Hyppää sisältöön

Helteet ja kuivuus verottavat satoa Euroopassa – professori: “Ne tulivat pahaan aikaan, koska viljamarkkinat olivat valmiiksi epävakaat”

Kuumuus ja kuivuus verottavat Euroopan maiden satotuotantoa tänä vuonna. Italiassa tilanne on erityisesti vaikea: maata vaivaa pahin kuivuuskausi 70 vuoteen.

Helteet ja kuivuus verottavat satoa Pohjois-Italiassa ja muualla Euroopassa
Helteet ja kuivuus verottavat satoa Pohjois-Italiassa ja muualla Euroopassa

Eurooppaa vaivaava kuumuus ja kuivuus tulevat verottamaan satokautta tänä vuonna. Italiassa viljelijät ovat huolissaan satonäkymistä, koska maan pohjoisosat kärsivät pahimmasta kuivuuskaudesta 70 vuoteen, kertoo STT.

Italialle tärkeä Pojoki on myös kuivunut osittain, ja uoman voi paikoin ylittää kävellen. Pojoen varrella on paljon maataloutta ja kotieläintiloja.

Italian suurin maatalousjärjestö Coldiretti on STT:n mukaan arvioinut kuivuuden uhkaavan tänä vuonna kolmasosaa koko Italian maataloustuotannosta.

– Italian tilanne on todella paha. Siellä talvikin oli heikompi: Alpeilla oli viime talvena vähemmän lunta, joten vesimäärät jäivät laaksoissa ja joissa lähtökohtaisesti pienemmiksi, kertoo MTK:n vilja-asiamies Max Schulman Ylelle.

Italia joutuu todennäköisesti turvautumaan aiempaa enemmän tuontiviljaan.

– Siellä on syntymässä iso huoli siitä, millä viljalla kotieläimet ja ihmiset ruokitaan. Italia joutuu todennäköisesti tuomaan elintarvikeviljaa maahan, kun oma tuotanto ei tältä satokaudelta riitä, Schulman summaa.

Helle ja kuivuus vaivaavat myös esimerkiksi Portugalia ja Espanjaa. Lisäksi Unkarin, Bulgarian ja Romanian viljasatoihin kuumuus on vaikuttanut kutistavasti. Viime vuonna näiden maiden viljasadot olivat runsaat. Puola ja Baltian maat ovat toistaiseksi säilyneet muita maita paremmin kuivuudelta.

– Kuivuus ja kuumuus pienentävät satonäkymiä koko EU-alueella. Kuivuus vaikuttaa nyt eniten kasvamassa oleviin rehuviljoihin eli pääsatokasvi maissiin Euroopassa. Maissi kärsii kovasta helteestä, kertoo Schulman.

Tarkkoja tilastoja satomääristä ei vielä ole, mutta viljojen sadonkorjuu on jo meneillään Etelä- ja Keski-Euroopassa. Ranskassa viime kevään lämpö ja kuivuus ovat verottaneet satoa.

– Ranskassa, joka on Euroopassa merkittävä viljantuottaja, kevätkuivuus on vaikuttanut kutistavasti satoon. Ranskassa odotetaan viljantuotannon merkittävää pudotusta edelliseen vuoteen verrattuna, kertoo puolestaan tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta.

Viljamarkkinat olivat jo valmiiksi epävakaat

Tilanne saa vilja-markkinat pysymään varpaillaan.

– Euroopan helteet tulivat pahaan aikaan, koska viljamarkkinat ovat jo valmiiksi epävakaat Ukrainan tilanteen vuoksi, Jyrki Niemi summaa.

Venäjälle povataan Niemen mukaan tällä hetkellä runsasta viljasatoa.

– Kaikki maat eivät kuitenkaan halua ostaa venäläistä viljaa tässä maailmantilanteessa. Toisaalta koska markkinoilla on viljasta niukkuutta ja osa maista on täysin riippuvaisia tuontiviljasta, siinä vaiheessa ei niin kysellä alkuperämaata.

Venäjällä on ja on ollut viljaan kohdistuva vientitulli jo viime syksystä lähtien. Siinä mielessä ruokamarkkinoilla on Schulmanin mukaan pelattu kovaa peliä.

– Ennen kuin Venäjän vilja on puitu, en luottaisi siihen, että sieltä tulisi valtavan suurta viljasatoa, vaikka sitä on povattu. Eikä Venäjänkään vilja riitä paikkaamaan Ukrainan viljan luomaa aukkoa, jos viljakuljetuksia ei saada järjestymään.

Koska kuivuus ja kuumuus tulevat verottamaan Euroopan satotuotantoa, ruoan hinta ei tule ainakaan laskemaan. Viljan hinta pysyttelee todennäköisesti korkeana.

– Maailmalta ruoka ei lopu: ne, joilla on varaa maksaa kalliimmasta ruuasta, ne sitä saavat. Kysymys on enemmänkin siitä, miten köyhemmissä maissa selvitään ruuan korkeammista kustannuksista, Jyrki Niemi toteaa.

Lue lisää:

Venäjä ja Ukraina allekirjoittivat sopimukset viljakuljetusten turvaamiseksi – YK:n pääsihteeri: Mustallamerellä loistaa nyt toivon valo

Näin kuumaa Euroopassa nyt on, paikoin tulossa historian polttavin viikko – ilmastonmuutos lisää kovien helteiden todennäköisyyttä

Suosittelemme sinulle