Hyppää sisältöön

Omakotitalojen asukkaat hamstraavat nyt polttopuita – yrittäjä: "Tällä menolla puu loppuu kesken"

Takkapuut hankitaan ajoissa, sillä omakotiasujat varautuvat energian hinnan nousuun ja korvaavat puulla muita lämmitysmuotoja. Klapien hinta voi nousta pian.

Polttopuukauppa käy kuumana
Noora Palola
Avaa Yle-sovelluksessa

Energian hinnan nousu ja edessä oleva syksy saavat Kouvolan Valkealassa asuvan Oili Toroin katsahtamaan puuliiteriin.

– Tottakai varaudun, vaikka edelliseltäkin talvelta puuta on vielä jäljellä, hän sanoo.

Keskellä omakotitaloa oleva varaava takka antaa hyvin lämpöä ja sitä tulee lämmitettyä talvella, vaikka talossa on myös sähkölämmitys. Polttopuun Toroi on tilannut jo vuosien ajan noin kolmenkymmenen kilometrin päästä Sippolasta.

– Asun yksin, enkä enää itse voi hakata puita ikäni ja sairauksien vuoksi. Siksi on ihan selvää, että tilaan puut jo valmiiksi tasakokoisiksi halottuina, sanoo Toroi.

Tänä vuonna on erityisen mukavaa, että talossa on takka, sillä energian hinta on kallistumassa.

Isommat klapimäärät kiinnostavat

Toisetkin omakotiasujat ja mökkiläiset ovat havahtuneet tilaamaan polttopuuta. Klapikauppa käy hyvin ja ostajat ovat liikkeellä tavallista aikaisemmin.

– Normaalisti näin paljon polttopuuta on mennyt vasta myöhään syksyllä. Myynti on edellisiä vuosia edellä ja ihmiset ostavat isompia määriä, sanoo klapiyrittäjä Sami Kousa.

Esimerkiksi Kouvolassa ja Kotkassa omakotiasukkaat ovat myös klapiyrittäjä Mikko Keisan mukaan tilanneet puuta reilusti.

– Omakotiasukkaat ovat liikkeellä aikaisin. Viime vuoden tähän ajankohtaan verrattuna myynti on noussut 50-70 prosenttia. Ennen kesä oli hiljainen ja myynti alkoi kunnolla vasta syys-lokakuussa, sanoo Keisa.

Kymenlaakson naapurimaakunnassa Etelä-Karjalassa klapikauppa käy myös hyvin. Lappeenrantalaisen yrittäjän Urpo Luukkasen mukaan tilauksia ovat tehneet nyt pääosin mökkiläiset. Hänen yrityksensä on lisännyt polttopuun määrää tänä vuonna kolmellakymmenellä prosentilla. Siitä huolimatta jo lähes puolet vuoden tuotannosta on myyty.

– Hintoja on jouduttu nostamaan, sillä toimituskulut ovat kallistuneet. Silti puu menee hyvin kaupaksi, sanoo Luukkanen.

Hän olettaa, että syksyn sesonki on vasta tulossa. Yleensä omakotiasujat tekevät tilauksensa palatessaan lomilta.

Klapeja toisen lämmitysmuodon oheen

Klapeina puut ostavilla on yleensä puun lisäksi jokin muukin lämmitysmuoto. Puusta voidaan silti etsiä vaihtoehtoa esimerkiksi kaasun tai sähkön kallistuttua. Harva kuitenkaan lämmittää koko taloa ostopuulla.

Ne, joiden keskuslämpökattilassa käytetään puuta, omistavat useimmiten omaa metsää.

– Klapien ostajat ovat enimmäkseen kaupunkien asuinalueilla asuvia omakotiasukkaita tai mökkiläisiä, kertoo Luukkanen.

Sami Kousa seisoo puupinon edustalla.
Yrittäjä Sami Kousa kertoo, että polttopuuta tilataan tänä vuonna aikaisemmin ja suurempia määriä. Kuva: Noora Palola / Yle

Ilman puuta ei haluta jäädä

Kaikilla kolmella haastatellulla klapimyyjällä tavaraa riittää vielä varastossa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole koko ensi talveksi. Viime vuonna osalta loppuivat klapit kesken, ja sekin voi lisätä asiakkaiden kiinnostusta tänä vuonna. Jotkut haluavat varmistaa, etteivät jää ilman.

– Näyttää siltä, että tällä menolla puu loppuu kesken. Viime vuonna se loppui syys-lokakuussa. Nyt on määrää lisätty, mutta menekki on niin kova ettei keskitalvella ole myytävää, sanoo Luukkanen.

Mikko Keisa ja Sami Kousa kertovat, että vielä puu näyttää riittävän, mutta silti pakkasiin saakka tuskin kannattaa odottaa tilaamista.

– Vaikka puuta riittäisi, tuotantokulut esimerkiksi puun kuivauksesta kasvavat. Nyt tuoreena puuta saa selvästi edullisemmin, sanoo Kousa.

Tuotantokulut voivat vielä nousta

Valtaosalla klapimyyjistä on omaa metsää tai klapeiksi myytävä puu on ostettu jo aikaisemmin. Puukuidun hinnan nousu tai tuontantokuluissa kasvavat muutokset voivat vaikuttaaklapikauppaan tulevaisuudessa.

– Maltillista hinnan nousua voi tulla. Enää emme esimerkiksi voi kuljettaa puuta ilmaiseksi ja sisällyttää sitä tilaukseen, kuten ennen, sanoo Keisa.

Kousa on samoilla linjoilla, vaikka haluaakin pitää puun sopuhintaisena kuluttajalle.

– Sähkösopimuksemme uusiutuu syksyllä, joten se voi lisätä silloin painetta myös korottaa klapien hintaa, hän sanoo.

Oili Toroi seisoo huoneessa, jossa on valkoinen takka ja keinutuoli.
Oili Toroi on tyytyväinen, että puut voi tilata kotiin valmiiksi halottuina. Hintaa enemmän merkitsee hyvä palvelu. Kuva: Noora Palola / Yle

Suosittelemme