Pyhän Marian kirkon raunioita kunnostetaan Vanhassa Vaasassa kolmatta kesää.
Kirkon seinämissä on vaurioita ja halkeamia, jotka voivat olla vaaraksi niitä liian läheltä ihasteleville katselijoille. Rauniot ovat suosittu turistikohde Vaasassa varsinkin kesäisin.
Kaupungin kiinteistötoimen rakennusinsinööri Jouko Seppänen toteaa, että raunioita ympäröiviä aitauksia ei oteta pois ennen kuin alueella on turvallista liikkua.
– Ei ainakaan tämän kesän aikana. Kirkon sisälle on aidattu alue, jonne sitä pääsee katsomaan ja samalla myös muurien korjaustöitä. Nekin ovat kiinnostavia.
Aikaisempina kesinä raunioilla on tehty ilkivaltaa. Tuhotyöt ovat kohdistuneet muun muassa kirkon seinämiin ja kirkkoa ympäröivään kiviaitaan.
Tänä kesänä ilkivaltaa ei Seppäsen mukaan ole ollut.
– Siellähän on nyt vartiointia ja konservaattoritkin ovat arkisin töissä. Alue on myös aidattu.
Raunioiden kunnostustöihin 150 000 euroa vuodessa
Kirkon raunioiden kunnostukseen on varattu kaupungin budjetista 150 000 euroa kolmatta vuotta.
Tänä vuonna raha kuluu Seppäsen mukaan kunnostustöihin ja suunnitelmien laatimiseen.
– Enemmän siellä tarvittaisiin, mutta hyvä näinkin, että päästään eteenpäin.
Kunnostustöiden valmistumiselle ei ole vielä arvioitu aikataulua.
– Tällä hetkellä siihen tehdään pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Myös muurin päälliset pitää korjata, koska vesi pääsee valumaan sieltä muurien sisälle ja aiheuttaa rapautumista. Ne ovat aika isotöisiä kunnostuksia, Seppänen mainitsee.
Kaupungilla on ollut ajatuksia myös jonkinlaisen katoksen rakentamisesta kirkon raunioiden päälle. Seppäsen mukaan siitä ei ole konkreettisia suunnitelmia tiettävästi tekeillä.