Parkanon Louhinevalla tulee vastaan näky vuosikymmenten takaa. Nuoret ihmiset tekevät töitä lapioin ja talikoin. Tarkoitus on kuitenkin aivan toinen kuin tuolloin. Suohon syntyy matalaa uraa, jota pitkin vesi on tarkoitus johtaa sammalikkoon.
– Vesien kulun muuttaminen on ennallistamisen tärkein asia. Vesi on tarkoitus saada kulkemaan sammalen läpi toisin kuin nyt, kun se kulkee valtaojassa suodattamattomana, sanoo ennallistamisen ammattilainen, vesistökunnostaja Janne Raassina.
Samaan aikaa kaivinkone täyttää syvää valtaojaa. Oja on vienyt vettä pois suolta kymmeniä vuosia. Suo on tuolloin haluttu saada kasvamaan metsää.
– Tein Parkanossa ja Kihniössä paljon metsien ja soiden ojituksia, sanoo kihniöläinen kaivinkoneenkuljettaja Jari Perälä.
Hän on ennallistamassa soita samoilla tienoilla, missä ojitti niitä vuosikymmeniä sitten. Työ tuntuu silti mielekkäältä: auttaa soita elpymään.
Ennallistamisen tavoitteet
Etelä-Suomen soista on ojitettu 70–80 prosenttia. Parkano on yksi alueista, missä soita on ollut eniten. Niitä on myös käsitelty ankaralla kädellä. Karttaa katsomalla näkee, että luonnontilassa on enää hyvin pieniä suonpalasia.
– Jos suoluonnon tilaa halutaan parantaa, ojitettuja soita on ennallistettava, sanoo Kaisu Aapala, vanhempi tutkija Suomen ympäristökeskuksesta.
Aapala on ollut pitkään mukana työryhmässä, joka arvioi ennallistamisen tuloksia. Ennallistamisella on kolmenlaisia tavoitteita: monimuotoisuuden säilyttäminen tai parantaminen, alueen vesitalouden hoitaminen ja ilmastovaikutukset. Monessa ennallistettavassa kohteessa nämä kaikki toteutuvat jossain määrin.
Louhinevan ennallistamisen päätarkoitus on muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Kuivasjärven tilan parantaminen. Sitä on tehty vuodesta 2015 muun muassa kosteikkojen avulla. Järven tila paranee, mutta hitaasti.
– Joskus vesistön palauttaminen edes suunnilleen ennalleen vie pitkään ja siinä tarvitaan monien tahojen yhteistyötä, sanoo Raappana.
Toteuttajia puuttuu
Tästä syystä ympäristöministeriö on varannut ennallistamiseen paljon rahaa. Sitä voi hakea muun muassa Helmi-hankkeen kautta. Nyt tarvittaisiin toteuttajia.
– Rahasta ei nyt ole puutetta, vaan tekijöistä. Ennallistaminen on melko uusi asia. Osaavia tekijöitä on vielä vähän, sanoo Raassina.
Parkanossa on työssä, ja Raassinan opissa, joukko nuoria ihmisiä.
– Tämä on hyödyllistä tietoa, vaikka tulevaisuudessa työt olisivatkin toimistopöydän takana, sanoo ympäristöinsinööriksi valmistuva Melissa Vanhala.
Osaajien lisäksi tarvitaan paikallista aktiivisuutta. Parkanossa kaikki on alkanut Kuivasjärven tilan parantamiseksi syntyneen yhdistyksen aloitteesta. Huomattiin, että järven parantamiseksi tarvitaan töitä siellä, mistä vesi järveen tulee. Ennallistettava Louhineva on osa Kuivasjärven valuma-aluetta.
Louhinevasta puolet on luonnontilassa. Siitä saa mallia sille, miltä ojitettu osa voisi joskus näyttää. Raassina puhuu mahdollisimman luonnontilaisesta suosta hyvänä tavoitteena. Ennalleen suota ei saa.
Turvetuotantoalueelle lintujärvi
Turvetuotantoalueena olleet suot tarvitsevat ihan toisenlaista käsittelyä. Niidenkin monimuotoisuuden parantamisesta on hyviä esimerkkejä. Yksi on Osuuskunta Lumimuutoksen rakentama Linnunsuo Kontiolahdella, Pohjois-Karjalassa. Mustalla maalla turpeennoston jälkeen ollut alue vetää nyt puoleensa lintuja ja sitä myötä lintuharrastajia.
– Aluksi tehtiin pieni kosteikko. Sitä on sitten laajennettu ja nyt kosteikon pinta-ala on 110 hehtaaria. Kun joku harvinaisempi lintu eksyy paikalle, ohi kulkeva tie on näynnä bongareiden autoja, Raassina kuvailee.
Vesilinnut ja kahlaajat ovat vähentyneet rajusti viime vuosina. Monet tunnetut lintujärvet ovat kasvamassa umpeen. Niiden ennallistamisen lisäksi voitaisiin synnyttää uusia. Vaikkapa entisille turvetuotantoalueille.
Lajisto palautuu eri tavoin – joitain ei saada takaisin
Myös lajeissa on eroa. Riekko on palautunut soille melko hyvin, kun taas suokukko, joka on hävinnyt lähes kokonaan napapiirin eteläpuolen soilta, tuskin hyötyy ennallistamisesta.
Kymmeniä vuosia suolintuja laskenut Metsähallituksen suojelubiologi Ari Rajasärkkä näkee monen lajin elinympäristön siirtyvän koko ajan kohti pohjoista.
– Suokukon ja monen muun suolinnun kannanromahdus on ollut niin raju, että niitä on mahdoton enää ennallistamalla palauttaa.
Moni aiemmin koko Suomessa pesinyt lintulaji pesii nykyään vain Lapissa. Rajasärkkä epäilee syyksi ilmastonmuutosta.
– Muuta syytä on vaikea keksiä. Suuret Aapasuot näyttävät olevan ennallaan, mutta esimerkiksi suokukot puuttuvat.
Ainoa tapa vaikuttaa joidenkin lajien säilymiseen Suomessa näyttää olevan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen. Kuitenkin paikallisesti ennallistamisella voi olla suuri vaikutus monien lajien esiintymiseen.
– Kasvit palaavat melko nopeasti, jos niille on jäänyt suolle edes jonkinlainen paikka, missä ovat säilyneet kuivan kauden ajan, sanoo Aapala.
Lisäksi suo on myös monen Suomen lajiston tulokkaan elinympäristö. Tällaisia ovat vaikkapa etelästä levittäytyvät haikarat.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida keskiviikkoon kello 23:een.