Hyppää sisältöön

Hämmentävä video: Trump ei millään halunnut sanoa vaalien olevan ohi harjoitellessaan puhetta kongressimellakkaa seuranneena päivänä

Video on tullut julki kongressimellakan tutkinnan yhteydessä.

Video: Trump ei halunnut myöntää vaalien olevan ohi
Video: Trump ei halunnut myöntää vaalien olevan ohi

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kieltäytyi sanomasta vaalien olevan ohi harjoitellessaan puhetta viime vuoden tammikuun kongressimellakkaa seuranneena päivänä.

Tämä käy ilmi kongressimellakan tutkinnan yhteydessä julki tulleesta videosta. Videolla Trump harjoittelee puhetta 7. tammikuuta 2021.

Ensin Trump lukee, että vaalit ovat ohi, mutta keskeyttää puheensa ja sanoo, ettei halua sanoa vaalien olevan ohi.

– En halua sanoa, että vaalit ovat ohi.

– Kongressi on vahvistanut - ilman että sanoo "vaalit ovat ohi", onko ok?, Trump jatkaa.

Trump ei myöskään halua sanoa, että mellakoitsijat rikkoivat lakia. Nauhoitteella turhautuneen oloinen Trump myös paukuttaa puhujanpönttöä.

Trump hävisi marraskuussa 2020 järjestetyt presidentinvaalit Joe Bidenille. Tammikuun 6. päivänä Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressiin mellakoimaan, kun vaalien tulosta oltiin vahvistamassa.

Mielenosoittajat ottavat yhteen poliisin kanssa Yhdysvaltain kongressilla 6.1.2021
Video kertoo tapahtumakulun Capitolilla - näin turvakamera, poliisikamera ja mielenosoittajia seuranneet kuvaajat tallensivat kongressin valtausta 6.1.2021

Lisää aiheesta:

Trump ei piitannut avustajiensa tai perheenjäsentensä pyynnöistä tuomita kongressimellakka, selvisi tutkintakomitean kuulemisessa

Suosittelemme sinulle