Tampereen Kauppiin rakennettu urheilustadion avataan tänään tiistaina virallisesti ottelukäyttöön, kun Manse PP:n miesten pesäpallojoukkue pääsee sinne ensimmäistä kertaa pelaamaan.
Rakennustyöt venyivät suunniteltua pidempään ja myös loppulasku kasvoi ennakoitua suuremmaksi. Haasteita on matkan varrella ollut erityisesti rakennustarvikkeiden saannissa, jota koronapandemia vaikeutti entisestään.
– Eilen saatiin rakennusvalvonnasta lupa käyttöönotolle. Tällä hetkellä työmaasiivoukset ovat käynnissä, ja me koitamme olla tieltä pois ennen pelin alkua, kertoi stadionin rakentamisesta vastaava Tampereen kaupungin hankeinsinööri Petri Koivusilta Ylen suorassa striimissä kello 13 jälkeen.
Manse PP:n puheenjohtaja Pirkka Savilahti sanoi huokaisevansa vasta kello 18, kun pallo on ilmassa ja peli pääsee käyntiin.
– Ainakin tulostaulut täytyy vielä saada kuntoon. Mutta ollaan jo voiton puolella, ja hyvältä näyttää.
Katsomoon on haettu jäähallitunnelmaa
Tampereen uusi pesäpallopyhäkkö on sekä rakentajan että joukkueen edustajan mukaan ainutlaatuinen. Pirkka Savilahti sanoo, että katsomoon on yritetty saada samanlaista näkymää kuin jäähallissa.
– En ole nähnyt tällaista avoareenaa missään aikaisemmin. Ei papereista ja rakennuspiirustuksista voinut ymmärtää, kuinka hieno tästä tuli.
Petri Koivusillan mukaan avoin näkymä johtuu siitä, että Tampereella tukirakenteet ovat katsomon ulkopuolella. Kaikilla muilla pesäpallopaikkakunnilla tukirakenteita on myös katsomossa.
Alkukauden Manse PP:n joukkueet ovat pelanneet kotiottelunsa ympäri Suomea. Tiistaina miesten joukkue saa vastaansa avajaispelissä Kouvolan Pallonlyöjät. Naiset pääsevät pelaamaan ensimmäisen kotiottelunsa keskiviikkona Pöytyän urheilijoita vastaan.
– Kevät on ollut pelaajille aika raskas. Bussissa on istuttu paljon. Uskon, että he ovat iloisia, kun pääsevät tänne pelaamaan ja harjoittelemaan, Pirkka Savilahti sanoo.
Hänen mukaansa kotikenttä tarjoaa Mansen joukkueille erityisedun.
– Yleisö on täällä tosi lähellä, ja se tulee varmasti yllätyksenä vastustajille. Tässä on haettu sellaista tunnetta, että ollaan kuin kattilassa.
Kaupin stadionilla järjestetään tulevana viikonloppuna myös 100-vuotiskauden Itä–Länsi-juhlatapahtuma.
Talvisin stadion toimii hiihtostadionina ja katsomoita hyödynnetään esimerkiksi ensi talvena SM-kisoissa. Uudelta urheiluareenalta löytyy reilut 2 500 katettua katsomopaikkaa.
Stadionin viimeistelytyöt jatkuvat syksyllä pesäpallokauden päätyttyä.
Lue myös: