Jokainen nuori saa olla oma itsensä ja nuoren ehdoilla mennään. Se on Rock Campin valmennuksissa kaikkein tärkeintä, sanoo Rock Camp -yhdistyksen perustaja Satu Haveri.
Tämän viikonlopun aikana Lapualla järjestetään Rock Camp -viikonloppuvalmennus, jossa 28 nuorta pääsee ammattimuusikoiden valmennettavaksi.
Rock Camp -leirit huipentuvat aina sunnuntain päätöskonserttiin, jota myös vanhemmat pääsevät katsomaan.
– Sunnuntaina vanhemmat tulevat halaamaan ja kysyvät, että mitä te olette tehneet tälle? Yleensä me vastataan, että ei me tiedetä, me vain ollaan, Haveri nauraa.
Musiikki on leireillä väline ja siltojen rakentaja, jolla luodaan yhteys nuorten välille.
– Tämä on ollut Rock Campin idea on alusta lähtien. Me mahdollistamme ja autamme nuoria tutustumaan samankaltaisiin toisiin nuoriin.
Viikonloppuvalmennus järjestetään yhdessä Step-opiston kanssa. Step-opiston koulutuskoordinaattori Maarit Vinni on iloinen siitä, että kurssisyksy aloitetaan juuri Rock Campilla.
– Luvassa on oppia, elämyksiä, kokemuksia ja uusia ystävyyksiä, Vinni lupaa.
Örinälaulua ja bändivalmennusta
Leirillä nuoret muodostavat bändejä, ja he saavat itse valita mitä soitinta he soittavat. Jos esiintyminen ei kiinnosta, vaihtoehtoisesti voi keskittyä vaikka miksaamiseen tai valo- ja äänitekniikkaan.
Jokaiselle instrumentille on omat valmentajansa. Yksi Rock Campin erikoisuus on örinälaulu, jota opettaa folk metal -yhtye Finntrollin solisti Mathias Lillmåns.
Neljättä kertaa Rock Camp -tapahtumaan osallistuva turkulainen Aino Utriainen, 17, on kokeillut örinälaulua, mutta pitää enemmän perinteisestä laulamisesta.
– On uskomattoman hienoa, että leirillä on paikalla ammattimuusikkoja. Täällä on paljon muusikon urasta haaveilevia ihmisiä, joten ammattimuusikoiden opetus on ollut todella antoisaa, iloitsee Utriainen.
Viikonlopulta Utriainen odottaa ennen kaikkea soittamista, mutta myös vanhojen leirikavereiden näkemistä.
– Tänne tulee ihmisiä eri puolelta Suomea, joten leiri on oikeastaan ainut tapa nähdä.
Kauhavalainen Lauri Hirsimäki, 16, kuuli Rock Campista luokkakaveriltaan. Myös hän on ollut aiemmin mukana yhdistyksen toiminnassa.
– Odotan viikonlopulta uusien kavereiden saamista, ja että leiristä jää hyviä muistoja, sanoo Hirsimäki.
Etätapaamiset rohkaisivat ujompia
Rock Camp sai alkunsa vuonna 2009, kun kuorossa ja partiotoiminnassa mukana ollut Haveri halusi yhdistää leiritoiminnan ja musiikin.
Ensimmäistä Rock Camp -leiriä oli Haverin kanssa järjestämässä Rude Rothstén ja Topi Sorsakoskena tunnettu Pekka Tammilehto. Leirille osallistui seitsemän nuorta.
Sen jälkeen leirejä on järjestetty joka vuosi, korona-aikaa lukuun ottamatta. Rock Campin toiminta ei kuitenkaan ollut kokonaan jäissä, vaan nuorille järjestettiin Etelä-Pohjanmaan kulttuuriapurahaston avulla Zoom-klinikka.
Haveri huomasi, että ujommille nuorille etätapaamiset olivat erinomainen matalan kynnyksen tapa tulla mukaan toimintaan.
– Sen myötä he tulivat myös leireille. Oli äärimmäisen tärkeää, että he saivat turvallisen kokemuksen. He näkivät keitä ja millaisia ihmisiä me olemme.
Rock Campilla nuoret uskaltavat kertoa myös vaikeista kokemuksistaan. Haveri kertoo, että monella nuorella on esimerkiksi kiusaamistaustaa.
– On suuri kunnia, että saamme koutsata näitä nuoria eteenpäin ja antaa heille musiikin kautta itsetunnon nostatusta.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 7. elokuuta kello 23:een asti.