Esapekka Lapin seikkailuja Jyväskylän MM-rallissa muistellaan vielä pitkään. Lappi ajoi uskomattomien vaiheiden jälkeen kolmannelle sijalle.
Homma oli päättyä sunnuntaina puolenpäivän aikoihin, kun Lappi pyöritti autonsa kolmeen kertaan katon kautta ympäri Oittilan erikoiskokeella.
Lappi ei ymmärrä vieläkään, mitä tilanteessa oikein tapahtui. Tilanne tuli yllätyksenä.
– Minulla oli ihan selvät sävelet siihen mutkaan, jossa auto meni nurin. Näin ensimmäisellä kerralla, että oli tilaa mennä siihen. Mutta sinne oli piru vie kaivautunut ura, johon auto tökkäsi ja kaatui kyllä todella helposti, Lappi hämmästeli.
– Ei ole ennen käynyt noin. Hirveä säkä, että pyöri pellossa eivätkä turvakaaret vääntyneet. Muutenkin hajosi vain konehuoneesta syyläriä ja muuta, jotka saimme fiksattua.
Hetken oli epäselvää, onko rallin jatkaminen mahdollista.
– Emme tienneet heti, että mitä kaikkea oli rikki. Ohjaustehostimen öljyt olivat tuulilasilla, vedenpainehälytyksiä ja autossa savua. Siinä vaiheessa oltiin aika lähellä, että oliko tämä nyt tässä.
Rallihistoriaan jäi eeppistä materiaalia, kun Lappi ja kartanlukijansa Janne Ferm ajoivat Ruuhimäen päätöspätkän syöksylasit silmillään. Auton rikkoutunut tuulilasi oli pakko repiä pois heti Oittilan jälkeen.
Lopulta Lappi ja Ferm ajoivat avomallin Yariksella, kun kattokin lähti paikoiltaan.
– Katto oli hauska. Kun otettiin tuulilasi pois, ensimmäisessä kiihdytyksessä Ruuhimäessä rysähti. Lähti katto antenneineen irti, Lappi sanoi.
– Oikeaa vihkosivua joutui oikeasti puristamaan aika paljon, kartanlukija Ferm päivitteli katon irtoamista.
Jos nyt Lapilla kävi tuuri, lauantaina sitä ei ollut. Kivi lensi käsittämättömien kierteiden jälkeen Lapin tuulilasiin ja siihen tuli särö. Se murensi haaveet voittokamppailusta, mutta palkintokorokesija oli silti tulossa turvallisella marginaalilla tallitoveri Elfyn Evansiin.
Sunnuntaina kuitenkin kolmossijaakin ehti hiukan jännittää. Lappi totesi, että ei halua enää yhtä tapahtumarikasta kisaa kuin tänä viikonloppuna oli.
– Hienoa, että näistä tilanteista joskus selviää. Monesti olen kateellisena katsonut, kun Thierry Neuvillelle käy jotain ja se pääsee jatkamaan. Nyt kerrankin päästiin itse jatkamaan, Lappi sanoi.
Lappi ja Ferm saivat ulosajonsa jälkeen jäähdyttimen kuntoon kemiallisella metalilla ja järvestä kannetulla vedellä. Kokoomatauon aikatarkistusasemalle he pääsivät luovuttamaan paperit 20 sekuntia ennen aikarajan täyttymistä. Jos he olisivat tulleet myöhässä, olisi tullut kisan tuhonnut aikasakko.
Lapin mukaan siinä tilanteessa ei kuitenkaan jännittänyt, sillä he olivat tulleet kokoomatauolle kolme minuuttia ennen määräajan täyttymistä. Vielä ennen aikatarkistuspisteelle siirtymistä he ottivat tuulilasin irti, mutta Lapin mukaan se olisi voitu tehdä vielä myös myöhemmin viimeisellä siirtymätaipaleella.
– Ei meillä kiire ollut. Sen verta jäi aikaa, että pystyimme ajamaan rajoitusten mukaan ja silti jäi kolme minuuttia. Kolme minuuttiakin on tarkalla, mutta tässä tilanteessa se oli paljon, Lappi sanoi.
Lappi välitti myös suomalaismedian kautta terveiset suomalaiskatsojille.
– Haluan kiittää kovasta kannustuksesta. Pysyvät hengissä nekin vielä, että eivät saa sydänkohtauksia. Kun itse meinaa saada jo, Lappi heitti.
– Nyt he saivat ainakin koko rahan edestä show'ta.
Kartturi Janne Ferm sanoi myös, että takana on yksi erikoisimmista rallisunnuntaipäivistä.
– Vau! Ihanaa olla tässä. Huh huh... Varmaan keskiviikkona pystyisi sanomaan jotain järkevää tästä tilanteesta, mutta nyt ei pysty, Ferm totesi.
Lue lisää: