Pohjalaisissa kouluissa aloittaa koulutaipaleensa seuraavien kahden viikon aikana satoja ukrainalaisia lapsia ja nuoria.
Vaasan kaupungin suomenkielisen perusopetuksen koulutoimenjohtaja Kari Nummelan mukaan Vaasan suomenkielisessä perusopetuksessa aloittaa 15. elokuuta noin 130 ukrainalaista lasta ja nuorta.
Määrän ennakoitiin vielä keväällä olevan noin sata oppilasta.
Tilat oppilaita varten on saatu järjestettyä, mutta opettajien saaminen on osoittautunut haastavaksi.
Nummelan mukaan valmistavassa opetuksessa lähtökohtana on, että ryhmässä läsnä on suomenkielellä opettava opettaja ja yksi tai kaksi avustajaa, jotka osaavat venäjää tai ukrainaa.
– Se helpottaa opettamista, mutta heitä ei ole pystytty saamaan jokaiseen ryhmään, Nummela sanoo.
– Opettajien löytäminen valmentaviin ryhmiin on ollut haasteellista. Kesästä saakka meillä on ollut rekryt päällä, mutta vielä on muutama opettaja hakusessa.
Nummela toivoo, että opettajat löytyvät vielä ennen koulun alkua.
Kesästä saakka meillä on ollut rekryt päällä, mutta vielä on muutama opettaja hakusessa.
Kari Nummela
Pätevyyksistä ja kielivaatimuksista joudutaan osin tinkimään, jotta opetus saadaan järjestettyä.
– Kaikki huomioidaan, jotka kykenevät suoriutumaan tehtävästä, Nummela kertoo.
Vaasassa alakouluikäiset oppilaat on sijoitettu Nummen koululle ja Keskuskouluun. Kummassakin koulussa on kaksi valmistavan opetuksen ryhmää, joissa on noin parikymmentä oppilasta, Nummela kertoo.
Yläkouluikäiset on sijoitettu Variskan yhtenäiskouluun, sekä Onkilahden yhtenäiskouluun. Näissä ryhmissä on 15-18 oppilasta.
Lue seuraavaksi: Ukrainalaiset jatkavat syksyllä valmistavassa opetuksessa – oppilaat integroidaan tavallisiin luokkiin kielitaidon perusteella
Kristiinankaupunkiin uusi koulu ukrainalaisille
Kristiinankaupungissa koulutaipaleensa aloittaa lähes 150 ukrainalaista oppilasta. Heistä 15 aloittaa esikoulussa, 70 suomenkielisessä alakoulussa, 45 suomenkielisessä yläkoulussa ja ruotsinkielisessä perusopetuksessa 15.
Määrä tarkentuu vielä lähipäivien aikana.
– Meillä on kaupungissa perheiden vastaanottokeskus, joten tiesimme jo helmikuussa sodan alettua, että varmasti paljon tulee uusia koululaisia. Olemmekin perustaneet ihan uuden koulun tässä kevään aikana, kertoo Kristiinankaupungin sivistysjohtaja Maarit Söderlund.
Tilat järjestettiin sairaalan perhekeskuksesta vapautuneista kokoustiloista. Myös perhekeskuksen yläkerrassa on ollut varhaiskasvatuksen käytössä olleita tiloja, jotka ovat nyt vapautuneet.
– Näin saimme kaksi kerrosta käyttöömme, Söderlund iloitsee.
Meillä on kaupungissa perheiden vastaanottokeskus, joten tiesimme jo helmikuussa sodan alettua, että varmasti paljon tulee uusia koululaisia.
Maarit Söderlund
Vaikka tilat järjestyivät helposti, oli henkilökunnan löytyminen haasteellisempaa.
Tehtävänä oli rekrytoida 15 opettajaa ja avustajaa. Söderlundin mukaan osa sotaa pakoon tulleiden lasten vanhemmista oli pedagogeja, joten heidät palkattiin avustajiksi.
– Vaatimuksena oli, että he osaavat englantia, jotta me voimme kommunikoida tarvittaessa heidän välityksellään oppilaille ja he kommunikoida meidän kanssamme. Se on pelastanut meidän toimintaamme, Söderlund kertoo.
Koska oppilaiden määrä on kasvanut aiottua suuremmaksi, aiotaan yksi liian suureksi kasvanut yksi oppilasryhmä jakaa vielä kahtia. Näin ollen on Kristiinankaupungissa haussa vielä yksi opettaja.
Kokkolassa yksi ryhmä vailla opettajaa
Pietarsaaressa aloittaa ruotsinkielissä valmistavassa opetuksessa yksi tai kaksi alakouluryhmää ja kaksi tai kolme ryhmää yläluokilla.
Suomenkielisellä puolella aloittaa yksi tai kaksi ryhmää alaluokilla ja yksi yläluokilla.
Opettajia ja kielitaitoisia koulunkäynnin ohjaajia on tarpeeksi, joilla voidaan turvata valmistavaan opetukseen tulevien vajaan 70 oppilaan opetus.
Kokkolassa perustetaan syksyksi kaksi uutta valmistavan opetuksen ryhmää alakouluihin ja yksi yläkouluun. Yksi ryhmistä on vielä vailla opettajaa.
Kaikkiaan Kokkolassa on syksyllä neljä alakoululaisten ja kaksi yläkoululaisten valmistavan opetuksen ryhmää. Niissä on 10–15 oppilasta, ryhmissä on muitakin kuin maahanmuuttajia kuin ukrainalaisia. Ukrainalaisia oppilaista on nelisenkymmentä.
– Ryhmiin voidaan ottaa vielä jonkin verran lisää oppilaita, mutta jos tulijoita on vielä paljon, joudumme harkitsemaan lisäryhmien perustamista, kertoo sivistysjohtaja Terho Taarna.
Seinäjoella ennakoitiin ajoissa
Etelä-Pohjanmaalla opettajatilanne vaihtelee suuresti kunnasta riippuen.
Esimerkiksi Seinäjoella varauduttiin ukrainalaisten koulunkäyntiin jo keväällä ja ukrainalaislapsille perustettiin omat opetusryhmät kahteen kouluun, Marttilaan ja Lyseolle. Ne jatkavat myös tulevana syksynä.
Lisäksi Lintuviidan koululla kaikille maahanmuuttajille tarkoitetussa valmistavassa opetuksessa on ukrainalaisia oppilaita.
– Opettajia on kolme, yksi saatetaan tarvita lisää, sanoo Seinäjoen perusopetusjohtaja Marika Ojala.
Suomenkielisiä opettajia avustavat ukrainalaiset ohjaajat, jotka ovat suomenkielentaitoisia.
– Tilanne oli hyvä jo kevättalvella. Lapset saivat tulla heti Suomeen tultuaan kouluun, Ojala sanoo.
Kesän aikana joitakin perheitä on lähtenyt ja joitakin uusia on tullut. Oppilasmäärä on lisääntynyt keväästä 8:lla runsaaseen 70:een.
Lue seuraavaksi: Vanja juhli kesälomaa perinteisessä ukrainalaispaidassa – "Olemme pitäneet huolta, että jokainen hymyilee joka päivä", sanoo opettaja
Alavudella kävi flaksi, Kurikassa ei
Alavudella opettajatilanne on Seinäjoen tapaan hyvä. Noin 15 ukrainalaista on koulussa, ja lisäksi alle 10 lasta varhaiskasvatuksessa.
Kunnassa on käynyt myös melkoinen onnenkantamoinen, kun tulijoiden joukkoon kuului yksi ukrainalainen opettaja. Hän on ottanut vastuun lasten koulunkäynnistä.
Lisäksi Alavudelle on palkattu tarkoitusta varten yksi opettaja sekä hyödynnetään kiertäviä laaja-alaisia erityisopettajia.
– Onnettomassa tilanteessa meillä on käynyt hyvä tuuri. Myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja Jukka Mäkelä on virallistettu ukrainan kielen tulkki. Saamme myös sieltä loistoapua ja ajantasaista tietoa, myhäilee vs. sivistysjohtaja Mika Vihma.
Kurikassa on sen sijaan ollut isoja vaikeuksia opettajien löytämisessä, Ketään ei ole vielä varsinaisesti valittu kahden ryhmän opettajaksi.
Ryhmät kyllä alkavat normaalisti, vakuuttaa Kurikan opetuspäällikkö Anne-Mari Packalén-Reinikainen.
– Hiukan hankalaa on löytää opettajia, hän myöntää.
Jalasjärvellä ja Jurvassa on yhteensä kaksi ukrainalaisten ryhmää, yhteensä noin 40 lasta. Paikat ovat olleet auki ja haastattelut tehty, mutta valinnat ovat vielä kesken.
Suuremmat toiveet ovat Jalasjärven paikan täyttämiseksi, Jurvan paikka joudutaan laittamaan avoimeksi uudelleen ja koulu alkaa tilapäisvoimin.
Lue täältä lisää Ylen uutisia valmistava opetus -aiheesta.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 10. elokuuta klo 23 asti.