Suomen yli pohjoista kohti kulkeva ukkosalue iski eilen aamulla muun muassa Oulujärvelle, Vaalan Manamansaloon, missä se paiskoi mökkipihan tavarat naapurin pihalle asti.
Videon kuvannut Jyri Leino sanoo, ettei kymmenen mökkeilyvuoden aikana ole kokenut yhtä rajua myräkkää.
– Kaikki, mikä ei ollut kiinni jossain, lähti liikkeelle: naapurin kanootti yritti kuivan maan yli grillikatokseen sisään, SUP-laudat lensivät kauas ojaan, grillikin kaatui, vaikka se ei ole ihan kevyt, kuvailee Leino ukkospuuskan tehoa.
Äkäinen kuuro oli ohi yhtä nopeasti kuin se nousikin, hän kertoo.
– Katselin lahden taakse ja tarkistin puhelimen sovelluksesta sadetutkaa, että taitaa olla kohta myrsky tulossa. Kerkesin laittaa ruutukaappauksen vaimolle, kun myrsky oli jo päällä. Puoli tuntia siitä se oli jo ohi.
Leino tyytyi kuvaamaan ukkosta ja salamointia ikkunan läpi ja rauhoittelemaan mökkiseurana olleita koiriaan.
Leinon mökille iskenyt ukkospuuska oli osa laajempaa myrskylle otollista säärintamaa, joka on kulkenut erityisesti Suomen itäosien yli viime päivinä. Ilmatieteen laitoksen mukaan rintama ulottui keskiviikkona aamupäivällä lähes koko Oulujärven yli idästä länteen.
Ukkosten tarkka ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä ne voivat olla hyvinkin paikallisia: kilometrin päässä saattaa olla tyyntä ja rauhallista.
Ilmatieteen laitoksen lähin mittauspiste sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Vaalan Pelsolla. Sen datassa eilinen ukkosrintama ei näy ollenkaan.
Ilmatieteen laitoksen mukaan potentiaalisin ukkosmyrskyjen tilanne oli toissa päivänä ja eilen, mutta tänäänkin yksittäisiä ukkoskuuroja on kulkenut pitkin Kainuuta. Merenkurkussa ja Perämerellä varoitetaan ukkospuuskista, ja niitä kulkee Ilmatieteen laitoksen mukaan myös pitkin Lappia pohjoista kohti.
Lue myös:
34 melojaa joutui pulaan kajakeissaan Saimaalla: "Ihan emme ehtineet ukkosen alta pois"
Itäsuomalaisten kuvissa ukkosrintama lähestyy synkkänä – lähetä meille oma otoksesi