TV:n selkouutisilla on kesätauko 6.6.–12.8. Lue ja kuuntele radiolähetys tästä. |
Ylimääräinen lapsilisä
Rahaministeri Annika Saarikko sanoo yhä, että kaikille perheille kannattaa maksaa ylimääräinen lapsilisä. Saarikko ehdotti jo aikaisemmin, että perheet saavat 2 lapsilisää joulukuussa.
Saarikon esitystä on arvosteltu. Joidenkin ihmisten mielestä ylimääräistä lapsilisää ei tarvitse maksaa sellaisille perheille, joilla on hyvät tulot.
Annika Saarikko sanoo nyt, että lapsilisää on maksettu kymmeniä vuosia kaikille perheille. Järjestelmää ei voi Saarikon mielestä muuttaa nopeasti.
Israel
Israel on tehnyt iskuja Gazan alueelle. Israelin iskuissa on kuollut ainakin 11 ihmistä ja haavoittunut 80 ihmistä. Israel aloitti iskut perjantaina.
Israel iskee Islamilaista Jihadia vastaan. Israel sanoo, että Islamilainen Jihad on terroristijärjestö, jota Iran tukee.
Israel sanoo myös, että Islamilainen Jihad ampuu koko ajan raketteja Gazasta Israelin puolelle.
Kroatian bussionnettomuus
Kroatiassa on ollut paha bussionnettomuus. Ainakin 12 ihmistä kuoli ja yli 30 loukkaantui, kun bussi ajoi ulos valtatieltä.
Onnettomuus sattui noin 50 kilometriä pohjoiseen Kroatian pääkaupungista Zagrebista. Bussi oli puolalainen.
Kroatian televisio kertoo, että bussin kuljettaja ilmeisesti nukahti.
Assembly
Helsingin Messukeskuksessa on meneillään Suomen suurin tietokonefestivaali Assembly. Assemblyssa ihmiset esimerkiksi pelaavat pelejä tietokoneella. Paikalla on paljon nuoria.
Assembly täyttää tänä vuonna 30 vuotta.
Sienet
Metsässä on nyt paljon sieniä.
Varsinkin kantarelleja on Etelä-Suomen ja Keski-Suomen metsissä enemmän kuin tavallisesti elokuun alkupuolella. Sen sijaan tatteja on metsässä vähemmän kuin yleensä.
Sää on ollut sienille hyvä. Sienille on hyvä, kun välillä on lämmin ja välillä sataa vettä.
Monia sieniä on metsässä eniten syyskuussa.
Myrsky
Itä-Suomessa ja Kainuussa on ollut myrsky. Ainakin Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on kaatunut puita. Sähköt ovat olleet poikki monista kodeista.
Sunnuntaina päivällä sää on poutainen ja paikoin selkeä. Paikoin sataa sunnuntaina kuitenkin vähän vettä.