EU-maat harkitsevat lentojen myöhästymisestä maksettavien korvausten leikkaamista. Puheenjohtajamaa Tšekki aikoo tiettävästi nostaa korvaussääntöjen tarkistamisen EU-pöytiin vielä loppuvuoden aikana.
Lentomatkustajat voivat tätä nykyä saada satojen eurojen korvaukset yli kolme tuntia myöhässä olleilta tai kokonaan peruuntuneilta lennoilta. Riippuen lentomatkan pituudesta korvaus on 250–600 euroa.
Kompensaatio on könttäsumma: se on sidottu matkan pituuteen eikä lennon alkuperäiseen hintaan.
– Jos maksaa 50 euroa lipusta ja saa 300 euroa korvauksena, jokainen lienee samaa mieltä, että se ei ole oikein, kuvaa lentoyhtiöitä edustavan Airlines for Europe -järjestön toimitusjohtaja Thomas Reynaert ongelmaa Politico-verkkolehden jutussa.
Uudistus on jumittanut vuosikausia
Lentoyhtiöt ovat valittaneet korvauksisista jo pitkään. Suomi yritti edistää asetuksen uudistamista omalla puheenjohtajakaudellaan kolme vuotta sitten, mutta asia ei edennyt.
Sen koommin aiheeseen ei ole palattu, vaikka moni jäsenmaa kannattaa korvausjärjestelmän uudistamista. Asetuksen uudistamistarve on ollut asialistalla kymmenisen vuotta. Venymiseen on yksinkertainen syy: poliitikkojen on vaikea viedä eteenpäin muutoksia, joilla heikennetään kuluttajien asemaa.
Nykyiset korvaussummat EU sääti jo vuonna 2004.
Suomi tukee pelisääntöjen uudistamista. Keskusteluissa Suomen edustajat ovat tuoneet esiin, että korvaukset pitäisi suhteuttaa matkan hintaan, mutta samalla helpottaa korvauksen saamista esimerkiksi alentamalla korvauskynnystä ja selkeyttämällä korvausperusteita.
– Sääntelyn pitäisi olla sellaista, että matkustajat tietäisivät oikeutensa, lentoyhtiöt tietäisivät velvollisuutensa, eikä matkustajien tarvitsisi kierrättää näitä asioita viranomaisten kautta vaan olisi selvää mitä matkustaja on oikeutettu saamaan, jos lento myöhästyy tai perutaan, lainsäädäntöneuvos Riitta Haapasaari sanoo.
Tulkinnanvaraisuus aiheuttaa riitoja
Nyt riitoja matkustajien ja lentoyhtiöiden välillä on "suhteettoman paljon". Se johtuu siitä, että nykyisessä asetuksessa on useita tulkinnavaraisia kohtia.
Lentoyhtiöiden ei pidä maksaa korvauksia, jos koneen myöhästyminen on johtunut poikkeuksellisista olosuhteista. Eripuraa aiheuttaa se, miten poikkeukselliset olosuhteet määritellään.
– Esimerkiksi EU-tuomioistuimessa on niitä jatkuvasti, pikkutarkkoja tulkintakysymyksiä, Haapasaari sanoo.
Kuluttajariitavaliokunnasta kerrotaan, että lentoasiat ovat yksi yleisimpiä viranomaiskäsittelyyn tulevien riidan aiheita.
Ennen koronanpandemiaa valiokunta käsitteli yli tuhat lentojen myöhästymisiin tai peruuntumisiin liittyvää valitusta vuodessa. Tänä vuonna valituksia on kertynyt jo enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.
Valitusten kokonaismäärä Suomessa on kuitenkin selvästi tätä suurempi, sillä Finnairin viestinnän mukaan vain "todella pieni osa korvausvaatimuksista päätyy kuluttajariitalautakuntaan".
Koska Tšekki ei ole vielä virallisesti esitellyt mitään pohjapaperia, Suomikaan ei ole muodostanut tarkkaa kantaa muutoksiin.
– Vanhemmissa neuvotteluissa Suomella ollut kanta, että standardikorvauksille pitäisi tehdä jotain. Keskusteluissa on tuotu esiin, että korvauksen pitäisi olla suhteessa matkan hintaan, Haapasaari sanoo.
Esimerkiksi junissa ja busseissa kuluttajien myöhästymisistä saamat korvaussummat on sidottu lippujen hintaan.
– Olisi tärkeää, että Tšekki puheenjohtajakaudellaan edistäisi asetuksen uudistamista siten, että se olisi linjassa muuta henkilöliikennettä koskevan lainsäädännön kanssa, Finnairin viestintäpäällikkö Suvi Aaltonen kommentoi sähköpostitse.
Lentokenttien kaaos näkyy valituksissa
Lentokentät ovat olleet poikkeuksellisen ruuhkaisia ja viivästymisiä on tullut paljon tänä kesänä. Matkustajamäärien kasvun myötä myös Finnairin saaman palautteen määrä on kasvanut. Palautteen käsittely onkin yhtiössä ruuhkautunut.
– Lentokenttien ruuhkat ja niiden aiheuttamat epäsäännöllisuudet näkyvät erityisesti korvaushakemuksissa koskien esimerkiksi myöhästyneitä matkatavaroita tai peruttuja lentoja.
Lue täältä lisää: Tuhansia lentoja on peruttu kesältä Euroopassa, eikä tilanne näytä helpottuvan – mistä kaaos johtuu ja miten matkustajan pitäisi varautua?
"Ruuhkat ovat lentoyhtiöiden oma vika"
Pandemian jälkeen keväällä ihmiset ryntäsivät reissaamaan ja lentoyhtiöt puolestaan yllyttämään matkustusta perinteisellä tavalla – halvoilla lentolipuilla.
Myös tanskalaisesta Peruutetutlennot.fi:stä kerrotaan, että matkustajat ovat vaatineet korvauksia aiempaa enemmän tänä kesänä. Yhtiön toimitusjohtajan Johan Fugmannin mukaan talousvaikeuksissa kärvisteleviltä lentoyhtiöiltä on aiempaa vaikeampi saada kompensaatiota.
Peruutetutlennot.fi:llä on Suomessa tytäryhtiö, joka auttaa maksua vastaan asiakkaita hakemaan korvauksia lentoyhtiöiltä.
– Tapausten määrä on räjähtänyt tänä kesänä, Fugmann sanoo.
Fugmann pelkää, että korvausten pienentäminen johtaisi lentoyhtiöiden välinpitämättömyyteen. Hänen mielestään osasyy kesän kaaokseen lentokentillä on yhtiöissä itsessään: ne ovat myyneet innokkaasti lippuja, mutta jättävät sitten puoliksi myytyjä vuoroja lentämättä.
Onko sinun lentosi ollut myöhässä? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan 10.8. klo 23:een asti.
Aiheesta lisää:
Tämä juttu kertoo, milloin lentomatkustaja on oikeutettu korvaukseen myöhästymisestä (juttu on vuodelta 2019, mutta säännöt ovat yhä samat)