Hyppää sisältöön

Kun perimätieto ei kulje, nuoret hakevat entistä ahkerammin kalastusoppeja leireiltä: "Toivottavasti saisimme saaliiksi isoja haukia"

Nuorille suunnatut erä- ja luontokerhot sekä leirit ovat kasvattaneet suosiotaan. Yksi syy on, että kalastuskärpäsen puraisemat nuoret eivät saa enää perehdytystä vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

Lapsia veneessä kalastamassa.
Nuorille suunnatut erä- ja luontokerhot sekä leirit ovat kasvattaneet suosiotaan. Yksi syy on, että kalastuskärpäsen puraisemat nuoret eivät saa enää perehdytystä vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan. Vanhempien esimerkit ja ohjeet eivät korvaa Yutube-videoita.
Mika Moksu

Viime vuosina yhä useampi lapsi ja nuori on osallistunut luontoleirille tai erä- ja luontokerhoon. Hartolassa on järjestetty kalastusleiriä jo parikymmentä vuotta, ja nyt sille on kova kysyntä. Jääsjärven rannassa sijaitsevalla mökillä käy kuhina, kun 17 vavoin ja pelastusliivein varustautunutta nuorta odottaa malttamattomana pääsyä veneisiin.

He ovat menossa virvelöimään.

Hartolan kalatalousalueen nuorten kalastusleiri oli tauolla koronavuodet. Nyt leirin ohjelmassa on jälleen kaikki kalastuksen muodot mato-onginnasta muikkuverkkojen kokemiseen ja tuulastamiseen. Ravustustakaan ei unohdeta.

Virvelein varustautuneet Oiva Koivisto ja Kalle Salmela ovat intoa täynnä. Heittokalastus on molemmille mieluisin kalastusmuoto, koska siinä on jatkuvasti tekemistä energisille nuorille miehille. Molemmat myöntävät auliisti, että kalastamisessa riittää opittavaa.

– Tuulastaminen pimeässä vaikuttaa kiinnostavalta, ja hieman pelottavalta. Mietin, että veneestä voi pudota. Ja on varmasti jännittävää, kun odotetaan näkeekö kaloja, Oiva Koivisto puntaroi.

Oiva Koivisto (oikealla) on leirillä ensimmäistä kertaa ja Kalle Salmela toista. He ovat innokkaita heittokalastajia, ja hakevat leiriltä uusia kokemuksia. Kuva: Mika Moksu / Yle

Kalle Salmela kertoo toivovansa suuria kaloja.

– Toivottavasti saisimme saaliiksi isoja haukia, hän sanoo.

Katkoja kansanperinteessä

Vapaa-ajan kalastus on yksi suosituimmista harrastuksista Suomessa. Arvioiden mukaan kalavesillä käy 1,5 miljoonaa suomalaista. Suosio on ollut kasvussa korona-aikana. Kalastaminen on alkanut kiinnistaa myös nuoria. Esimerkkejä haetaan sosiaalisesta mediasta. Siellä julkisuuden henkilöt, kuten näyttelijä Jasper Pääkkönen, kertovat harrastuksestaan aktiivisesti.

Usein eteen tulee ongelma, että erityisesti monen kaupungissa asuvan nuoren lähipiiristä ei enää löydy aikuista, joka kädestä pitäen opettaisi kalastuksen niksejä. Taidot ja tiedot ovat kulkeneet useimmiten perimätietona.

Puutetta paikataan esimerkiksi Metsähallituksen alaisuudessa toimivalla Eräkummi -toiminnalla, sekä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön nuorisokerhoilla ja -leireillä.

Youtuben kalastusvideoista saa karkean käsityksen, mutta ne eivät korvaa aikuisen läsnäoloa ja esimerkkiä. Ilmiö on huomattu myös pienessä maalaispitäjässä Hartolassa.

– Opit on perinteisesti saatu mummoilta ja papoilta. Nyt sekään ei ole itsestäänselvää. Ja jos kalastuksesta kiinnostuneen nuoren vanhemmat eivät itse kalasta, voi olla suuri kynnys kuljettaa nuorta kalaretkille ja viettää siellä aikaa, pohtii Hartolan kalatalousalueen toiminnanjohtaja ja kalastusleirin vetäjä Jouni Neuvonen.

Milla Virtanen (oikealla) ja Aino Salminen opettelivat kalastusleirillä, miten pilkkionki viritetään kalastuskuntoon. Kuva: Mika Moksu / Yle

Kalastuksessa saalis ei ole aina tärkein

Hartolan kalastusleirillä malttamattomat nuoret säntäävät kilpaa veneisiin ja kohti kala-apajia. Eikä aikaakaan, kun saalista alkaa nousta. Kalavermeiden virittelyn lisäksi leirillä opitaan saaliin käsittelyä, esimerkiksi muikkuverkkojen antimet opetellaan perkaamaan itse.

Omin käsin pyydetty kala käytetään tietysti ruuaksi.

Oiva Koivisto ja Kalle Salmela toivovat saavansa isoja haukia ja ahvenia. Jääsjärvessä kuuluu olevan myös isoja kuhia ja jopa taimenia. Nuoresta iästään huolimatta kaksikko tietää jo, että saalis ei ole aina se tärkein juttu kalastuksessa.

– Ei haittaa, vaikka ei tule yhtään kalaa, on vaan kivaa kalastaa, linjaavat kaverukset kuin yhdestä suusta.

Voit keskustella aiheesta 5.8. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle