Hyppää sisältöön

Maahantulorajoitukset poistuivat kokonaan, mutta itärajalla matkustajia ei näy: "Liikenne kasvoi 300 prosenttia, kun Suomeen saapui jopa kolme autoa"

Tästä päivästä lähtien Suomella ei ole enää maahantulon rajoituksia ulkorajoillaan. Itäisillä raja-asemilla on silti ollut hiljaista. Venäjällä on vielä voimassa omia rajoituksiaan.

Liikenne lisääntynee pikkuhiljaa Venäjän rajalla
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Hiljaista pitelee. Tämä on ollut itärajan rajanylityspaikkojen vastaus, kun kuulumisia on kyselty pitkin koronapandemiaa.

Tästä päivästä lähtien Suomen rajaliikenteessä ei enää ole koronarajoituksia, mutta vastaus on edelleen sama: Hiljaista on.

Niiralan rajanylityspaikalla Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä maahantulon rajoitusten poistumisen aamu on näyttäytynyt rauhallisena.

– Ajattelimme, että heti aamusta tänne tulisi vähän reilummin porukkaa. Voisihan toki sanoa, että liikenne kasvoi 300 prosenttia, kun Suomeen saapui jopa kolme autoa aamun aikana, naurahtaa aamun vuoropäällikkönä toimiva ylirajavartija Timo Kinnunen.

Niiralan rajanylityspaikan päärakennus ja ajokaistoja kirkkaassa auringonpaisteessa.
Niiralan raja-asemallakaan ei varsinaista ryntäystä perjantaina aamupäivällä näkynyt. Kuva: Siru Päivinen / Yle

Normaalit aukioloajat palasivat

Suomen itärajan eteläisimmältä rajatarkastusasemalta, Virolahden Vaalimaalta kerrotaan, että ensimmäiset rajanylittäjät olivat liikkeellä jo keskiyöllä. Silloin rajoitukset päättyivät, ja rajatarkastusasema palasi välittömästi normaaleihin aukioloaikoihinsa.

Myös Lappeenrannan Nuijamaan, Imatran sekä Niiralan asemilla "normaali" tarkoittaa ympärivuorokautista aukioloaikaa.

Kartta, joka näyttää neljän rajanylityspaikan sijainnit Suomen ja Venäjän rajalla. Pohjoisesta etelään: Niirala, Imatra, Nuijamaa, Vaalimaa.
Suomen itäisellä rajalla on useita rajanylityspaikkoja. Nyt neljä niistä on taas auki ympäri vuorokauden. Kuva: Jasmina Kauta / Yle

Tänään aamulla ja aamupäivällä Vaalimaan rajatarkastusasemalla oli taas miltei hiirenhiljaista. Ennen koronarajoituksia Vaalimaa oli itärajan toiseksi vilkkain raja-asema, jossa rajan ylitti vuodessa noin 2,4 miljoonaa ihmistä.

Rajatarkastusaseman päällikkö Jussi Pekkala ennusti kymmenen aikaan, että Pietarista aamulla matkaan lähteneet reissaajat voisivat olla piakkoin rajalla. Hän oli oikeassa. Puolenpäivän jälkeen liikennekamerassa näkyy jo usean auton jonoja. Odotusajaksi luvataan silti alle puolta tuntia.

Rajatarkastusaseman päällikkö Jussi Pekkala.
Jussi Pekkala ei osaa arvioida, milloin liikenne voisi lisääntyä. Se voi olla nyt tai paljon myöhemmin. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kaksoiskansalaiset ja oleskeluluvan saaneet liikkuvat

Pohjois-Karjalan rajavartiostossa odotetaan, että rajoitusten poistaminen lisää rajaliikennettä Niiralassa maltillisesti.

Tavallisesti Niiralassa rajanylittäjiä on noin tuhat päivässä. Viime aikoina rajan yli ovat kulkeet ovat olleet kaksoiskansalaisia tai oleskeluluvan omistavia.

Rekkoja kulkee päivässä noin sata. Venäjältä ja Valko-Venäjältä rekkoja ei tule, vaan suurin osa tavaran tuojista saapuu Baltian maista.

– Suurin osa rajanylittäjistä on ihan tuttuja vakioasiakkaita. He ovat myös hyvin perillä kaikista rajoituksista ja ohjeista. Kesän aikana matkustajia tulee varmasti taas enemmän myös Etelä-Suomesta, ylirajavartija Timo Kinnunen kertoo.

Satunnaisesti rajan yli asioiville rajoitusten päättyminen on herättänyt kysymyksiä. Puhelin onkin soinut Niiralan raja-asemalla tiuhaan tahtiin aamun aikana.

– Esimerkiksi bensan hakeminen Venäjän puolelta on käynyt taas monen mielessä, Kinnunen kertoo.

Takaisin vanhoihin rutiineihin

Vaalimaan rajavartiolaitoksen henkilöstö on palaamassa nyt normaaliin. Takana on kaksi eriskummallista vuotta koronarajoitusten parissa.

Jussi Pekkala kertoo, että Vaalimaan raja-asemalla liikenne on ollut kahden viime vuoden ajan noin kymmenesosa koronaa edeltävistä luvuista. Tehtäviä oli silti enemmän, sillä koronaviruspandemia toi raja-asemille uusia työtehtäviä.

– Oikeastaan voisi sanoa, että olemme palaamassa koronaa edeltäneeseen aikaan. Teemme taas tavallisia rajatarkastuksia koronarajoitusten valvonnan sijaan. Ehkä palaamme meille tutumpaan toimintaan, sanoo Vaalimaan rajatarkastusaseman päällikkö Jussi Pekkala.

valkoinen pakettiauto jonottaa Vaalimaan raja-asemalla Suomeen pääsyä
Perjantaina aamulla Vaalimaalla rajan ylitti vain muutamia autoja. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Pekkalan mukaan koronarajoitusten vuoksi rajalta käännytettyjä ihmisiä on ollut muutamista muutamiin kymmeniin päivässä. Jos he nyt ylittäisivät rajan, työntekijöiden urakka ei olisi kovin paljon suurempi, päinvastoin.

– Toki tämä vähentää osaltaan meidän työmääräämme, koska hallinnolliset päätökset kuormittavat meidän organisaatiotamme, Pekkala sanoo.

Vaikka Suomi poistikin nyt rajoituksensa, Venäjän omat rajoitukset vaikuttavat edelleen siihen, millä perustein Venäjän kansalainen voi Suomeen matkustaa. Suomen ulkomininisteriökään ei suosittele suomalaisten matkustamista Venäjälle.

Lisää aiheesta

Yli vuoden kiinni ollut itärajan raja-asema avautuu jälleen – Venäjältä pääsee Suomeen turisteja entiseen malliin

Itärajan asukkaat eivät voi jatkaa bensarallia takavuosien tapaan – Tulli muistuttaa, että EU-pakotteet koskevat myös yksityishenkilöitä

Suosittelemme