Olutseura Savon Malturit on keväällä 2022 Mikkelissä perustettu olutseura, jonka jäsenmäärä nousi nopeasti 150:een.
Osittain suosioon lienee syynä olutseurojen puute alueella ja toisaalta myös Mikkelin vahva olutkulttuuri.
– Kyllä Mikkeli on tunnettu olutkulttuurista, onhan Saimaa Brewing suhteellisen iso talo nykyään. Siksi olinkin ihmeissäni, ettei toiminnassa ollut Mikkelin olutseuraa, vaikka perinteitä olutkaupunkina on.
Olutseura Savon Maltureiden tarkoituksena on edistää olutkulttuuria Savossa, saada lajin pariin uusia harrastajia sekä tuoda olutharrastamista tunnetummaksi sen kaikissa muodoissa. Malturit kokoontuvat kerran kuukaudessa viettämään "Maltureiden iltaa".
– On mukava maistella erikoisoluita ja keskustella niistä samanhenkisten ihmisten kanssa. Ja joissakin oluissa pullohinta on niin kova, ettei sitä yksinään viiti ostaa, mutta pöytäseurueena voi päästä maistamaan jotain, mitä yksin ei raaski.
Seuran nimi juontaa juurensa oluen teon prosessiin ja siinä olevaan erittäin tärkeään maltaiden kääntelijän rooliin.
– Ja onhan se hienoa, kun jäseniä voi sanoa maltureiksi. Kun mennään porukalla jonnekin festivaaleille, niin voivat sanoa "Tuolta tulevat ne Malturit", Töyrynen naurahtaa.