Venäläisen Sovavto-yhtiön bussi kurvaa Lappeenrannan linja-autoaseman edustalle.
Autosta purkautuu täysi lasti ihmisiä. Yksi heistä on pietarilainen Andrei Kolomytsev. Hänelle matka Suomeen on pitkän odotuksen jälkeinen unelmien täyttymys.
– Kaksi ja puoli vuotta odottamista. Johan oli aikakin, hän huokaisee.
Venäjä poisti koronaepidemian vuoksi asetetut matkustusrajoitukset viime perjantaina.
Kolomytsev yritti jo tuolloin saapua Suomeen heti ensimmäisten joukossa omalla autolla. Matka tyssäsi kuitenkin aamulla Venäjän rajalle, kun Venäjä avasi rajan yllättäen vasta kello 13.00. Kolomytsev oli jo kääntynyt rajalta takaisin kotiin.
Nyt hän on tyytyväinen astuessaan ulos bussissta.
– Käyn kahvilassa, ostan juustoa ja muita laadukkaita elintarvikkeita. Katselen ympärilleni pitkän ajan jälkeen, Andrei Kolymetsev kertoo suunnitelmistaan.
Hän aikoo käydä myös paikallisessa Volvoihin erikoistuneessa autokaupassa kyselemässä autohuollon hintoja. Tämä johtuu siitä, että Venäjälle on nyt vaikea saada autojen varaosia länsimaisten pakotteiden vuoksi. Näin myös autojen huollosta on tullut kalliimpaa.
Bussit täynnä
Suomeen Pietarista ajavat bussit ovat nyt täyteen varattuja. Esimerkiksi Ecolinesin bussiin Pietarista Lappeenrantaan saa yhtiön varausportaalista ensimmäisen vapaan lipun vasta elokuun 16. päivä.
Toinen bussiyhtiö Sovavto tarjoaa seuraavaa vapaata paikkaa vasta 26. heinäkuuta.
Venäläisten ostosmatkailijoiden paluu kauppoihin näkyykin jo Lappeenrannassa. Liikenteessä ja parkkipaikoilla on selvästi enemmän pitkäkilpisiä venäläisautoja.
Myös venäläisten asiakkaiden määrä on kasvanut esimerkiksi Lappeenrannan Citymarketissa ja Prismassa.
– Venäläisten määrä on lisääntynyt perjantaista lähtien. Jos aikaisemmin puhuttiin yksittäisistä asiakkaista, niin nyt puhutaan kymmenistä, Lappeenrannan Prisman johtaja Antti Punkkinen kertoo.
Samanlaista viestiä tulee myös Lappeenrannan Citymarketin kauppias Ari Piiroiselta.
– Venäläisten määrä on lisääntynyt tasaiseen tahtiin viikonlopusta lähtien, hän sanoo.
Koronapandemiaa edeltäviin määriin on kuitenkin vielä pitkä matka.
– Missään nimessä ei vielä voida puhua sellaisista määristä kuin vuonna 2019 tai sitä aikaisemmin, Punkkinen sanoo.
Hän korostaa, että rajan avautumisesta on kulunut vasta muutamia päiviä, joten johtopäätösten vetäminen venäläisten tulevasta määrästä on vielä hyvin aikaista.
Venäläisten tuloa rajoittaa muun muassa voimassa olevien viisumeiden määrä. Venäläiset tiedotusvälineet ovat raportoineet pitkistä viisumijonoista esimerkiksi Pietarissa.
Ei näy kaikkialla
Venäläisten ostosmatkailijoiden lisääntyminen ei kuitenkaan näy kaikkialla Lappeenrannassa.
Esimerkiksi keskustan Iso-Kristiina-kauppakeskuksessa rajan avautuminen ei ole tuntunut kävijämäärissä.
– En ole huomannut mitään merkittävää muutosta. Kävijämäärät ovat suunnilleen entisellään, Iso-Kristiinan kauppakeskuspäällikkö Matti Sinkko kertoo.
Ostoskori entisellään, rahaa näyttää olevan
Prisman Antti Punkkisen mukaan venäläisten ostoskorin sisältö näyttää pysyneen suunnilleen ennallaan.
– Pääasiassa siellä on elintarvikkeita: juustoa, kahvia ja lastenruokia sekä tiettyjä pesuaineita. Käyttötavaran osalta erityisesti vaatteet ovat kiinnostaneet venäläisiä näiden muutaman päivän aikana, Punkkinen sanoo.
Prisman käytävällä astelevan pietarilaisen Vladimir Vapilovin ostoskassien sisältö näyttää vahvistavan Punkkisen sanat.
– Ostin farkut ja lenkkarit sekä juustoa ja suklaata, hän sanoo.
Punkkisen mukaan myös rahaa venäläisillä tuntuu riittävän.
– Kyllä venäläisillä tuntuu ostovalmiutta olevan.