JYVÄSKYLÄ.
Esapekka Lappi koki huonoa tuuria Päijälän erikoiskokeella. Kivi tärähti melkoisten pomppujen kautta Lapin tuulilasiin. Tiukassa voittotaistossa Ott Tänakin ja Kalle Rovanperän kanssa Lappi koki melkoisen takaiskun. Kiven pomppinen takaisin penkan puolelta suoraan Lapin Toyotan tuulilasiin ja vielä suoraan suomalaiskuljettajan näkökenttään oli melkoisen epätodennäköinen juttu.
Mikko Hirvonen on nähnyt rallimaailmassa paljon. Hän ajoi aikanaan 163 MM-rallia ja otti 15 osakilpailuvoittoa. Hirvonen oli MM-sarjassa neljä kertaa myös toinen, mutta Lapin kohtalo sai hänetkin ihmettelemään.
– Aika monta rallia ja vuotta voidaan mennä eteenpäin, että ei nähdä tuollaista. Aivan käsittämättömän huonoa tuuria, Hirvonen lausui Ylen rallistudiossa.
Särö tuulilasissa on melko alhaalla ja vasemmalla.
– Tuo alareuna on tärkeä näkökentän kannalta. Kuskit ovat sanoneet, että insinöörit pakottavat heidät istumaan mahdollisimman alhaalla, Henri Haapamäki jatkoi.
– Se varmaan häiritsee enemmän oikealle kääntyvissä kaarteissa, Hirvonen jatkoi.
Esapekka Lappi oli kovin pettynyt erikoiskokeen maalissa.
– Ei ollut tuuria, jarrutuksessa risteykseen etulippa ampui kiven eteenpäin, kivi tuli siitä suoraan tuulilasiin. En näe nyt oikein ajaa, mutta mennään näillä, Lappi taivasteli.
Hetkeä myöhemmin Yle tavoitti Lapin siirtymätaipaleelta seuraavalle erikoiskokeelle.
–Ei ole kisassa aiemmin tapahtunut tällaista, eikä suoraan näkökenttään. Joskus testeissä on käynyt, mutta ei näin rajusti. Aika sirpaleina on juuri näkökentän edestä, Lappi totesi.
Lappi uskoi, että loppupäivän pätkistä tulee selviytymistaistelua.
– Näin se taitaa olla. Ei voi mitään, Lappi päätti.
Yle näyttää kaikki Jyväskylän MM-erikoiskokeet suorana Yle Areenassa ja Yle-soveluksessa. Kaiken Jyväskylän MM-rallista löydät osoitteesta yle.fi/mmralli. Pääset suosittuun rallin liveseurantaan täältä.
TILANNE 15/22 EK:N JÄLKEEN
1. Ott Tänak (Hyundai) 1.36.41,9
2. Esapekka Lappi (Toyota) + 11,2
3. Kalle Rovanperä (Toyota) + 12,7
4.. Elfyn Evans (Toyota) + 23,0
5. Thierry Neuville (Hyundai) + 1.42,2
6. Takamoto Katsuta (Toyota) + 1.46,5
7. Pierre-Louis Loubet (Ford) + 2.35,0
8. Gus Greensmith (Ford) + 2.42,9
9. Teemu Suninen (Hyundai) + 6.12,5
10. Emil Lindholm (Skoda) + 6.18,8
11. Sami Pajari (Skoda) + 6.55,1
12. Egon Kaur (Volkswagen) + 7.29,7