Hyppää sisältöön
Henkilöstöjohtaja Nina Grosin mukaan palkanmaksuongelmien purkamiseen ja palkkavirheiden korjaamiseen on lisätty resursseja.

Helsingin henkilöstöjohtaja Nina Gros palkkakaaoksesta: "Mokattiin ja pahasti" – kaupunki tilaa tapahtuneesta ulkopuolisen selvityksen

Helsingin kaupunki lupaa korvata kulut, jotka ovat aiheutuneet palkanmaksuviivästysten vuoksi. Tällaisia kuluja ovat muun muassa korot, viivästysmaksut, maksumuistutukset sekä lainan perimis- ja käsittelykulut.

Ilona Koivisto
Saara Hirvonen
Otso Karhu
  • Helsingin pormestari tilaa ulkopuolisen konsultin selvittämään tapahtunutta.
  • Kaupunki on palkannut lisää henkilöstöä virheiden selvittämiseen ja palkkojen maksamiseen.
  • Henkilöstöä on myös koulutettu lisää, että palkkatietojen syöttäminen sujuisi paremmin.
  • Kaupunki korjaa tällä hetkellä noin 1 500 palkkavirhettä viikossa ja pyrkii nostamaan määrän 2 000:een viikossa.
  • Helsingin kaupunki järjesti tänään keskiviikkona tiedotustilaisuuden Sarastia-palkkajärjestelmän käyttöönotossa ilmenneistä palkanmaksun ongelmista ja käynnissä olevista korjaustoimenpiteistä.
  • Tilaisuudessa kuultiin pormestari Juhana Vartiaisen (kok.) puheenvuoro sekä henkilöstöjohtaja Nina Grosin tilannekatsaus palkkatilanteen korjaamisesta, välittömistä toimenpiteistä ja seuraavista askelista.
Otso Karhu

Korvausmenettelyä suunnitellaan

Kaupunki suunnittelee tällä hetkellä, millä menettelyllä palkkaongelmasta koituvat lisävahingot korvataan työntekijöille.

– Meiltä tulee keskitetysti ohjeistus siihen, miten henkilöstön pitää toimia. Sitä ollaan parhaillaan suunnittelemassa, henkilöstöjohtaja Gros sanoo.

Jos työntekijä on joutunut palkanmaksuongelmien takia ottamaan pikavippiä tai lasku on jäänyt maksamatta, asiaa käsitellään pormestari Vartiaisen mukaan oikeudellisesti ja hyvien eettisten tapojen mukaisesti.

– Sellaiset tapaukset toki edellyttävät, että osoitetaan, että vahinko on syntynyt. Sitten luomme keskitetyn prosessin, jonka aikana nämä vaatimukset voidaan käsitellä, Vartiainen sanoo.

Ilona Koivisto

Täältä voit katsoa tallenteen Ylen lähetyksestä

Yle näytti suorana kaupungin palkanmaksun ongelmiin liittyvän tiedotustilaisuuden.
Otso Karhu

Vartiainen uskoo, että kaikki ovat tehneet parhaansa

Helsingin poliisi tiedotti tänään, että se on aloittanut esiselvityksen palkanmaksuongelmista. Asiasta on tehty poliisille useita rikosilmoituksia.

Pormestari Vartiaisen mukaan esiselvitystä on ennenaikaista kommentoida, mutta hän uskoo, että kaikki asian kanssa toimineet ovat tehneet parhaansa ja hyvässä tarkoituksessa.

– Olisin yllättynyt, jos täällä jotain sellaista tuottamuksellisuutta löytyisi, Vartiainen sanoi esiselvityksestä.

Otso Karhu

Viikossa korjataan noin 1 500 palkkavirhettä

Henkilöstöjohtaja Grosin mukaan kaupunki korjaa tällä hetkellä noin 1 500 palkkavirhettä viikossa.

– Tällä hetkellä on noin 4 800 virheellistä palkkaa, joten ne saadaan korjattua aika nopeasti, mutta samalla niitä uusia syntyy, Gros sanoo.

Grosin mukaan kaupungin tavoitteena on kiihdyttää korjaustahti kahteen tuhanteen korjaukseen viikossa.

Otso Karhu

Kaupunki käynnistää palkanlaskijoiden oppisopimuskoulutuksen

Henkilöstöjohtaja Nina Grosin mukaan Helsingin kaupunki yrittää lisätä palkanlaskennan työntekijöitä myös pitkällä tähtäimellä.

Kaupunki on käynnistämässä palkanlaskennan harjoitteluohjelmaa, jotta se saa ammattitaitoisia palkanlaskijoita pian lisää myös jatkoa ajatellen.

– Kunnalliset työehtosopimukset ovat sen verran vaikeita, että niiden oppiminen kestää parisen vuotta, jotta laskija pätevöityy niitä laskemaan, Gros sanoo.

Grosin mukaan kaupunki yritti rekrytoida lisää palkanlaskijoita alkuvuonna, mutta niitä ei ollut tarjolla työmarkkinoilla.

Nyt palkanlaskentaan on jouduttu ottamaan epäpäteviä työntekijöitä.

Saara Hirvonen

Henkilöstölle luvataan vastaantuloa

Kaupunki lupaa henkilöstölle jonkinlaista vastaantuloa. Tarkkaa sisältöä ei tilaisuudessa vielä kerrottu.

– Kyse voi olla erilaisista rahallisista tai muista etuuksista, pormestari Juhana Vartiainen kuitenkin totesi.

Henkilöstöjohtaja Nina Gros kertoo, että asiasta on neuvoteltu henkilöstön kanssa.

Saara Hirvonen

Pormestari: "Rahasta ei jää kiinni"

Pormestari Juhana Vartiainen lupasi tiedotustilaisuudessa, että palkkakriisi hoidetaan kuntoon, vaikka se tulee maksamaan.

– Olen tarkan euron julkispäättäjä, mutta tämä hoidetaan kuntoon. Rahasta tämä ei jää kiinni.

Vartiasen mukaan kyse on todennäköisesti kustannuksista, jotka jäävät ainutkertaisiksi.

Saara Hirvonen

Kaupunki: Aiheutuneet ylimääräiset kulut korvataan

Helsingin kaupunki lupaa korvata myös kulut, jotka ovat aiheutuneet palkanmaksuviivästysten vuoksi. Tällaisia kuluja ovat muun muassa korot, viivästysmaksut, maksumuistutukset sekä lainan perimis- ja käsittelykulut. – Tästä ohjeistetaan vielä erikseen. Nämä hoidetaan keskitetysti, ei pitkin kaupunkia, lupaa henkilöstöjohtaja Nina Gros. Gros myöntää, että palkanmaksuongelmat ovat tuoneet myös mainehaittaa kaupungille työnantajana.

Saara Hirvonen

Puuttuvat palkat pyritään maksamaan kahdessa päivässä

Kaupungin tavoitteena on, että puuttuvat palkat saataisiin maksuun jo kahdessa päivässä. Muut virheet korjattaisiin viidessä arkipäivässä.

– Tämän kahden päivän kohdalla emme ole vielä siinä. Mutta muita virheitä olemme kyllä hyvinkin reippaassa tahdissa saaneet korjattua. Nämä kokonaan puuttuvat palkat ovat kuitenkin meidän ykkösprioriteettimme.

– Nyt keskitytään korjaamaan virheet. Korko maksetaan, kun ongelmat on saatu kuntoon, sitä ei tarvitse erikseen kysyä, Gros sanoo.

Liikaa maksetuille mietitään keinot yksilöllisesti, Gros totesi.

Kaupunki on sopinut Kevan ja Kelan kanssa tietojen vaihtamisesta niin, että jokainen työntekijä saa hänelle kuuluvat etuudet oikein.

Palkkakuitin saa jatkossa järjestelmän lisäksi myös verkkopankista.

Suosittelemme sinulle