Hyppää sisältöön

Ciiran Tähti lähtee Kuninkuusraveihin tammojen ennakkosuosikkina – "Vastukset on kovat", sanoo valmentaja Seppo Suuronen

Juvalaisella tallilla ei oteta paineita vuoden tärkeimmästä kilpailusta.

Viime vuoden Kuninkuusraveissa Ciiran Tähti sijoittui toiseksi. Kuva: Sari Ursin / Yle

Kuninkuusravien kuningatarkilvan ennakkosuosikki Ciiran Tähti asuu Juvalla, Seppo Suurosen valmennustallilla.

Suuronen ei ota paineita viikonloppuna ajettavasta kilpailusta. Koitokseen on valmistauduttu samaan tapaan kuin viime vuonnakin, jolloin Ciiran Tähti sijoittui toiseksi.

Alkuviikosta ajettiin vielä kovempaa treeniä, sen jälkeen hevonen on käveleskellyt ja uinut. Nyt Ciiran Tähti lepää ja syö hyvin. Kisoihin lähdetään lauantaiaamuna.

– Sen kanssa on hyvä olla reissussa, se viihtyy hyvin. Ongelmia ei pitäisi olla, Suuronen sanoo.

Ciiran Tähti on nyt 8-vuotias. Seppo Suuronen on valmentanut tammaa kolmen vuoden ajan. Kuva: Sari Ursin / Yle

Vuonna 2014 syntynyt Ciiran Tähti tuli Suurosen valmennettavaksi 5-vuotiaana. Valmentajan mukaan hevonen on kehittynyt jatkuvasti.

Kuninkuusraveissa vahvuutena on Ciiran Tähden rauhallisuus. Tänä vuonna myös startit ovat sujuneet paremmin kuin viime vuonna. Suuronen ei ole silti lähdössä kisoihin henkseleitä paukutellen.

– Vastukset on kovat, ollaan samalla viivalla kaikkien kanssa. Suven Sametti voitti viime vuonna seppeleen selityksittä, se on kova tittelin tavoittelija.

Kuninkuusravit järjestetään Forssassa 29.–31.7.2022.

Lue lisää:

Evartti tavoittelee Forssassa kolmatta peräkkäistä ravikuninkuuttaan ilman paineita

Suosittelemme sinulle