Hyppää sisältöön

Miljoonasopimus muotitalon kanssa räjäytti pankin – Lontoon maamerkissäkin loistanut kapteeni voi tehdä tänään englantilaisten unelmista totta

Miljoonien eurojen sponsorisopimuksia, yllättävä kapteenivalinta ja olemuksella johtamista. Asiantuntija Maija Saaren mukaan tyyneys huokuu Englannin keskuspuolustaja Leah Williamsonista.

Jalkapallon EM-finaali nähdään suorana TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle-sovelluksessa sunnuntaina klo 18 alkaen. Taustatarinat, uutiset ja kohokohtaklipit löydät Ylen kisasivuilta täältä.

Englannin kapteeni Leah Williamson viimeisteli yhden jalkapallohistorian erikoisimmista rangaistuspotkuista vuonna 2015. Käynnissä oli alle 19-vuotiaiden EM-karsintaottelu, jota Norja johti 2–1.

Lisäajalla Englanti sai pilkun, jonka Williamson upotti varmasti maaliin. Erotuomari hylkäsi maalin, koska Englannin vaihtopelaaja ryntäsi ennen laukausta kentälle juhlimaan. Sääntöjen mukaan rangaistuspotku tulisi uusia, mutta tuomari antoi Norjalle vapaapotkun. Norja voitti ottelun, Englanti teki valituksen.

Viisi päivää myöhemmin pelattiin karsintaturnauksen viimeinen kierros, jonka jälkeen tuo rangaistuspotku uusittiin ja ottelu pelattiin loppuun. Williamson onnistui pilkulta jälleen (siirryt toiseen palveluun), tilanteeksi 2–2 ja Englannille lohkovoitto.

Ottelu kesti 65 sekuntia, jonka jälkeen koko joukkue ryntäsi kapteeni Williamsonin tykö.

– Olemme kokeneet enemmän kuin toiset koko uransa aikana tuon myötä. Kun jotain viedään tuolla tavalla, tajuaa, kuinka paljon sitä halusikaan, Williamson sanoi tuolloin Guardianille (siirryt toiseen palveluun).

Englannin Leah Williamsonin kuva Lontoon tunnetussa maamerkissä Tower Bridgessä. Kuva: Getty Images / Nike

Puolustuksen johtaja

Kun Englannin tuore päävalmentaja Sarina Wiegman kutsui huhtikuussa (siirryt toiseen palveluun) Williamsonin keskustelemaan, hän pelkäsi tehneensä harjoitusleirillä jotain väärää. Sättimisen sijaan hänet nimettiin Englannin kapteeniksi.

Ennen käynnissä olevia EM-kisoja Williamson oli pelannut kuusi minuuttia aikuisten arvoturnauksessa.

– Joku sanoi minulle, että jos aloitan EM-kisoissa, olen ensi kertaa avauskokoonpanossa arvoturnauksessa. Nyt teen sen kapteenina, Williamson sanoi kesäkuussa BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

Keskuspuolustajana pelaavan Williamsonin nimeäminen loukkaantuneen Steph Houghtonin korvaajaksi ei yllättänyt. Hän on toiminut kapteenina maajoukkueen kaikissa ikäluokissa.

Yle Urheilun asiantuntija Maija Saaren mukaan Williamson ohjaa joukkuettaan jatkuvasti ottelun aikana.

– Hän heiluttaa kumpaakin kättä, osoittaa paikkoja ja tekee koko olemuksellaan töitä. Täysillä stadioneilla puheella ohjaaminen ei ole niin tehokasta, Saari kuvailee.

Leah Williamson on johtanut Englannin joukkuetta jämäkästi.

Williamson on ollut turnauksen parhaita pelaajia. Hänelle on tilastoitu eniten onnistuneita syöttöjä (411) ja eniten pallonriistoja (46). Saari kehuu keskikentälläkin pelanneen Williamsonin pelinlukua ja oikea-aikaisia syöttöjä. Suitsutusta tulee myös kaksinkamppailuiden voittamisesta ja pääpelistä.

– Tässä turnauksessa pääpelin merkitys on korostunut, koska puskumaaleja on tehty paljon.

Saaren mukaan Williamson on ollut Englannin lukko ja menestyksen avain. Hän on huomaamaton, mikä on topparina hyvä merkki – silloin virheitä ei ole tapahtunut, asiantuntija sanoo.

Williamson on kasvot Englannin naisten jalkapallolle. Media seuraa häntä herkeämättä ja Williamson seisoo valokeilassa tuima ilme kasvoillaan.

– Ymmärtääkseni hän on rauhallinen, ja ainakin mediaesiintymisissä todella analyyttinen. Tyyneys huokuu hänestä, Saari toteaa.

Sky Sportsin mukaan (siirryt toiseen palveluun) Williamsonin äiti kuvailee häntä aggressiiviseksi, kun taas joukkuekaveri Jill Scott kertoo Williamsonin olevan "kylmä ja tunteeton".

Leah Williamson Englannin joukkueen veneajelulla ennen EM-finaalia. Kuva: The FA / Getty Images

Rahakkaita sopimuksia

Williamson on viime aikoina tehnyt suurisummaisia sponsorisopimuksia (siirryt toiseen palveluun). Niken ja Pepsin sopimusten jälkeen hänen tulojensa arvioitiin olevan lähes 4,8 miljoonaa euroa. Italialaisen muotitalon Guccin kanssa tehdyn sopimuksen uskotaan (siirryt toiseen palveluun) räjäyttäneen pankin.

Williamson kertoo etsineensä tasapainoa sen välillä, että hän on naisurheilija, joka rakastaa muotia. Guccin vihreä puku ei tee hänestä huonompaa jalkapalloilijaa. Naisen mallin hän on löytänyt isoäidiltään.

– Hän elää elämäänsä, kuten haluaa. Se ei tarkoita, että hän ei panostaisi työhönsä. Olen tarpeeksi paksunahkainen tietääkseni, että huolehdin jalkapallourastani ja peliesityksistäni, Williamson sanoi Sky Sportsille (siirryt toiseen palveluun).

Menestyksekäs jalkapalloura sai alkuvuodesta jatkoa, kun Williamson teki Arsenalin kanssa pitkän jatkosopimuksen (siirryt toiseen palveluun). Hän on edustanut joukkuettaan lähes 200 ottelussa voittaen Englannin pääsarjan ja neljä cup-mestaruutta.

Williamson liittyi 9-vuotiaana pohjoislontoolaiseen seuraan, ja hänen sukunsa on Arsenal-kannattajia. Toisinaan Williamson unohtaa, että perhe ei kannusta vain häntä.

– He tulisivat stadionille, pelasin tai en. Isoäitini ja serkkuni kieltäytyvät ilmaislipuista, koska he ostavat kausikortin vuosittain, Williamson kertoo Guardianille (siirryt toiseen palveluun).

Porua kotona tulee hieman, koska hänen isänsä ja veljensä ovat toisen pohjoislontoolaisen, Tottenham Hotspurin, kannattajia.

Leah Williamson voitti Arsenalin kanssa FA Cupin viimeksi vuonna 2016. Kuva: Arsenal FC / Getty Images

Finaali Wembleyn jalkapallopyhätössä

Kapteenius on yksi korkeimpia kunnianosoituksia, mitä Englannin jalkapallossa myönnetään. Nyt Williamson johtaa joukkueensa EM-finaalissa loppuunmyydylle Wembleyn stadionille – yli 87 000 katsojan eteen.

– Annan ottelulle sen ansaitseman arvon, mutta minulla on tehtävä (mestaruus) ja se on kaikista tärkein asia, Williamson kertoo Guardianille (siirryt toiseen palveluun).

Suomen pitkäaikainen kapteeni Maija Saari osaa kertoa, mitä kunniatehtävän vastuisiin kuuluu. Hänen mukaansa rooliin sopivat persoonat, jotka pystyvät reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Kapteeni on linkki joukkueen ja valmennusjohdon välillä. Johtaja, jota pitää olla helppoa seurata.

Loppuotteluun ei tarvita taikatemppuja tai käsikirjoitettuja puheita.

– Finaalissa ei tehdä mitään ihmeellistä, vaan valmistautuminen perustuu siihen samaan, mitä koko turnaus on tehty. Kapteenilta vaaditaan tilannetajua ja joukkuekavereiden tuntemista, Saari toteaa.

Nyt Williamsonilla on ainutlaatuinen tilaisuus johtaa joukkueensa EM-jalkapallon kautta aikain (siirryt toiseen palveluun) eniten katsojia keränneeseen finaaliin.

Luit oikein: EM-jalkapallon suurimpaan finaaliin, ei naisten jalkapallon.

Helmareiden EM-kisojen "kotikaupungista" Milton Keynesistä kotoisin oleva Williamson kävi ennen turnausta brittilehti i-D:n (siirryt toiseen palveluun) kanssa kotiseudullaan. Uinnin, voimistelun ja maastojuoksun kautta jalkapallon pariin löytänyt Williamson jutteli äitinsä ja isoäitinsä kanssa EM-turnauksesta.

– Tuemme sinua aina, 100-prosenttisesti, isoäiti Berny Baker muistutti.

– Tiedän kyllä. En ole koskaan epäillyt asiaa, Williamson vastasi.

– Kunhan tuot sen pokaalin, isoäiti jatkoi.

– Ei paineita, mutta muuten ei ole kotiin tulemista, äiti Amanda Williamson sanoi ja nauroi päälle.

Englanti ja Saksa EM-kisojen finaalissa sunnuntaina kello 19 alkaen. Suora lähetys alkaa kello 18.00 TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle-sovelluksessa. Veikkaa ottelun avausmaalintekijää Futistietäjässä ja voita tekniikkapallo!

Lue myös: