Hyppää sisältöön

Lapin tapahtumaviikonloppu sai tuhannet liikkeelle – ennustettu sade vaihtui paisteeksi

Lapissa järjestettiin viikonloppuna monenlaisia kesätapahtumia, joiden teemat vaihtelivat autoilusta avovesiuintiin ja musiikista muikkuihin.

Yleisöä moottoriradalla.
Poikkinaintiajot keräsi rallin ystäviä Pelloon. Kuva: Antti Mikkola / Yle
Jenni Mehtonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapissa järjestettiin viikonlopun aikana useita kesäisiä tapahtumia, jotka vetivät paikalle tuhansittain yleisöä.

Pellossa ajettiin perinteiset nelipäiväiset jokamiesluokan Poikkinaintiajot.

Poikkinaintiajoja järjestävän Pellon moottorikerhon hallituksen puheenjohtaja Arto Kulju kertoo tapahtuman täyttäneen odotukset. Hän arvioi kävijöitä olleen jopa enemmän kuin aiempina vuosina.

Kuljun arvion mukaan jokaisena kisapäivänä paikalla oli runsaat tuhat henkeä. Myös sää suosi, vaikka sääennustukset näyttivät pahaenteisiltä.

– Kisat menivät hyvin. Säät suosivat, vaikka alkuun näytti huonolta ennen kilpailua. Sillä oli varmasti suuri merkitys yleisömääriin, että vältyttiin rankoilta sateilta, Kulju aprikoi.

Ensi vuonna Pellossa järjestetään kahdet kilpailut, sillä perinteisten Poikkinaintiajojen lisäksi liigafinaali ajetaan Pellossa elokuussa.

Rovaniemen Ounaspaviljongissa järjestetty Suomen pohjoisin rock-festivaali sujui myös suotuisissa merkeissä. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi paikalle noin 4 000 festarikävijää.

Viikonlopun Rock In The City -festivaali sujui ongelmitta hyvästä rock-musiikista ja festivaalitunnelmasta nauttien. Pohjois-Suomessa on aina omanlaisensa, erittäin hyvä meininki, festivaalia järjestävän RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala tunnelmoi.

Festivaalin kahdella lavalla esiintyivät muun muassa Uriah Heep (UK), Blind Channel, Klamydia, Mokoma ja Stam1na.

Rock In The City-festivaali Rovaniemellä. Yleisöä ja bändi soittaa lavalla.
Rock-kansaa kokoontui Ounaspaviljongille. Kuva: Mia Sivula / Yle

Kemissä järjestettiin viikonlopun aikana perinteinen kaupunkifestivaali Easy Living in Kemi.

Järjestäjät joutuivat jännittämään viimeiseen asti säiden armoilla. Tapahtumaa oltiin jo siirtämässä sisätiloihin kulttuurikeskukseen, mutta säätilan käännyttyä ennustuksia suotuisammaksi yleisö pääsi nauttimaan tapahtumasta Meripuistossa.

Kolmipäiväinen tapahtuma keräsi noin 2 000 vierailijaa. Eniten yleisöä, noin 400, oli The Meänlandin esiintymisen aikana

Ohjelmaan sisältyi muun muassa Meri-Lapin bändileirin päättökonsertti, raskaan musiikin ilta, pop-rock-päivä sekä duo- ja trubaduuripäivä lukuisine esiintyjineen.

Sää suosi tapahtumia sateisesta ennusteesta huolimatta

Posiolla viikonloppuna järjestetyt Muikkumarkkinat olivat järjestäjien mukaan yleisömenestys. Harmitusta aiheutti kuitenkin viikonlopulle annettu sateinen sääennuste, joka ei sitten toteutunutkaan.

– Ilmatieteen laitoksen sääennuste oli huono, minkä vuoksi moni myyjä ehti perua. Oli kuitenkin huippuilmat ja lauantaina alkoi sataa vasta kello 16 tapahtuman päättyessä, tapahtumaa järjestämässä ollut Esko Alatulkkila sanoo.

Hän kertoo, että lauantaina tapahtuma oli kävijöitä pullollaan ja sunnuntainakin väkeä kävi kiitettävästi, vaikka päivä olikin lauantaita hiljaisempi.

– Lauantaina kylä oli täynnä väkeä ja ruoka meni hyvin kaupaksi.

Annos muikkuja
Muikkumarkkinoilla tarjoillaan nimensä mukaisesti muikkuja. Kuva: Sirkku

Alatulkkilan mukaansa kävijämäärää on vaikea sanoa, mutta hän arvioi, että tapahtuma houkutteli lauantain aikana paikalle noin tuhat kävijää.

Muikkumarkkinat ovat Posiolla kesän kesäkohta, johon sekä paikalliset että mökkiläiset osallistuvat sankoin joukoin. Suosituimpia tuotteita ovat loimulohi ja muikku sekä kahvi ja lätyt.

Vaikka Muikkumarkkinat keräsi mahdollisesti jopa aiempaa enemmän kävijöitä, oli myyjiä paikalla aiempaa vähemmän. Alatulkkilan mukaan pieleen menneen sääennusteen lisäksi syynä tähän on korkea polttoaineen hinta sekä se, että myyjät ikääntyvät eikä nuoria saada tilalle. Hän kertoo myös majoitustilanteen olleen useiden päällekkäisten sattumien vuoksi Posiolla haasteellinen, minkä vuoksi osa myyjistä kävi yöpymässä Kuusamossa asti.

Viikonlopun aikana Lapissa järjestettiin myös useita muita tapahtumia ja meneillään on edelleen Tornionjokilaaksoon sijoittuva monitaiteinen Väyläfestivaali, joka alkoi lauantaina ja jatkuu koko kuluvan viikon ajan.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme