Hyppää sisältöön

Ähtärin pandatalo aloitti valmistautumisen Lumin tiineyteen

Lumi-pandalle on annettu rauhaa pesänrakennukseen. Mahdollinen tiineys varmistuu kuitenkin vasta alkusyksystä. Toivottu jälkeläinen syntyisi loppuvuodesta.

Isopanda Ähtärin pandatalossa
Kuva: Birgitta Vuorela / Yle
Tuomo Rintamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Ähtärin eläinpuisto kertoi tänään, että Lumi-naaraan puoli pandatalosta on suljettu kävijöiltä. Sille halutaan antaa aikaa rauhoittua ja rakentaa pesää omaan luonnolliseen rytmiinsä.

Toiveena on, että se synnyttäisi poikasen vielä tämän vuoden aikana.

Tiineyden varmistaminen on kuitenkin hankalaa, koska pandan maha ei merkittävästi raskauden aikana kasva. Pentu on myös syntyessään todella pieni, vain noin 100 gramman painoinen.

– Pandan lisääntyminen on erikoisjuttu. Ei voi varmasti sanoa milloin voimme olla varmoja tiineydestä. Pandalla on viivästynyt sikiökehitys. Siinä vaiheessa kun alkio on kiinnittynyt kohtuun, voimme varmistaa sen virtsanäytteen hormoneista. Kiinnittyminen tapahtuu 80 ja 140 päivän välillä munasolun hedelmöittymisestä, sanoo Ähtärin eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski.

Lisäksi pandanaaras pystyy kontrolloimaan kantoaikaansa ja tarvittaessa keskeyttämään alkion kasvun odotellen sopivaa hetkeä.

Ähtärin pandat Lumi ja Pyry saivat viettää yhteistä aikaa pääsiäisenä, jolloin luonnolliset paritteluyritykset sujuivat hyvin. Mahdollisen raskauden todennäköisyyttä lisättiin sen jälkeen myös keinohedelmöityksellä.

Suosittelemme sinulle