Hyppää sisältöön

Oulun asemanseudun uusi K-market valmistuu ensi keväänä

Kaikkiaan K-ryhmä on investoinut Ouluun rakentuviin kiinteistöihin noin 40 miljoonaa euroa.

Kesko jatkaa investointejaan ja muun muassa laajentaa Ruskon Citymarketia. Kuva: AOP
Hanna Holopainen

Oulun asemanseudun uusi K-market valmistuu ensi kevääksi, kertoo Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen. Varsinainen avaamisaikataulu varmentuu niin ikään kevään puolella.

Rautatieaseman lähistöllä Oulun keskustan puolella ei ole tällä hetkellä vähittäiskauppaa.

– Uskomme, että siinä on kaupalle paikka, ja alueella on ostovoimaa, Saarinen pohtii.

Hän perustaa arvionsa niin alueen yhä lisääntyvään asuntokantaan kuin lähistön lukuisiin työpaikkoihin.

Marketia rakennetaan parhaillaan rautatieasemasta noin sata metriä etelän suuntaan, kahden YIT:n kerrostalon väliin.

Ouluun rakennetaan samaan aikaan myös kahta muuta K-kauppaa. Knuutilankankaalle nousee uusi K-Supermarket, ja K-Market taas saadaan Limingantien ja Kempeleentien risteykseen Limingantulliin.

K-ryhmä on investoinut Ouluun rakentuviin kiinteistöihin kaikkiaan lähes 40 miljoonaa euroa. Merkittävä kohde on Äimärautiolle nouseva uusi Kespron Noutotukku.

Lisäksi Toppilan K-Supermarketiin on tekeillä iso laajennus, samoin Ruskon K-Citymarketia laajennetaan pienemmällä mittakaavalla.

K-ryhmän tiedotteen mukana sen vähittäismyynti oli Pohjois-Pohjanmaalla vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yhteensä 407 miljoonaa euroa, ja myynti kehittyi 6,2 prosenttia.

Varsinkin rakentamisen ja talotekniikan kauppa kasvoi näkyvästi. Kasvua oli 16,2 prosenttia, ja kaikkiaan myyntiä saatiin 158,5 miljoonaa euroa.

Päivittäistavarakaupan myynnissä kasvua oli 0,7 prosenttia ja se tuotti K-ryhmälle 248,5 miljoonaa euroa.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle