Kaksi kuollut Paltamossa tasoristeysonnettomuudessa: henkilöauto törmäsi pikajunan kanssa. Näin kertoi Ylen uutinen elokuun lopulla 2021.
Vuoden takainen onnettomuuspaikka sijaitsee Kontiomäki–Oulu-radan varressa noin kolme kilometriä Paltamon rautatieasemalta Oulun suuntaan. Tasoristeyksessä Koikerolahdentie ylittää radan. Nimeltään paikka tunnettiin Lepikon tasoristeyksenä.
Väyläviraston Pohjois-Suomen aluepäällikkö Juhan Tyrväinen pahoittelee vuoden takaista onnettomuutta samalla kun kertoo, että enää Lepikon tasoristeystä ei ole.
Liikenne on ohjattu radan varteen rakennetun uuden yksityistien kautta Kokonlahdentien vartioidun tasoristeyksen kautta.
Väylävirasto kertoi vuosi sitten, että Lepikon risteyksessä ei ollut tapahtunut onnettomuuksia vuoden 2000 jälkeen. Silloin virasto alkoi pitämään tilastoa tasoristeysonnettomuuksista.
Lepikon tasoristeys arvioitiin kuitenkin niin vaaralliseksi, että se kuului jo onnettomuushetkellä Väyläviraston tasoristeysten poisto- ja parantamishankkeiden piiriin, mutta se poistettiin vasta tänä kesänä kiertotiejärjestelyillä kokonaan käytöstä.
Lähes sata tasoristeystä muuttuu tänä vuonna
Suomessa tapahtuu vuosittain yli 50 tasoristeysonnettomuutta. Niissä kuolee vajaa kymmenkunta ihmistä joka vuosi. Maassa on edelleen noin 2 000 vartioimatonta tasoristeystä ja onnettomuudet tapahtuvat pääosin niissä.
Paltamon viime kesän onnettomuustasoristeys on yksi niistä lähes sadasta kohteesta, missä Väylävirasto parantaa rataturvallisuutta tänä vuonna. Kohteista kolmasosa on Pohjois-Suomessa, missä 24 tasoristeystä suljetaan ja kymmeneen tulee varoituslaitos eli liikennevalot ja puomit.
Paltamon aseman lähistöllä sijainneen Lepikon tasoristeyksen ohella suljetaan toinenkin risteys lähempänä taajamaa ja ohjataan liikenne kolmannelle uuden tien kautta.
Paltamossa uusitaan myös Kontiomäki–Vuokatti-rataosuuden tasoristeyksiä, missä parannetaan 14 tasoristeyksen turvallisuutta. Esimerkiksi yksi tasoristeys muutetaan kevyen liikenteen tasoristeykseksi.
Väyläviraston Pohjois-Suomen aluepäällikkö Juhan Tyrväinen kertoo, että jokainen tasoristeys käydään yksilöllisesti läpi ja ne parannetaan tapauskohtaisesti.
– Meillä on parantamistoimenpiteinä joko sulkeminen, näkymien parantaminen ja varoituslaitosten asentaminen. Nämä maksavat 300 000–400 000 euroa, eli niillä on hintavaikutusta, mutta niitäkin tarvitaan.
Tasoristeys pois, tienhoitokulut tilalle
Radanvarren asukkaille tasoristeysten turvallisuuden parantaminen on kaksitahoinen asia.
Riski kuolla junaonnettomuudessa vähenee. Ajomatkat saattavat kuitenkin pidentyä ja uusia kuluja saattaa koitua, kun radanylitys siirtyy kauemmaksi ja pakottaa asukkaat osallistumaan esimerkiksi yksityisiin tiekuntiin ja niiden kasvaneisiin hoitokuluihin.
Väylävirasto konsultoi tiekuntia ja muita asianosaisia suunnitelmien edetessä.
– Ratasuunnitelmavaiheessa kansalaisilla, kunnilla ja ely-keskuksilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä suunnitelmista, sanoo Tyrväinen.
Tasoristeyshankkeessa parannetaan rataturvallisuutta vuosittain 10–15 miljoonalla eurolla. Parannuslistalla on tällä hetkellä 400 tasoristeystä.
– Suunnitelma päivittyy koko ajan ja työt jatkuvat joka vuosi pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Tyrväinen.
Tämän lisäksi risteyksiä poistetaan tai varustetaan varoituslaitoksella muissakin Väyläviraston hankkeissa.
– Oulu–Laurila-rataosuudella suunnitellaan 40 tasoristeyksen turvallisuuden parantamista. Raahe–Tuomioja-välillä työn alla on viisi tasoristeystä.
Lue myös:
Millaisia vaikutuksia tasoristeysten poistamisella tai muuttamisella on ollut sinun arkeesi? Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 29. heinäkuuta klo 23:een saakka.