Hyppää sisältöön

Lentopalloverkkoon takertunut metsäkauris pelastettiin sunnuntaina Kokkolassa: "Aikamoista ähinää se piti", kertoo silminnäkijä

Metsäisellä alueella lähellä Kokkolan keskustaa havaittiin sunnuntai-iltana lentopalloverkkoon takertunut metsäkauris. Pelastuslaitos vapautti eläimen pinteestä.

Verkkoa mukanaan vetävä metsäkauris takertui puuhun, josta pelastuslaitos sen myöhemmin irrotti. Kuva: Emil Klemets

Emil Klemets asuu valtatie kahdeksan kupeessa Kokkolassa. Alueen eläimistö on runsasta, ja peuroihin on alueella totuttu. Sunnuntai-illan kokemus oli silti yllätys.

Klemetsin avovaimo tuli lenkiltä koiran kanssa ja huomasi, että metsässä näkyi naru.

– Peuraa ei ensin oikein huomannut. Tarkemmalla silmäyksellä näkyi, että metsässä oli pienikokoinen peura, jolla oli parikymmensenttiset sarvet. Se oli sotkeutunut sarvistaan lentopalloverkkoon ja se taas oli tarttunut polun päälle kaatuneeseen puuhun, kuvailee Klemets tilannetta.

Tähän polulle kaatuneeseen puuhun peura takertui lentopalloverrkoineen. Kuva: Raila Paavola / Yle

– Peura oli varmaan raahannut verkon jostakin kauempaa, koska tiettävästi tässä lähistöllä ei ole kenelläkään lentopalloverkkoa.

Yle pyysi haastattelun jälkeen kokenutta metsästäjää tunnistamaan hirvieläimen valokuvista. Kävi ilmi, että peuraksi luultu eläin olikin metsäkauris.

Alueella asuva Emil Klemets tietää, että ainakin peuroja seudulla liikkuu paljon. Tämä yksilö osoittautuikin metsäkauriiksi. Kuva: Emil Klemets

Apua saatiin pian

Emil Klemets kyseli ensin FB:n paikallisesta ryhmästä tietoja, minne pulaan joutuneesta metsäkauriista kannattaisi ilmoittaa.

– Sieltä vinkattiin heti hätäkeskusta, kertoo Klemets.

Pelastustoimi tuli paikalle jo kymmenessä minuutissa.

– Aika moista ähinää, sihinää se piti – minkälaista peurat nyt hätääntyneenä pitävät.

Pelastajat saivat pidettyä metsäkauriin maata vasten kiinni ja leikkasivat puukolla verkon rikki. Siitä eläin päästettiin vapauteen, jonne se vikkelästi jatkoi matkaa.

Emil Klemets on nähnyt talonsa lähellä peuroja monet kerrat. Kuva: Raila Paavola / Yle

Peurareitti aivan tuvan takana

Alue sijaitsee vain muutama kilometri Kokkolan keskustasta. Valtatie 8, kulkee aivan vieressä, mutta luonto on silti lähellä. Alueella asuville peurat ovat tuttuja, samoin ketut ja hirvet.

– Täällä on paljon peuroja. Yksi naapuri syöttää niitä, ja niitä käy siinä noin viisi peuraa päivittäin syömässä. Meidän talon takaa menee polku, jonka kautta ne kulkevat.

Luonnonvaraisten eläinten pelastaminen ei kuulu pelastustoimen lakisääteisiin tehtäviin, mutta niihin liittyviä tehtäviä suoritetaan harkintaan perustuen. Syynä voi olla esimerkiksi vaara tai haitta liikkumiselle tai asumiselle.

Lue lisää:

Hälytyskeikalla voi odottaa hirvi avannossa tai siili putkessa – palomiehet oppivat eläinpelastustehtävät kunnolla vasta käytännössä

Eläimiä pelastettu harvinaisen paljon viime aikoina Keski-Pohjanmmaalla

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 19.7. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle