Osa Libanonin pääkaupungin Beirutin satamassa sijaitsevista suurista viljasiiloista on romahtanut. Alueella leijui sunnuntai-iltapäivänä suuri pöly- ja savupilvi. Toistaiseksi ei ole varmaa, onko kukaan kuollut tai loukkaantunut.
Libanonin liikenneministeri Ali Hamie kertoo uutistoimisto Reutersille pelkäävänsä, että romahdus voi aiheuttaa välittömästi lisää romahduksia satama-alueen siiloissa.
Viime viikkoina viljasiiloissa on kytenyt tulipalo. Libanonilaiset sotilaat ja pelastusviranomaiset yrittivät sammuttaa sen vedellä, mutta perääntyivät, kun huomasivat kosteuden vain pahentaneen asiaa.
Viljasiilojen lähistöllä asuville jaettiin hengityssuojaimia ja paikalliset määrättiin pysymään kaukana siiloista.
Libanonilaisen toimittajan Twitterissä jakama video näyttää osan romahdushetkestä.
Siilot vahingoittuivat jo kaksi vuotta sitten
Alun perin viljasiilot vaurioituvat elokuussa 2020 tapahtuneissa valtavissa räjähdyksissä. Yli 215 ihmistä kuoli ja tuhansia loukkaantui varastoräjähdyksissä.
Räjähdykset aiheuttivat tuhoa laajalla alueella Beirutissa.
Varastossa säilytettiin suurta määrää ammoniumnitraattia. Lasti oli ollut varastossa vuosia, vaikka aineen vaarallisuus tiedettiin.
Tämän vuoden huhtikuussa Libanonin hallitus määräsi purkamaan siilot, mutta projekti keskeytettiin asukkaiden protestien vuoksi.
Räjähdyksissä kuolleiden perheet ja tuhosta selviytyneet vaativat säästämään siilot muistomerkkeinä sekä siksi, että niistä saattaisi löytyä vielä todisteita viranomaisten piittaamattomasta toiminnasta ammoniumnitraatin suhteen.
31.7. klo 18:42: Lisätty Hamien kommentti.
Lue myös: