viikkoa sitten julkastua 20min-kappaletta on kuunneltu nyt yli kaksi miljoonaa kertaa.
Isac Elliotin kappaleen menestystarina kertoo siitä, kuinka Tiktokista on tullut merkittävä popmusiikin markkinointikanava.
– Se on se reitti nykyisin ja varsinkin mun yleisölle. Se on siistiä, että on tuollainen platformi, missä voi helposti markkinoida omaa musiikkia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka ikinen sinne laitettu biisi menee viraaliksi. Ihmisten pitää tykätä myös siitä biisistä, laulaja sanoo.
Uuden musiikin löytäminen Tiktokista on merkittävässä kasvussa. Teoston ja muiden pohjoismaisten tekijänoikeusjärjestöjen tekemän tutkimuksen mukaan videopalvelu on uuden musiikin löytämisessä tärkeää nuorille ja etenkin 12–17-vuotiaille.
"Suomeksi tekeminen tuntuu omalta"
Isac Elliotia jännitti julkaista kappale, joka on suomeksi ja tyyliltään huomattavasti räpimpi kuin hänen aikaisemmat julkaisunsa.
– Tuo on kuitenkin sitä musaa, mitä mä kuuntelen. Muutenkin suomenkielinen proggis on tuntunut tosi aidolta, koska olen tehnyt biisejä itse kahden parhaan frendin kaa. Englanniksi tehtäessä mukana on pitänyt olla muita kirjoittajia, jotka osaavat kielen hyvin. Suomeksi tekeminen tuntuu tosi omalta.
Laulaja yllättyi, kuinka nopeasti kappaleesta tuli viraalihitti Tiktokissa.
– Se oli suunnitelma ja toivoin, että se tulee niin tekemään. En mä kelannut, että se lähtee noin isosti. Sitten jännitti se, että lähteekö se yhtään striimien puolella. Jos tämä nyt striimaisi 100 000, niin mä olisin tosi tyytyväinen ja sitten se striimasi 300 000. En mä oikein vieläkään tajua, että kuinka paljon se on.
Isac Elliot on tehtaillut kavereidensa kanssa jo albumillisen uutta musiikkia. Artistin mukaan kappaleista löytyy hiphop-vaikutteita mutta myös melodisempaa poppia. Albumi julkaistaan ensi vuoden puolella tai vain muutama biisi kerrallaan. Laulaja ei ole vielä asiaa päättänyt.
Isac Elliot on kolkutellut kansainvälisten musiikkimarkkinoiden ovia jo useampaan kertaan ja niin hän saattaa tehdä jatkossakin.
– En ole todellakaan poissulkenut mitään. Mutta ainakin vuoden eteenpäin keskityn sataprosenttisesti vain suomenkieliseen musiikkiin. Ensi kesänä teen omia keikkoja, koska haluan ensiksi julkaista musiikkia, ettei ole vaan yksi uusi biisi, jonka menen vetämään lavalle 14 kertaa.
Aikuistumista intin ja oman kämpän kautta
Isac Elliot on ollut julkisuuden valokeilassa 11-vuotiaasta lähtien. Hän kertoo, että viime vuonna käyty armeija toi hänelle kaivatun irtioton.
– Musiikki on ollut fokuksessa niin kauan kuin muistan, niin intti oli sellanen, että joutui väkisinkin miettimään muita asioita. Se oli henkisesti mulle tosi hyvä kokemus. Jäi hyviä muistoja, sain ystäviä ja tuli hyvä kunto.
– Suosittelen inttiä ja olen sitten puolustamassa maata, jos jotain tapahtuu.
Laulajan elämä muuttui kohti aikuisuutta, kun hän muutti omilleen puolitoista vuotta sitten. Hän kertoo, että siivoaminen ja pyykkien peseminen sujuvat, mutta kokkaamisessa on vielä petraamista. Onneksi lähellä asuvat vanhemmat, joiden luona voi välillä piipahtaa syömässä.
Ja kuten nuoren aikuisen elämään kuuluu, myös kavereita on kutsuttu käymään. Isac Elliot tunnustaa, että kerran bileet lähtivät hieman lapasesta, kun paikalla oli sata ihmistä.
– Jengi kohteli mun kämppää kuin baaria. Jos juomat kaatuivat, niin ne jäivät siihen lattialle. En ehkä järjestä tällaisia eventtejä uudestaan. Olihan se ihan hauskaa, mutta toivottavasti naapurit ei vihaa mua. Se tapahtui kerran ja sen jälkeen olen ollut quiet as a mouse (hiirenhiljaa), laulaja nauraa.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 27.6. klo 23:een.
Lue myös: