Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Yhdysvalloissa korkein oikeus kumosi eilen konservatiivisten tuomareiden äänienemmistöllä lähes 50 vuotta aborttioikeuden maassa turvanneen ennakkopäätöksen.
Roe vastaan Wade -nimellä tunnetun päätöksen kumoamisen johdosta Yhdysvalloissa osavaltioilla on nyt oikeus joko sallia tai kieltää abortit. Välittömästi oikeuden päätöksen jälkeen yhdeksän osavaltiota asettivat aborttikiellon voimaan. Näiden lisäksi noin kymmeneltä osavaltiolta odotetaan aborttikieltoa lähiaikoina.
Lukuisat maailman johtajat kritisoivat Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöstä
Maailman keskeisten päättäjien reaktio aborttioikeuden kiristämiseen Yhdysvalloissa on ollut laajalti kriittinen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoi, että abortti on kaikkien naisten perusoikeus, ja sitä on suojeltava.
– Haluan ilmaista solidaarisuuteni naisille, joiden vapautta Yhdysvaltain korkein oikeus heikentää, Macron sanoi.
Kanadan pääministeri Justin Trudeaun mukaan uutiset Yhdysvalloista ovat kauhistuttavia.
– Ajatukseni ovat miljoonien amerikkalaisten naisten luona, jotka menettävät nyt oikeutensa aborttiin. En voi edes kuvitella sitä pelkoa ja vihaa, jota te koette juri nyt, Trudeau sanoi.
YK:n pääsihteeri António Guterresin puhemies Stephane Dujarric kommentoi päätöstä kriittisesti ja sanoi, että aborttioikeuden rajoittaminen ei estä ihmisiä tekemästä aborttia, mutta tekee aborteista vaarallisempia.
Britannian pääministeri Boris Johnson kommentoi korkeimman oikeuden päätöstä lyhyesti tiedotustilaisuudessa vieraillessaan Ruandassa. Hänen mukaansa päätös on "iso askel taakse päin".
Tanskan pääministeri Mette Fredricksen kirjoitti viestissään Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöksen olevan valtava takaisku.
– Sydämeni itkee amerikkalaisten tyttöjen ja naisten puolesta. Oikeus aborttiin on yksi tärkeimmistä perusoikeuksista. Emme saa koskaan tehdä kompromisseja naisten rajoittamattomasta oikeudesta päättää omasta kehostaan ja tulevaisuudestaan, Fredricksen kirjoitti.
Espanjan pääministeri Pedro Sánchez sanoi korkeimman oikeuden päätöksen muistuttavan siitä, että mitään oikeutta ei voi pitää itsestäänselvyytenä.
– Yhteiskunnalliset saavutukset ovat aina vaarassa mennä taaksepäin. Niiden puolustamisen on oltava jokapäiväistä. Naisten on voitava päättää vapaasti elämästään, Sánchez kommentoi.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet kommentoi lausunnossaan oikeuden päätöstä "valtavaksi iskuksi naisten oikeuksille ja sukupuolten väliselle tasa-arvolle".
– Yli 50 valtiota ovat edistäneet aborttioikeutta viimeisen 25 vuoden aikana. Tämän päivän päätöksellä Yhdysvallat on valitettavasti liikkumassa toiseen suuntaan tästä suunnasta, Bachelet viesti Yhdysvalloille.
Yhdysvallat kulkee yleistä trendiä vastaan kiristäessään aborttioikeutta
Aborttioikeutta merkittävästi tiukentamalla Yhdysvallat liittyy vain pieneen joukkoon valtioita, jotka ovat tiukentaneet aborttilakia ensin oikeutta aborttiin lisättyään. Tällaisia valtioita ovat myös esimerkiksi Nicaragua, Puola ja Venäjä.
Esimerkiksi Meksikon korkein oikeus päätyi vastakkaiseen päätökseen viime vuoden syyskuussa, kun oikeus dekriminalisoi abortin kaikkialla Meksikossa.
Meksikon korkeimman oikeuden puheenjohtaja Arturo Zaldívar kirjoitti, että "vain harvoina päivinä hän on ollut yhtä ylpeä Meksikon korkeimmasta oikeudesta kuin tänään", viitaten rajanaapureiden eri suuntiin aborttien laillisuudessa.