Hyppää sisältöön

Porisuhdeneuvoja Luukkone houkuttelee jo paluumuuttajia Poriin: "Tästä on minkään muun kaupungin vaikea pistää paremmaksi"

Miljoonia katselukertoja kerännyt Porisuhdeneuvoja Luukkose ohjelma on vaikuttanut positiivisesti Porin imagoon. Talvella käynnistynyt kampanja on jo houkutellut ensimmäiset paluumuuttajatkin kaupunkiin.

Merianna Luoma seisoo Kokemäenjoen rannalla.
Merianna Luoma muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa Porisuhdeneuvoja Luukkose houkuttelemana. Kuva: Rami Koivula / Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Merianna Luoma lähti Porista vuonna 2006 päästyään ylioppilaaksi. Sopivia yliopisto-opintoja ei ollut synnyinkaupungissa tarjolla, joten muutto Turkuun oli välttämätön. Tuolloin muutos tuntui jopa tervetulleelta.

– Oli ihan iloinen fiilis lähteä Porista. Saatoin jopa sanoa, että en enää tänne palaa. Silloin kaipasi jotain isompaa meininkiä ja enemmän ihmisiä.

Vuosien varrella Luoma ehti jo välillä poistua Suomesta ja asua miehensä synnyinmaassa Espanjassa. Viime talvena edessä oli päätös siitä, missä perhe haluaisi asua keväällä syntyvän lapsen vauvavuotena. Silloin Luoman silmiin osuivat Porisuhdeneuvoja Luukkose sketsit.

– Ne tekivät vaikutuksen. Erityisesti murreasiat olivat hauskoja. Luukkone käytti sanoja, joita olin itsekin käyttänyt ja melkein jo unohtanut. Mietin, että kylläpä Pori alkaa näyttää hyvältä. Tästä on minkään muun kaupungin vaikea pistää paremmaksi.

Pysyykö porisuhde kunnossa?

Nähtäväksi jää, kuinka vahva pito Porilla on. Alkujaan Luoma suunnitteli muuttavansa Poriin vain lyhyeksi aikaa.

– Nähtyäni ensimmäisen sketsin, iski into vuokrata kesäkoti lapsuudenkaupungista ja näin tehtiin! Porisuhde tuli siis kuntoon, Merianna Luoma iloitsi sosiaalisessa mediassa.

Vielä synnyinkaupungista ei ole kiire poistua, mutta suunnitelmana on, että lapsen hieman kasvettua perhe muuttaa jälleen Espanjaan.

Luukkosella riittääkin vielä töitä, jos paluumuuttajat halutaan myös pitää Porissa.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Suosittelemme