Hyppää sisältöön

Hoitajapula pahenee Keski-Pohjanmaalla – lähes puolet alueen hoitohenkilöstöstä on sairastanut koronan

Henkilöstön koronapoissaolojen vuoksi Soiten toimintaa ei ole jouduttu supistamaan.

Carita Vuorenpää ja Lotta Lantto leikkausalihoitajat Jorvin sairaalan Anestesia- ja leikkausosasto K:n leikkaussalissa.
Henkilöstön koronapoissaolojen vuoksi Soiten alueella ei ole juurikaan joudutta supistamaan toimintaa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Emma Halla-aho
Avaa Yle-sovelluksessa

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten henkilöstöstä lähes puolet on sairastanut koronan reilun kahden vuoden aikana. Näille hoitajille koronapoissaoloja on kertynyt keskimäärin hieman yli seitsemän päivää jokaiselle.

Henkilöstön koronapoissaolojen vuoksi toimintaa ei ole kuitenkaan jouduttu supistamaan juuri lainkaan. Soiten vs. johtajaylilääkäri Tuula Rajaniemi kertoo, että esimerkiksi osastoja ei ole tarvinnut sulkea eikä potilaita ole jouduttu siirtämään muualle.

– Ratkaisuna on ollut henkilöstön siirtäminen eri työtehtäviin aina tarpeiden mukaan.

Koronatartunnat alueella ovat olleet laskussa nyt kuukauden ajan.

– Henkilökunnassakin tartuntoja on vähemmän, mutta edelleen jatkuvasti, Rajaniemi kertoo.

Kesä jatkuu edelleen haastavana Soitessa. Keski-Pohjanmaalla hoitohenkilöstön pula on huomattavasti pahentunut aiemmasta.

– Kesälle ei saatu niin paljon sijaisia kuin olisi tarvittu, toteaa Rajaniemi.

Henkilöstövaje aiheuttaa tällä hetkellä ruuhkaa laajasti Soiten toiminnassa.

Lue myös:

Kesäsijaisten rekrytointi on entistäkin vaikeampaa sosiaali- ja terveysalan tehtäviin – vaikka opiskelijat ja eläkeläiset haalitaan töihin, moni paikka jää täyttämättä

Hoitajatilanne on pohjalaismaakunnissa haastava, mutta hallinnassa

Pitkään kotona sinnitelleet potilaat täyttävät nyt terveysasemien vastaanottoja: "Monet kärsivät useista ja vaikeiksi kääntyneistä terveysongelmista"

Suosittelemme sinulle