Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto on sijoittunut maailmanlaajuisessa pienten yliopistojen vertailussa 11. parhaaksi.
Englantilainen Times Higher Education arvioi yliopistoja, joissa on alle 5000 opiskelijaa ja joilla on yli neljä oppiainetta.
Tällä viikolla julkaistun listauksen mukaan LUT-yliopisto on erityisen tunnettu esimerkiksi uusiutuvaan teknologiaan ja ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvässä tekniikan tutkimuksessaan.
Vuosittainen arviointi
Times Higher Education laittaa yliopistoja paremmuusjärjestykseen vuosittain.
Pienten yliopistojen vertailuun mukaan päässeet yliopistot olivat mukana syksyllä 2021 julkaistussa laajemmassa vertailussa, jossa oli mukana yli 1600 yliopistoa.
Siinä vertailussa LUT-yliopiston sijoitus oli 251–300.
Times Higher Education arvioi yliopistoja eri mittareilla neljällä eri osa-alueella: tutkimuksessa, opetuksessa, kansainvälisyydessa ja rahoituksessa.
LUT-yliopisto osallistui Times Higher Educationin arviointiin ensimmäisen kerran vuonna 2014.
Mukana myös toisessa tunnetussa arvioinnissa
Times Higher Education on yksi maailmanlaajuisista yliopistojen ranking-listoista. Muita tunnettuja listauksia ovat esimerkiksi Academic Ranking of World Universities sekä QS World University Rankings.
Kesäkuussa julkaistussa QS World University Rankings-listassa LUT-yliopisto oli sijalla 388. Listassa on mukana 1422 maailman parasta yliopistoa.
8.8.2022 kello 16.44: Korjattu otsikosta kirjoitusvirhe Times Higher Educationissa.