Hyppää sisältöön

Tällainen on "tenniksen paha poika" Nick Kyrgios – temppumaakari pelaa tänään Wimbledonin finaalissa, mutta kotona odottaa syyte pahoinpitelystä

Masennuksen ja raivokohtausten kanssa kamppaillut Australian Nick Kyrgios oli tenniksen maailmantilastossa sijalla 137 alle puoli vuotta sitten. Tänään hän voi nousta tenniksen kirkkaimmalle korokkeelle.

Nick Kyrgios lähikuvassa Wimbledonissa.
Nick Kyrgios on ollut läpi uransa otsikoissa epäasiallisen käytöksen vuoksi. Nyt edessä on myös oikeusprosessi perhesuhdeväkivallasta. Kuva: CameraSport via Getty Images
Juuso Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Se, että Australian 27-vuotias tennispeluri Nick Kyrgios pelaa Wimbledonin finaalissa, on täysin poikkeuksellista.

Juniorina loistanut kohupelaaja putosi aiemmin tänä vuonna ATP-rankingin sadan parhaan ulkopuolelle, kun hän vetäytyi Australian avoimista tammikuussa sairastumisen vuoksi. Kyrgios oli alimmillaan rankattu maailmanlistalla sijalle 137 helmikuussa.

Sunnuntaina Kyrgios pelaa uransa ylivoimaisesti kovimmassa ottelussa, kun Wimbledonin keskuskentällä vastaan asettuu turnauksen ykkössijoitettu Serbian Novak Djokovic.

Kyrgios pääsi vapaataipaleella finaaliin, kun Rafael Nadal ilmoitti vetäytyvänsä turnauksesta vatsalihasrepeämän vuoksi. Brittimedia Telegraph kuvaili perjantaina Kyrgiosin onnenpotkua turnauksen "pahimmaksi painajaiseksi".

Läpi Wimbledonin kohusta kohuun kulkeneella aussilla on kuitenkin realistinen mahdollisuus juhlia voittoa uransa ensimmäisessä Grand Slam -finaalissa.

Nick Kyrgios tuulettaa taustalla tennisvoittoa Stefanos Tsitsipasista Wimbledonissa.
Kyrgios kukisti Stefanos Tsitsipaksen kolmannella kierroksella ottelussa, jossa molemmille jaettiin sakkoja epäurheilijamaisesta käytöksestä. Kuva: Javier Garcia/Shutterstock/All Over Press

Canberran kentiltä junnutähdeksi

Kyrgios on kotoisin Australian Canberrasta. Kyrgioksen isä George on australiankreikkalainen ja hänen äitinsä Norlaila malesialainen. Hänen isänsä on talomaalari ja äitinsä tietokoneinsinööri.

Norlaila syntyi kotimaassaan Selangorin sulttaanin kuningasperheeseen, mutta hän luopui prinsessan arvosta muuttaessaan parikymppisenä opiskelemaan Australiaan. Tällä hetkellä Kyrgioksen äiti odottaa Australiassa munuaissiirtoa ja ei siksi pääse Englantiin katsomaan poikansa finaalia.

Kyrgios julkaisi perjantaina kuvan lapsuudestaan, jossa hän esitteli vanhoja harjoituspuitteitaan.

– En olisi ikinä uskonut pääseväni tähän pisteeseen. Kotikaupunkini Canberran kentät olivat kauheita, ja nyt minulla on mahdollisuus pelata Wimbledonin finaalissa. Mikä vain on mahdollista, jos uskot itseesi. Katsokaa nyt tätäkin valokuvaa, näytän kirjaimellisesti Mannylta Modern Family -sarjasta, Kyrgios vitsaili brittimedia Telegraph & Argusilla.

Uransa alussa Kyrgios profiloitui nopeasti teinitähdeksi ja nousi junioreiden maailmanlistan kärkeen. Kyrgios voitti junioreiden nelinpelimestaruudet Ranskan avoimissa ja Wimbledonissa vuonna 2012 sekä kaksinpeliturnauksen Australian avoimissa 2013.

Kyrgios siirtyi ammattilaiseksi 17-vuotiaana vuonna 2013 ja juniorivuosien menestys jatkui ripeällä tahdilla. Hän murtautui lajin 50 parhaan joukkoon 19-vuotiaana ja hänestä tuli Nadalin jälkeen ensimmäinen, joka pääsi useisiin Grand Slam -puolivälieriin ennen 20 ikävuotta.

Nick Kyrgios tunnetaan kikkalyönneistä, joilla australialainen hämää vastustajiaan.
Pelikentällä konnamainen Kyrgios harrastaa kikkalyöntejä, joilla australialainen hämää vastustajiaan. Kuva: Getty Images

Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä ATP-listan sijalla 13. lokakuussa 2016.

Kyrgios ei kuitenkaan pystynyt pitämään juniorivuosien menestystasoaan yllä ja hänen peliesityksensä alkoivat sakata motivaatiopulan vuoksi.

Sylkemistä, haukkumista ja kiusaamista

Nykyään Kyrgiosin peliesitykset kentällä hautautuvat usein otsikoissa hänen räiskyvän persoonansa alle. Raivokohtauksista ja ala-arvoisesta kielenkäytöstään tunnettu aussipelaaja on saanut lukemattomia sakkoja ja pelikieltoja tempauksistaan.

Vuonna 2019 ATP antoi hänelle 16 viikon kilpailukiellon "törkeästä käytöksestä". Kyrgios itse perusteli temppuiluaan avautumalla vuonna 2020 masennuksestaan ja kertoi, että on käynyt tapaamassa psykologia vuodesta 2018 lähtien.

Nick Kyrgios paiskaa mailansa kenttään.
Kyrgios suivaantui maaliskuussa Californiassa Nadalille kärsimästään tappiosta ja paiskasi mailansa kentän pintaan. Kuva: Getty Images

"Tenniksen paha poika" on ollut myös Wimbledonissa otsikoissa useaan otteeseen.

Turnauksen avausottelussa Ison-Britannian Paul Jubbin kanssa Kyrgios raivosi tuomarille sekä sylki kohti yleisöä ja sai teoistaan sakot.

– Yksi katsoja oli varta vasten tullut paikalle vain häiriköimään ja haukkumaan pelaajia. Vastasin vain epäkunnioittavaan käytökseen, Kyrgios selitti episodia BBC:lle.

Kolmannen kierroksen ottelussa Kyrgios haukkui tuomarin pystyyn ja sai myös käytöksellään Kreikan Stefanos Tsitsipaksen täysin tolaltaan. Turhautunut Tsitsipas yritti lyödä pallon raivolla päin Kyrgiosta, mutta lyönti karkasi katsomoon ja lähes erästä fania päähän.

Ottelun jälkeen Tsitsipas kutsui Kyrgiosia lehdistötilaisuudessa muun muassa kiusaajaksi. Kreikkalaistähti sai 9 600 euron sakon, Kyrgiosille tuli maksettavaa runsaat 3 800 euroa.

Nick Kyrgios diskuterar med domaren.
Aussitähti joutuu usein kahnaukseen tuomareiden kanssa käytöksensä vuoksi. Kuva: Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press

Guardianin mukaan australialainen entinen Wimbledonin mestari Pat Cash, 57, syytti Kyrgiosia vastikään "huijaamisesta, manipuloinnista ja hyväksikäytöstä" tämän vuoden turnauksessa.

– Täydellinen sekasorto. Hän on vienyt tenniksen ala-arvoiselle tasolle, mitä tulee käytöstapoihin. Tälle täydelliselle sirkukselle on tehtävä jotain, Cash tylytti Kyrgiosta kovin sanoin.

Edessä oikeudenkäynti pahoinpitelyepäilystä

Kuumakallena tunnetun tennistähden toilailut eivät rajoitu pelkästään kentälle.

Uutistoimisto AP kertoi tiistaina, että Kyrgios joutuu elokuun alussa oikeuden eteen Canberrassa. Kotimaassaan tennispelaajaa odottaa syyte entisen tyttöystävänsä pahoinpitelystä.

Canberra Timesin mukaan Kyrgios kävi käsiksi ex-puolisoonsa Chiara Passariin viime vuoden joulukuussa.

– Syytös on luonteeltaan vakava, ja herra Kyrgios suhtautuu siihen erittäin vakavasti, asianajaja Jason Moffett sanoi Canberra Timesilla.

Nick Kyrgios istuu silmät kiinni kädet ristittynä.
Kyrgios on myöntänyt, että hänellä on ollut vaikeuksia keskittyä pelaamiseen syytösten jälkeen. Kuva: Getty Images

Jos Kyrgios todetaan syylliseksi, edessä voi olla jopa kahden vuoden vankeustuomio. Wimbledonin turnausorganisaatio ja ATP-kiertue näyttivät kuitenkin vihreää valoa Kyrgioksen pelaamiselle toistaiseksi.

– Olemme tietoisia Nick Kyrgiosin tapauksesta Australiassa, mutta koska oikeudenkäynti on meneillään, olisi sopimatonta kommentoida enempää tällä hetkellä, ATP:n tiedottaja totesi.

Veljesrakkaus koetuksella finaalissa?

Tänään koittavassa Wimbledonin finaalissa Djokovicilla on mahdollisuus voittaa uransa 21. Grand Slam -titteli ja seitsemäs Wimbledon, Kyrgios puolestaan toivoo saavansa ensimmäisensä.

Mikäli kuumaverisen australialaisen hermot pitävät, hänellä on täysin realistiset mahdollisuudet serbialaisen kaatamiseen. Kyrgios on toinen kahdesta aktiivisesta pelaajasta, jolla on voitollinen historia Djokovicia vastaan.

Miehet kohtasivat toisensa kahteen otteeseen kovalla kentällä vuonna 2017, jolloin Kyrgios ylsi voittoon molemmissa otteluissa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.

Novak Djokovic iloitsee välieräpaikasta täysin palkein hankalan alun jälkeen.
Djokovicilla on Wimbledonista kuusi mestaruutta. Edellä ovat vain Roger Federer (8) ja Pete Sampras (7). Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Pelillisesti Kyrgios tunnetaan aggressiivisesta pelityylistään ja erityisen vahvasta syötöstään, jonka nopeus on parhaimmillaan 225 km/h. Hänellä on loistava kämmen ja tasaisen vahva kahden käden rystylyönti, joka pääsee oikeuksiinsa Englannin ruohoalustalla.

Kuten Kyrgioksen ura, myös finaaliparin keskinäinen suhde on sekin kokenut ylä- ja alamäkiä. Kyrgios on kuvaillut aiemmin Djokovicia "outolinnuksi" ja henkilöksi, jolla on "sairas pakkomielle olla tykätty".

Serbitähti vastasi Kyrgioksen letkautuksiin kertomalla talvella 2021, ettei kunnioita Kyrgiosia kentän ulkopuolella lainkaan.

Sittemmin ääni on muuttunut kellossa, kun Djokovic suljettiin tammikuussa Australian avointen ulkopuolelle rokotusstatuksensa vuoksi. Tuolloin Kyrgios oli yksi harvoista, joka puolusti häntä julkisesti.

– En tiedä, voiko kutsua sitä vielä veljesrakkaudeksi (bromance), mutta kun minulla oli vaikeaa, hän oli tukenani. Arvostan sitä todella paljon, Djokovic sanoi Telegraph & Arguksella.

Nykyään parivaljakko on yhteyksissä ahkerasti.

– Itse asiassa aiemmin tällä viikolla hän (Djokovic) lähetti minulle viestin, että "toivottavasti näemme sunnuntaina", Kyrgios vinkkasi.

Miesten kaksinpelin finaali alkaa Lontoossa Suomen aikaa kello 16.

Lue myös:

Humalainen tennislupaus ajoi mopolla ja kaatui vaarallisesti – siitä alkoi muutos, joka johti sensaatiomaiseen menestykseen Wimbledonissa

Tenniksen paha poika Nick Kyrgios avautui masennuksestaan – "Se oli yksinäinen, pimeä paikka"

Tennistähti Nick Kyrgios sylki kohti yleisöä Wimbledonissa – pitää tekoaan oikeutettuna: "Vastasin vain epäkunnioittavaan käytökseen"

Suosittelemme