Hyppää sisältöön

Matkatoimisto perui reissun ja vei lomakassan – Janne Vaaran perhe ei pääse kovasti odottamalleen lomamatkalle ulkomaille

Rahojen palauttaminen peruuntuneista maakuntien lomalennoista takkuaa edelleen. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan moni odottaa yhä rahojaan. KKV ja matkatoimisto Detur selvittelevät tilannetta.

Isä ja kolme lasta istumassa  sohvalla ulkoterassilla.
Vaaran perheen kesä on sujunut koti-Suomessa, Janne (vas.), Tapio, Eino ja Heta Vaara Kuva: Kimmo Hiltula / Yle
Kimmo Hiltula
Avaa Yle-sovelluksessa

Keminmaalaisen Janne Vaaran perheessä alkoi marraskuussa odotus, joka jatkuu edelleen. Vaara osti silloin Black Friday -kampanjassa Turkkiin viikon lomamatkan, joka ei koskaan toteutunut.

– Halusin kerrankin viedä koko perheen ulkomaille. Matkatoimisto Detur tarjosi sellaista edullisesti. Sellainen piti ottaa ja maksaa saman tien, muistelee Vaara.

Detur on matkatoimisto, joka järjestää lomamatkoja Välimerelle, pääasiassa Turkkiin.

Noin 1300 euron hintaisen reissuun oltiin lähdössä seitsemän hengen seurueella, johon kuuluivat uusperheen vanhemmat, neljä lasta sekä isoisä. Kevään mittaan sosiaalisessa mediassa alkoi näkyä kommentteja, joissa kerrottiin maaseutukentiltä lähtevien lomamatkojen peruuntumisista.

Vaaran perheen lähtö olisi ollut toukokuun puolivälissä, mutta kuukautta ennen he saivat ilmoituksen matkansa peruuntumisesta.

Matkanjärjestäjällä on oikeus perua matka esimerkiksi silloin, kun lähtijöitä ei ole riittävästi. Tässä tilanteessa matkanjärjestäjällä on 14 vuorokautta aikaa palauttaa ennakkomaksu. Vaaran laskujen mukaan palautuksen olisi pitänyt tulla tilille jo vapun tienoilla.

– Vielä ei ole rahoja näkynyt. Olisin halunnut rahat takaisin ja ottaa matkan jostakin muualta, että lapset pääsevät ulkomaille, kun he ovat odottaneet sitä puoli vuotta. Nyt emme ole lähteneet mihinkään, koska rahat ovat matkatoimistolla.

Vaara kertoo olevansa parin viikon välein yhteydessä Deturin asiakaspalveluun ja kyselevänsä rahojensa kohtalosta.

Keväällä uutisoitiin Deturin perumista matkoista sekä takkuillen sujuvasta rahojen palauttamisesta.

Lue lisää: Facebookiin alkoi ilmestyä kirjoituksia, että lennot on peruttu – Deturilta lomamatkan varanneet pettyivät: "Tiedotus on ihan täysi nolla"

Tilanteen selvittely jatkuu

Johtava asiantuntija Annina Huolman Kilpailu- ja kuluttujavirastosta kertoo, että kevään tilanne ei ole vielä ohi.

– Meille tulee edelleen yhteydenottoja liittyen palautuksen viivästymiseen. Tilannetta selvitetään Deturin kanssa, hän sanoo.

Matkanjärjestäjillä on velvollisuus asettaa Kilpailu- ja kuluttajavirastoon matkapakettilain mukaiset vakuudet. Deturin osalta vakuus on kunnossa.

Matkailualalle kokonaisuudessaan on viime ajat olleet haastavia. Alaa ovat kiusanneet muun muassa pandemia matkustusrajoituksineen sekä polttoaineiden hinnannousu.

Kokenut matkailija suosii luottokorttimaksua

Joensuulainen Riitta Puhakka oli yksi niistä, jotka odottivat keväällä rahojaan peruuntuneesta matkasta. Hän on jo saanut rahansa.

– Kun palautus oli nelisen viikkoa myöhässä, tein reklamaation pankkiin. Rahat tuli sen jälkeen parissa päivässä. Olin maksanut matkan luottokortilla, Puhakka kertoo.

Kevään jälkeen Puhakka on ehtinyt jo tehdä kaksi etelänmatkaa: Aurinkomatkoilla Turkin Alanyaan ja Deturin reissun Rhodokselle.

– Minä en taida olla pitkävihainen, naurahtaa Puhakka, jolla on odottamassa syksylle varattu matka Turkkiin.

– Deturilta ilmoittivat, että syksyn matkan lähtöä on aikaistettu parilla päivällä.

Nainen, matkailu
Riitta Puhakka on saanut jo rahansa takaisin peruuntuneesta lomamatkastaan. Hän maksaa matkansa aina luottokortilla. Riitta Puhakka vasemmalla tyttärensä Mintun kanssa. Kuva: Riitta Puhakan kotialbumi

Johtava asiantuntija Annina Huolman Kilpailu- ja kuluttajavirastosta pitää hyvänä ajatuksena maksaa matka luottokortilla, koska sillä saa lisäturvaa. Mikäli matkanjärjestäjä ei palauta rahoja säädetyn 14 vuorokauden aikana, on mahdollista olla yhteydessä pankkiin ja jättää asia luottokorttiyhtiön hoidettavaksi.

Paljon etelässä matkaileva Riitta Puhakka ei hänkään ole Ilman hankaluuksia selvinnyt. Koronaa edeltävänä aikana Puhakka joutui maksamaan yhden, sittemmin perutun matkan tilisiirtona. Tuolloin hän joutui odottamaan palautusta puolentoista vuoden ajan

– Yleensä maksan aina luottokortilla, ja suosittelen sitä kaikille. Jos luottokortilla maksaa, niin rahansa saa kyllä takaisin.

Janne Vaara sen sijaan maksoi oman ja seurueensa matkan tilisiirtona. Mutta ei enää jatkossa.

– Seuraavalla kerralla maksan varmasti luottokortilla.

Myös Deturin viestinnästä pyydettiin kommenttia aiheesta. Vastausta ei saatu ennen tämän jutun julkaisua.

Janne Vaaran perhe ei päässsyt kovasti odotetulle lomamatkalle ulkomaille – matkatoimisto perui reissun
Keminmaalaisen Janne Vaaran perheessä alkoi marraskuussa odotus, joka jatkuu edelleen. Vaara osti silloin Black Friday -kampanjassa Turkkiin viikon lomamatkan, joka ei koskaan toteutunut.

Lue myös:

Maakuntakenttien lomalennot eivät vedä vielä entiseen tapaan – lentojaan perunut Detur on hidas poistamaan niitä myynnistä verkkosivuiltaan

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 14.7. kello 23 saakka.

Suosittelemme