Jyväskylän keskustan katuosuuksia suljetaan perjantain 12. elokuuta vastaisena yönä Paraatiaukion alle rakennettavan pysäköintihallin alustavien töiden vuoksi.
Kirkkopuiston Kilpisenkadun puoleinen reuna ja Vapaudenkatu kaupungintalon edustalta Forumin kauppakeskukselle saakka menevät kiinni kahdeksi vuodeksi.
Lisäksi Kirkkopuiston toisella puolella olevan Gummeruksenkadun läpiajo päättyy, koska kaupungintalon viereinen risteys suljetaan.
Alkuvaiheessa myös työmaan viereisten kiinteistöjen kulku nykyisiin ajoneuvoliittymiin säilyy. Kun kiinteistöjen uudet kulkureitit on saatu rakennettua, pääosin Paraatiaukiolle ja Vapaudenkadulle sijoittuva työmaa-alue laajenee lopulliseen laajuuteensa syyskuun aikana. Tällöin myös kevyen liikenteen käpikulku katkaistaan.
Paraatiaukion alle sijoittuvan pysäköintihallin rakentaminen käynnistyy ensi vuoden alussa, mutta rakentamiseen liittyvät johtosiirrot alkavat elokuun aikana.
Pysäköintitalon rakentamisen valmisteluun liittyi myös keskustan bussipysäkkien siirto pois Forumin kauppakeskuksen viereiseltä kadulta Asemakadulle.
Lue lisää aiheesta: