Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson juoksi sunnuntaina uuden sadan metrin Suomen ennätyksen 10,16, ja alitti näin yli 20 vuotta voimassa olleen Tommi Hartosen ennätyksen viidellä sadasosalla. Porvoon huippukisoissa pingottu aika alittaa myös yleisurheilun EM-kisarajan.
Ennätysmiehelle suoritus oli nappiosuma, ja tunnelma on pari päivää kisojen jälkeen erinomainen.
– Kyllä se upealta tuntuu. Aina sitä on haaveillut, että voisi sanoa itseään Suomen nopeimmaksi mieheksi koskaan, ja nyt se on totta.
Potentiaalisessa ennätyskunnossa Samuli on ollut aiemminkin, ja lähellä on käytykin: vuonna 2017 Samuli juoksi mestaruudet sekä 100 että 200 metrin matkoilla ja ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden Samuli pinkoi 200 metrillä jo vuonna 2015.
Ennätykseen vaadittavaa juoksua ei kuitenkaan osunut huippukauden 2017 kilpailuihin, vaikka eväät sellaiseen olikin. Vuosien 2018–2019 kaudet taasen menivät sivu suun akillesjännevaivan takia, ja haaveet ennätysten rikkomisesta sai hetkeksi haudata.
– Tässä viiden vuoden aikana on todella paljon tapahtunut, ja on ollut aikamoinen vuoristorata tähän asti. Toki vuoristorata on nyt vielä kesken, mutta on tullut alamäkiä ja ylämäkiä ja vaikka minkälaisia, Samuli muistelee viime vuosia.
Akillesjänteen leikkauksen jälkeen edessä oli pitkä kuntoutusjakso. Apuna kisakuntoon palautumisessa oli Samulin nykyinen valmentaja Mikael Ylöstalo, jonka avustuksella nyt 27-vuotiasmies kohosi taas uransa huipulle.
– Minulle on aivan sama, vaikka olisin sen (ennätyksen) juossut 35-vuotiaana. Ei minulla tässä kiirettä ollut, Samuli naurahtaa.
Ennätyksen taustalla ikaalislaista sitkeyttä, osaamista ja lahjakkuutta
Vuonna 1995 syntynyt Samuli ei ollut mikään lapsitähti, mutta häntä läheltä seuranneet ovat aina tienneet, miten kova potentiaali hänessä on.
Samulia juniorivuosina valmentanut isä Harri Samuelsson arvostaa poikansa sitkeyttä. Porvoossa juostu ennätys oli isälle koskettavaa seurattavaa.
– Se oli kyllä niin sanoinkuvaamatonta. Ei siitä selvitty ihan huulta puremalla. En minä koskaan ole itkenyt pojan urheilumenestykselle, mutta kyllä siinä kävi niin koko perheelle – ja se suotakoon, Harri kertoo liikuttuneena.
Omaa osuuttaan Harri korostaa vain siinä, että antoi aikanaan päävastuun poikansa harjoittelusta testattuihin, osaaviin käsiin: Samuli kehittyi Suomen mestarin tasolle isän ja ikaalislaisen valmentajaguru Mauri Salomäen opein.
– Maurin kanssa tehtiin kyllä niin hyvää duunia, että päästiin sille Suomen mestaruustasolle. Kuten isällä, myös Maurilla on ollut tähän hetkeen niin merkittävä merkitys, Samuli sanoo.
Salomäki oli aikanaan laatinut juoksuohjelmat myös pesäpallon rinnalla pikamatkoja pinkoneelle Harrille, jolta satanen taittui parhaimmillaan aikaan 10,80.
– Tuon pojan ajan rinnalla se kyllä ei tunnu kovin ihmeelliseltä, sanoo isä Harri vailla rahtuakaan tyytymättömyyttä äänessään.
Kaikesta on löydettävissä hopeareunus
Läpi elämän pojan uraa seuranneelle isälle Samulin vuosien takaiset terveysongelmat olivat niin ikään kova paikka.
– Se vuoden 2018 loukkaantuminen oli kyllä itsellekin ihan hirveää, ja osaan kuvitella, mitä se oli Samulille. Ajattelin, että tässäkö tämä homma nyt sitten oli, Harri Samuelsson muistelee.
Vuosien takaiset haasteet tuntuvat nyt kuitenkin varsin kaukaisilta. Ylpeän isän vierellä seisova Samuli on ymmärtänyt kaikesta olevan löydettävissä hopeareunuksensa. Parin kuntoutumisvuoden aikana mies ehti viedä opiskelujaan eteenpäin, ja valmistui viime vuonna optikoksi.
– Monet ovat sanoneet loukkaantumisestani, että "sulla meni sitten ne Suomen ennätykset sivu suun". Mutta eihän sitä yhtään tiedä, mitä oikeasti olisi tapahtunut jos terveenä olisi ollut. Oltaisiinko sitä tällä hetkellä tässä? Jotenkin tuntuu, että jokaiselle on löytynyt uomansa ja merkityksensä. Näin sen on ilmeisesti pitänyt mennä, Samuli miettii.
Ennätystavoitteet ovat nyt saavutettu, mutta mitä seuraavaksi?
– En ole ehtinyt vielä miettimään. Kyllä tässä kauden aikana, ja ennen kaikkea ensi kaudelle uuden tavoitteet tulevat pöytään.
Entä suuntaako kenties tuoreen optikon fokus seuraavaksi 200 metrin ennätystuloksiin?
– Voi olla, että se fokus sinne siirtyy. Hartosen Tommillakin oli sadan ja 200 metrin Suomen ennätykset nimissään, niin miksei sitten minullakin, Samuli vihjaa.
Yle tapasi tiistaina Samuli ja Harri Samuelssonin Harrin työpaikalla, Ikaalisten keskusurheilukentällä. Tallenne haastattelusta on katsottavissa jutun alusta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 13.7. kello 23:een saakka.