Hyppää sisältöön

Maatalouden kannattavuuskriisi uhkaa syventyä – lannoitteiden hinnat ovat lähes kaksinkertaistuneet parissa vuodessa

ProAgria ehdottaa ratkaisuksi maatilojen ahdinkoon muun muassa sadonhintavakuutuksen käyttöönottoa Suomessa.

Puimuri pellolla Kurikassa
Sadonkorjuu ajoittuu tänä vuonna myöhempään syksyyn, jolloin riskit sadon onnistumisessa ovat suuremmat. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
Lotta Sillanmäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Maatalouden kannattavuus uhkaa heiketä ensi vuoden lannoitekaupan korkeiden hintojen vuoksi. Lannoitteiden hinnat ovat lähes kaksinkertaistuneet kahdessa vuodessa. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna hinnat ovat 60-70 % korkeampia.

Lannoitteen hinta riippuu pitkälti energian hinnasta. Myös Ukrainan sota vaikuttaa hintoihin, sillä lannoiteraaka-aineita tuodaan paljon Venäjältä ja näille tuotantoketjuille on pitänyt löytää korvaaja.

ProAgrian kannanotossa sanotaan, että hintojen heilahteluihin on totuttu, mutta ei näin suuriin erityisesti tilanteessa, jossa tilojen maksuvalmius on jo valmiiksi heikko.

Etelä-Pohjanmaan ProAgrian toimitusjohtaja Henri Honkala sanoo, että maatilojen riskit ovat kasvaneet hyvin paljon.

– Ensi vuoden lannoitteet ostetaan tämän vuoden satotuotoilla. Ne kasvustot huojuvat vielä pelloilla, eikä mitään ole korjattuna.

Maatalouden kannattavuus vaikuttaa huoltovarmuuteen

Viljelijöillä on siis suuret paineet sadon onnistumisesta ja he ovat huolissaan siitä, miten riskejä voi hallita. Sadon kannalta säällä on suuri merkitys ja siihen viljelijät eivät itse voi vaikuttaa.

– Tänä vuonna kylvöt lähtivät käyntiin vähän myöhässä ja sadonkorjuu menee vähän myöhäisemmäksi syksyyn. Silloin sääriski on isompi, lämpötila on matalampi ja energiaa kuluu enemmän, Honkala kertoo.

Kohonneet kustannukset heikentävät tilojen kannattavuutta. Tuottajahintoja pitäisi saada nostettua suurempien kustannusten vuoksi, mikä tarkoittaisi myös ruuan kuluttajahintojen kasvua.

Honkala korostaa, että maatalouden kannattavuuskriisi koskee kaikkia muitakin kuin viljelijöitä.

– Kyseessä on kansallinen huoltovarmuus. Tämä ei koske vain niitä 50 000 maatilaa Suomessa, vaan tämä koskee jokaista suomalaista.

Ratkaisuksi ehdotetaan sadonhintavakuutusta

Honkalan mukaan helpotusta tilanteeseen voisi tuoda viljelykierron lisääminen, sadonhintavakuutukset sekä lannoitteiden hankinnan hajauttaminen.

Suomessa on saatavilla satovahinkovakuutus, mutta sadonhintavakuutukselle ei ole luotu järjestelmää, kuten joissakin muissa maissa.

– Jos isot hinnanvaihtelut jäävät pysyvästi osaksi markkinaa, niin silloin tällaiselle sadonhintavakuutukselle olisi tarve.

Vakuutus korvaisi osan menetyksistä, jos tuottajahinnat laskevat yhtäkkiä merkittävästi. Honkalan mielestä mahdollisuutta tällaiselle järjestelmälle tulisi selvittää Suomessa.

– Se vaatisi sekä vakuutusyhtiöiltä että asiakkailta, eli viljelijöiltä uudenlaista ajattelutavan muutosta.

Lannoitteiden hankinnan hajautuksella tarkoitetaan, että lannoitetta ostetaan yhden sijaan useammassa erässä vuoden aikana. Se voisi auttaa markkinahintojen heilahdessa vuoden aikana.

Toisaalta ongelmat lannoitteen saatavuudessa voivat lisätä hajauttamisen riskiä. Koronapandemia, konttialuksen juuttuminen Suezin kanavaan ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat tuoneet esille toimitusketjujen haavoittuvuuden.

Epävarmoina aikoina moni viljelijä haluaa ostaa lannoitteen valmiiksi varastoon, jotta sitä on varmasti saatavilla koko vuodeksi.

Suosittelemme