Suurin osa sadosta alkaa olla jo mehiläispesissä. Suomen Mehiläishoitajain liiton tutkimusasiantuntija Anneli Salosen mukaan näinä päivinä alkaa pääsadon korjuu.
– Se näyttää ainakin keskinkertaiselta, jollei jopa hyvältä, jos säät pysyvät kohtuullisina, Salonen arvioi.
Sadon kertyminen alkoi myöhään, sillä kevät oli viileä. Juhannusviikolla pesissä ei vielä ollut juuri mitään.
Satoa voi tulla nopeastikin, jopa muutamassa viikossa, kun säät ovat kohdillaan.
– Sadon kertymistä seurataan punnitsemalla pesiä, kertoo Salonen.
Kukkia tarvitaan varhain ja myöhään
Pääsato saadaan Suomessa pääasiassa metsävadelmasta.
– Periaatteessa olisi mahdollista saada kolme satoa vuodessa, mutta tähän päästään harvoin. Normaalisti saadaan enintään kaksi satoa, kertoo Anneli Salonen.
Jos alkukesästä tulee viileitä jaksoja, mehiläiset syövät jo keräämänsä hunajan. Jos se kuitenkin kerätään pois pesästä, ei mehiläisille huonoilla keleillä välttämättä riitä evästä. Siksi alkukesän hunajankeräys on sen riskialttiimpaa mitä pohjoisemmaksi ja kylmempiin säihin mennään.
Jotta olisi mahdollisuus kolmanteen satoon, vaatii se runsaasti myöhemmin kukkivia kasveja, esimerkiksi maitohorsmaa, apilaa tai rypsiä ja sopivan lämmintä ja hyvää lentosäätä.
Hunajan laatu on vielä kysymysmerkki
Lohtajalaiset mehiläistarhaaja Minttu Romppainen ja mehiläishoitaja Jarkko Isokungas tuottavat hunajaa Keski-Pohjanmaalla.
–Viime vuonna tuli satoa vajaa 30 kiloa pesää kohden, nyt voi tulla parhaimmillaan 20 kiloa enemmän. Sato vaikuttaisi olevan selvästi keskimääräistä parempi, iloitsevat Romppainen ja Isokungas.
Se olisi hyvä tulos, sillä kuivuus on jonkin verran haitannut.
Romppaisen ja Isokunkaan mukaan Keski-Pohjanmaa on heikohkoa mehiläiskasvatusaluetta, sillä maasto on kuivaa kangasmetsää ja rannempana meren läheisyys vähentää tuotantoa.
Heinä-elokuun vaihteessa kerätään pesistä pääsato ja nähdään hunajan laatu.
– Kosteus on tärkein laadun kriteeri. Liian korkea kosteusprosentti saa hunajan käymään.
Lue lisää:
Hunajaväärennökset tuttuja maailmalta – Suomessa varaudutaan elintarvikeväärennösten yleistymiseen
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin 28.7. kello 23:een saakka.