Hyppää sisältöön

Ilmiömäiset maailmanennätykset ja suomalaisnaisten esiinmarssi – näistä asioista Oregonin MM-kisat muistetaan

Sydney McLaughlin, Armand Duplantis ja Tobi Amusan tuikkivat MM-kisojen kirkkaimpina tähtinä. Viivi Lehikoinen oli Suomen valovoimaisin yleisurheilija.

Maailmanennätyksen juossut Sydney McLaughlin Yhdysvaltojen lipun kanssa tulostaulun vieressä.
Sydney McLaughlin on yleisurheilumaailman tämän hetken kirkkain tähti. Kuva: Lehtikuva
Joel Sippola,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Oregonissa pidetyt MM-kisat olivat korkeatasoiset. Suomalaisilta urheilijoilta nähtiin piristäviä esityksiä elokuussa pidettäviä EM-kisoja ajatellen. Yle Urheilu kokosi yhteen MM-kisojen kovimmat puheenaiheet.

Kuusi suomalaista finaalissa

Suomen edellinen MM-mitali on yhä edelleen Tero Pitkämäen pronssi Pekingistä 2015. Mitalittomuudesta huolimatta suomalaisurheilijoilta nähtiin Oregonin yleisurheilupyhätössä rohkaisevia suorituksia.

Loppukilpailuun ylsivät keihäänheittäjät Oliver Helander ja Lassi Etelätalo, moukarinheittäjät Silja Kosonen sekä Krista Tervo, seiväshyppääjä Wilma Murto ja kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Kuusi finaalipaikkaa on MM- tai olympiatasolla eniten sitten vuoden 2005 Helsingin MM-kisojen.

Positiivisinta oli, että peräti neljä suomalaisnaista ylsi loppukilpailuun. Se sivuaa suomalaisnaisten parasta saavutusta. Myös kaikkien aikojen ensimmäisissä yleisurheilun MM-kisoissa Helsingissä 1983 neljä suomalaisnaista ylsi finaaliin.

EM-kisoja ajatellen Suomen menestysnäkymät vaikuttavat kiehtovilta.

Wilma Murto ylitti korkeuden 460 tyylikkäästi ensimmäisellään. Kyseessä on Murron ulkoratakauden paras tulos.

Viivi Lehikoisen SE

Oregonissa Suomen ennätyksistä vastasivat Viivi Lehikoinen 400 metrin aidoissa sekä Aleksi Ojala miesten ja Elisa Neuvonen naisten 35 kilometrin kävelyssä. Heistä 400 metrin aitojen SE:n 54,60 vetänyt Lehikoinen varasti Suomessa suurimman huomion.

Lehikoiselta oltiin odotettu koko kesä Tuija Helanderin 35 vuotta vanhan SE-ajan (54,62) rikkomista.

Suomen ennätys on aina arvokisatasolla kova juttu, mutta kun sen tekee MM-kisojen välierissä, puhutaan huippuonnistumisesta.

Lehikoinen jäi vain 36 sadasosan päähän välierien toiseksi nopeimmasta eurooppalaisajasta. Eurooppalaisista ainoastaan Hollannin Femke Bol onnistui juoksemaan alle 53 sekunnin. Lehikoinen osoitti, että hän kuuluu Euroopan kärkikastiin.

Viivi Lehikoinen on juossut uuden naisten 400 metrin aitojen Suomen ennätyksen. Uusi SE-aika on 54,60.

Sydney McLaughlin

Yhdysvaltain 22-vuotias Sydney McLaughlin herätti viimeistään Oregonissa koko yleisurheilua seuraavan maailman. Esimerkiksi Suomessa hän oli jäänyt aiemmin muun muassa Armand Duplantisin, Karsten Warholmin, Yulimar Rojasin sekä Jakob Ingebrigtsenin varjoon. Näin siitäkin huolimatta, että hän juoksi Tokion olympialaisissa voittoon ME-ajalla.

McLaughlinin esitys naisten 400 metrin aitojen MM-finaalissa mykisti kuitenkin kaikki. Entinen junioritähti paransi aiemmin tänä kesänä tekemäänsä ME-aikaa 73 sadasosalla aikaan 50,68.

Kyseessä on McLauglinin uran neljäs maailmanennätys. Ratalajeissa se on erittäin paljon, sillä esimerkiksi Usain Bolt pystyi 100 metrillä kolmeen ME-aikaan.

McLaughlinin tähtitarinassa on samoja piirteitä kuin Boltin kohdalla. Aikoinaan käytiin kovaa spekulaatiota siitä, vaihtaako Bolt 400 metrille tai pituushyppyyn. Nyt McLaughlinin kohdalla puhutaan jopa naisten ratakierroksen ME-ajan rikkomisesta.

McLaughlinin sekä aiemmin Warholmin ja Duplantisin esimerkit osoittavat, ettei yleisurheilun keulakuvaksi vaadita aina sitä, että on maailman nopein. Yleisurheilu on tullut tässä mielessä moderniin aikaan.

Katso Sydney McLaughlinin maailmanennätys

Armand Duplantis

Kisojen päätöspäivänä nähtiin peräti kaksi maailmanennätystä, joista jälkimmäisen tehtaili Duplantis. Uransa ensimmäisen MM-kullan saavuttanut ruotsalainen taivutti korkeudesta 621 yli toisella yrityksellään.

Duplantisin aiempi ME on maaliskuussa hallissa hypätty 620. Maailmanennätys olikin Duplantisille ensimmäinen ulkoradoilla, sillä aiemmat kolme ME-tulostaan hän taivutti hallissa.

Ulkona Duplantisin paras oli ennen MM-kisoja Tukholman Timanttiliigassa kesäkuussa hypätty 616.

Datan mukaan Duplantis kävi ME-hypyssään parhaimmillaan 14,9 senttiä rimaa korkeammalla. Lähin kohta oli noin kahdeksan senttiä rimasta.

Tämän perusteella voitaneen odottaa, ettei viimeisin ennätys jää 22-vuotiaan supertähden viimeiseksi.

Ruotsin Armand Duplantis voitti maailmanmestaruuden uudella maailmanennätyksellä 621.

Tobi Amusan

Nigerian Tobi Amusanin maailmanennätys naisten 100 metrin pika-aidoissa hämmästytti monella tapaa. Amusan kellotti välierässä uudeksi ME:ksi 12,12, jolla hän paransi Yhdysvaltain Kendra Harrisonin aiempaa ennätystä kahdeksalla sadasosalla.

Amusan juoksi vieläkin kovempaa finaalissa (12,06), mutta tätä ei kirjattu maailmanennätykseksi liiallisen myötätuulen takia.

Tobi Amusan juoksi ennen kisoja kesäkuussa ennätyksensä 12,41 Pariisissa. Hän viilasi tästä alkuerissä sadasosan, ja paransi vielä senkin jälkeen ennätystään 0,28 sekunnilla.

Välierissä nautittiin huippuolosuhteista, mitkä siivittivät peräti kymmenen urheilijaa omaan ennätykseensä. Näistä neljä oli myös maan kansallinen ennätys. Lisäksi kaksi juoksijaa sivusi omaa ennätystulostaan.

Oli Amusanin tuloksella vaikutusta tai ei, Harrisonin loppukilpailu meni pieleen. Yhdysvaltalainen saavutti Tokiossa olympia- ja Dohassa MM-hopeaa, mutta Oregonin loppukilpailu päättyi hylkäykseen.

Nigerialainen Tobi Amusan juoksi naisten 100 metrin aitojen maailmanennätyksen, 12,12, jo välierässä.

Useita huippusuorituksia

Maailman kovimmat yleisurheilijat olivat taas virittäytyneet parhaimpaansa oikealla hetkellä. Kisoissa nähtiin useita kauden kärkituloksia sekä joitakin kisaennätyksiä.

McLaughlinin ohella kisojen kovimpia nimiä olivat muun muassa miesten 400 metrin aidoissa kisaennätyksen 46,29 juossut Brasilian Alison dos Santos, naisten kolmiloikassa kauden kärkituloksen 15,47 loikkinut Venezuelan Yulimar Rojas sekä naisten 200 metrillä kisaennätyksen 21,45 kellottanut Jamaikan Shericka Jackson.

Yksi säväyttäjistä oli USA:n Noah Lyles. Miesten 200 metrin loppukilpailusta odotettiin etukäteen Lylesin ja nuoren Erriyon Knightonin kaksintaistelua. 25-vuotias Lyles katkaisi kaksintaistelupuheilta kuitenkin finaalissa siivet hurjalla ajalla 19,31. Nopeampaa ovat juosseet vain Usain Bolt kahdesti sekä Yohan Blake kerran.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Michael Johnson runnoi aikoinaan silloisen ME-ajan 19,32 Yhdysvalloissa, Atlantan olympialaisissa. Nyt Lyles rikkoi Johnsonin Yhdysvaltain ennätyksen seuraavissa Yhdysvalloissa pidetyissä globaaleissa yleisurheilun arvokisoissa.

Ruotsin ja Norjan tähdetkin horjuvat joskus

Suomessa on oltu viime vuosina hieman kateellisia Ruotsille ja Norjalle. Onhan näissä maissa kolme kovaa kansainvälisen luokan yleisurheilijaa.

Oregonin MM-kisat kuitenkin osoittivat, että kiekonheittäjä Daniel Ståhl, kestävyysjuoksija Jakob Ingebrigtsen ja 400 metrin aitajuoksija Karsten Warholmkin ovat ihmisiä.

Ståhl jäi mitaleiden ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015 MM-kisojen. Takareisivaivasta kuntoutunut ME-mies Warholm ei kestänyt loppukilpailussa maitohappoja aivan loppuun asti ja hyytyi vasta seitsemänneksi. Ingebrigtsen puolestaan taipui 1 500 metrin kiritaistelussa ylläsvoittoon yltäneelle Ison-Britannian Jake Wightmanille.

Ingebrigtsen toki kuittasi pettymyksensä 5 000 metrillä. Hän aloitti kirinsä jo kaksi kierrosta ennen maalia ja voitti maailmanmestaruuden ajalla 13.09,24.

Brasilian Alison dos Santos juoksi 400 metrin aitojen maailmanmestaruuteen uudella kisaennätyksellä 46,29. Norjan Karsten Warholm hyytyi seitsemänneksi.
Ison-Britannian Jake Wightman juoksi yllätysmestaruuteen 1 500 metrillä. Toiseksi jäänyt Norjan Jakob Ingebrigtsen saavutti uransa ensimmäisen MM-mitalin ulkoradoilla.

Perinteiset yleisurheilumaat rämpivät

Saksa ja Ranska ovat kuuluneet yleisurheilun suurvaltioihin globaalillakin tasolla. MM-kisoissa mitalit olivat kuitenkin äärimmäisen tiukassa.

Maailmanmestaruuden voittanut pituushyppytähti Malaiko Mihambo sekä naisten pikaviestijoukkue toivat Saksalle kisojen päätösviikonloppuna tarvittavat mitalit. Kevin Mayerin kulta oli puolestaan Ranskalle kisojen ainoa mitali.

Mitalit ovat toki tänä päivänä MM-tasolla erittäin tiukassa, mutta kummankaan maan tilanne ei lupaa suuria myöskään EM-kisoista. Siellä tahtipuikkoa heiluttavat Hollanti ja Puola.

Etenkin Saksan tilanne on koko kansainvälisen yleisurheilun yhteinen huoli. Kiekonheiton olympiavoittaja Cristoph Harting kertoi muutama vuosi sitten Paavo Nurmen kisojen yhteydessä, että laji jää Saksassa pahasti muun muassa jalkapallon varjoon.

Yleisurheilun asemasta Saksassa kertoo jotain se, että maan keihästähdet ovat Suomessa kovempia staroja kuin kotimaassaan.

Erikoinen mitaleiden jakaminen

MM-kisoissa kummastusta herätti monikin asia. Yksi niistä oli se, kuinka mitalit jaettiin voittajille heti suorituksen jälkeen.

Urheilijat saivat hetken aikaa kiertää rataa mitali kaulassa, minkä jälkeen mitalit kerättiin pois. Mitalit luovutettiin kuitenkin takaisin virallisessa palkintojenjakotilaisuudessa.

Uudenlainen tapa herätti kritiikkiä etenkin entisissä huippuyleisurheilijoissa. Toisaalta taas esimerkiksi miesten kuulan mitalikolmikko lämpeni ajatukselle.

Kansainvälistä yleisurheiluliitto World Athleticsia ei voida syyttää ainakaan yrityksen puutteesta. Kansainvälisen yleisurheiluliiton kannattaakin kehittää asioita, joilla se voi erottautua muista urheilulajeista. World Athletics kunnostautui näissä kisoissa kiitettävästi myös sosiaalisen median puolella.

Päivitetty kello 22.54: Lisätty Elisa Neuvosen Suomen ennätys.

Lue myös:

Asiantuntijoiden mielestä Sydney McLaughlinin ME-juoksu oli täydellinen – mitä ylivoimainen aituritähti tekee seuraavaksi?

Mitä ihmettä ME-mies Karsten Warholmille tapahtui MM-finaalissa? Asiantuntijalta merkittävä huomio kisan vaatimustasosta: "Warholm ei ollut valmis"

Nolla mitalia! Saksan mahti yleisurheilussa on mennyttä – päävalmentaja esitti kriitikoille terävän vastakysymyksen

Suosittelemme