Ikuinen leirikesä

Herätys soi seitsemältä illalla. Ann-Marie Korhonen-Chamorro nukkuu loosissa Kassuksi kutsutun leirirakennuksen käytävällä.

Töiden alkuun on kolme tuntia: sitä ennen yövalvoja ehtii syödä aamiaista, ehkä lounastakin, viettää aikaa työkavereidensa kanssa ja nukkua päiväunet.

Korhonen-Chamorro haki kesätöitä Leirikesän Kiljavan-lastenleireiltä Nurmijärveltä, sillä haluaa rahaa säästöön: hän on pian jättämässä lapsuudenkotinsa ja muuttamassa yhteen kumppaninsa kanssa.

Raha kuitenkin motivoi vain hakemaan, ei tekemään. Se ei auta jaksamaan, kun pitää jaksaa 12 tunnin työvuoro ja valvoa kymmeneen aamulla. Mikä sitten auttaa?

Lasten kanssa työskentelyn etu on se, että palaute on välitöntä. Kun saa lapsen rauhoittumaan, kun saa autettua kipua tai koti-ikävää, on onnistunut työssään. Sekin auttaa jaksamaan.

Mutta suuri tekijä on myös työyhteisö. Kenen tahansa kanssa voi itkeä tai nauraa, Korhonen-Chamorro kuvailee. Kaikilta saa halauksia. Se on helppo uskoa: kun yövalvoja kävelee keittiölle hakemaan lounasta, hän tervehtii kaikkia, jää juttelemaan. Kaikki tuntevat hänet.

Veronica Ahon kasvoille laskeutuu rauha, kun hän ojentaa itsensä venytykseen laiturilla. Täällä ohjaajana työskentelevä Aho viihtyy tauoillaan: veden ja luonnon äärellä.

Ympäristö on yksi asioista, jotka Ahoa työssä motivoivat: kesäpäivät saa viettää aamusta iltaan ulkona.

Se on työelämässä hänelle uutta, sillä Aho on lopettanut hoitoalan työt ja etsii nyt uutta suuntaa. Hän kertoo, että Leirikesän työyhteisö on palvellut parantavana kokemuksena ikävien työyhteisöjen jälkeen.

Täällä hän saa rakentavaa palautetta ja aitoa tukea työssään. Ja se uusi suunta, senkin hän on löytänyt: tästä eteenpäin Aho haluaa tehdä töitä lasten kanssa.

Mielellään tietysti myös aiempaa paremmissa työyhteisöissä. Aho uskoo, että uudet sukupolvet tuovat työkulttuureihin muutosta. Asenteet ovat avoimempia.

Aikaisempina kesinä leirikeittiön vuorovastaava Ella Lawton on toiminut keittiöapulaisen töissä, joita tekemään pääsee jo 15-vuotiaana. Leirikesä on silti ollut tuttu jo pidempään: Lawton on itse osallistunut leireille ykkösluokkalaisesta lähtien.

Nyt hän opiskelee media-alaa, eivätkä työt leirin keittiössä kuljeta häntä uran näkökulmasta mihinkään. Kaikkea muuta niistä kuitenkin saa: rutiinia arkeen, rahaa, tärkeitä ihmisiä, työympäristön, jossa viihtyy.

Myös esihenkilö, leirinjohtajana kolmatta kesää ahertava Viivi Harinen on palannut Leirikesälle vuosi vuodelta, vaikka opiskelee itse lääketiedettä.

Kun työpaikka on monelle ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä, työnantajalla on tavallista enemmän vastuuta, Harinen pohtii. Kiljavan leireillä työskentelee kesäisin noin 150 työntekijää, joista osa on vasta 15-vuotiaita.

Töissä ei odoteta ammattilaisuutta, vaan valmiutta oppia ja yrittää ja kasvaa kesän mittaan. Työntekijöille halutaan opettaa perusasioita: tiimityötä ja jaksamista, työelämän tapoja. Palautettakin annetaan, sekä vertaisten välillä että esihenkilöltä alaiselle.

Työpaikka rakennetaan joka vuosi nuorten tarmolla. Työntekijät ovat motivoituneita: he haluavat tehdä hyvää ja näyttää, mihin pystyvät.

Se näkyy tunnelmassa, ihmiset ovat valmiita antamaan itsestään paljon. Joten vaikka työntekijät vaihtuvat, ydin pysyy vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jokseenkin samanlaisena.

Ohjaaja Viivi Bronsia motivoivat työyhteisö ja raha – hän haluaa päästä matkustelemaan. Edessä on nimittäin välivuosi: Brons haki ja sai paikan oikeustieteellisestä, mutta ei ottanut sitä vastaan.

Hän ei tiedä vielä, mitä alaa kohti suuntaa, kunhan tulevaisuuden työ vain olisi merkityksellistä. Ehkä jollain tavoin sen kaltaista kuin tämä työ.

Syksyllä kolmannen vuotensa lukiossa aloittava Tiia Rantanen teki viime kesänä töitä Leirikesän päiväleireillä. Silloin tuntui, että sellaista työtä olisi tehnyt ilman palkkaakin. Harvoin ihminen saa työkseen istua nuotiolla, soudella tai kerätä mustikoita, Rantanen toteaa.

Ann-Marie Korhonen-Chamorro on sopeutunut vaihtelevasti yövalvojan töihin. Ensimmäinen yö tuntuu joka kerta brutaalilta, kaksi seuraavaa kuluvat helpommin. Sitten on taas neljä yötä vapaata.

Kesän aikana hän on oppinut paljon. Korhonen-Chamorrolle on kertynyt lisää luottamusta itseensä.

Hän on oppinut, kantapäänkin kautta, miten pitää omasta jaksamisestaan huolta ja kuunnella vointiaan, ja senkin, miten asettaa itsensä auktoriteettiasemaan ja toimia sen mukaisesti.

Uusi ympäristö tuo väistämättä esiin uusia puolia. Korhonen-Chamorro kertoo huomanneensa, että pimeä hermostuttaa, mikä voi tietysti öisin partioidessa käydä haasteeksi.

Korhonen-Chamorro aloittaa syksyllä datatieteen opinnot Aalto-yliopistossa. Oman alan tulevaa työnantajaa ei todennäköisesti kiinnosta, että hän on ollut leirillä töissä. Se kuitenkin kiinnostanee, että hän on ollut töissä ja työelämä on jo tuttua.

On työ antanut muutakin kuin opetuksia. Korhonen-Chamorro on saanut uusia ystäviä ja uusia kokemuksia. Hän on saanut elää ilmapiirissä, jota ei voi kuin rakastaa.

Korhonen-Chamorro ajattelee, että koko ajan kaikki muuttaa ihmistä. Mutta työ tuo kerralla paljon asioita, joita ei ole ennen kokenut.

Hän on nykyään rauhallisempi, kärsivällisempi. Myös kommunikoinnin tapa on muuttunut: hän on oppinut ilmaisemaan itseään tyynemmin.

Nokoset ovat ohi, ja Korhonen-Chamorro on vuorautunut vaatekerroksin. Kun työvuoro alkaa iltakymmeneltä, yövalvoja vaeltaa leirialueen halki Liekiksi kutsuttuun alaleiriin ja vaihtaa ohjaajien kanssa illan kuulumiset.

Hän ryhtyy hyssyttelemään telttoja, joista kuuluu vielä supatusta: on nukkumaanmenoaika.

Työt leireillä ovat Korhonen-Chamorrolle vaihe. Pian alkavat opinnot alalla, jonne hän haluaa tulevaisuutensa suunnata.

Joten vaikka lasten kanssa työskentely on palkitsevaa, intohimo johtaa muualle. Jotain leirielämästä kuitenkin jää.

Tulevaisuudessa Korhonen-Chamorro haluaa olla etulinjan turvallisuusvastaava. Erityisesti kyberturvallisuus kiinnostaa. Täällä hän suojaa ihmisiä jo, toisella tavalla.

Toisten yövalvojien kanssa hän huolehtii siitä, että leiri nukkuu yönsä turvassa.