Ukrainalaiset Iryna Melashvili ja Olha Yevstafieva rämpivät kantahämäläisellä hakkuuaukiolla. Käsissään heillä on muoviämpärit, joiden sisällä on pieniä pakasterasioita. Hakkuuaukion vallanneet vadelmapensaat notkuvat tänä kesänä marjaa.
Vantaalainen terveyskeskuslääkäri Olga Gilbert on tuonut ukrainalaispakolaiset lapsuutensa metsämaisemiin Lopelle. Pakolaiset saavat marjoista hiukan lisätuloja, mutta yhtä tärkeää on metsän rauha. Se lievittää stressiä ja ahdistusta.
Pikkuhiljaa rasiat täyttyvät metsävadelmilla.
– Poimimme vatut suoraa myyntirasioihin. Rasiat viedään täällä kylmäkalleilla varustettuihin kylmälaukkuihin ja päivän puolessa välissä viemme ne isäni jääkaappiin, selittää Gilbert.
Metsä antaa tilaa tunteille
Omalla marjankeruureissulla syntyi idea auttaa sotaa pakoon houkuttelemalla heidän marjametsään. Olga Gilbert tuumi isänsä kanssa, että kotimajoitukseen sijoittuneille pakolaisille voisi tarjota mahdollisuuden tutustua suomalaisten tapaan marjastaa ja virkistäytyä samalla luonnon helmassa.
– Mukana on ollut sellaisia perheitä, jotka ovat olleet kotimajoituksessa meidän tutuilla. Yksi nainen onkin majoittumassa myös meille, Gilbert kertoo.
Olga Gilbert työskentelee Vantaan kaupungilla terveyskeskuslääkärinä. Hän kertoo, että ukrainalaiset ovat viihtyneet hyvin täällä.
– Metsässä on tilaa vaikeille tunteille. Niitä heillä tietenkin on, kun he ovat joutuneet lähtemään sotaa pakoon omasta kodistaan. Arjessa tunteille ei ehkä ole tilaa, mutta metsässä on, Gilbert pohtii.
Villivadelmia ei löydy Odessasta
Lopella vattumetsässä käyneet ovat paenneet Ukrainan eteläosista, kuten Mariupolista, Hersonista ja Odessasta. Paikat ovat tuttuja sotauutisista.
– Olen kerännyt vadelmia lähinnä puutarhassa, koska asuin Odessan liepeillä ja siellä ei ole metsiä. Mutta Karpaateilla on marjoja, kertoo Olha Yevstafieva.
Ukrainalaisten keräämät marjat menevät myyntiin Helsingin Käpylässä sijaitsevaan K-supermarket Mustapekkaan. Myytäväksi meneviä rasioita kertyi kaikkiaan satakunta.
– Kauppias antaa meille kylmää säilytystilaa yön yli ja myyntipaikan kaupan sisältä. Hinta rasialta on ollut 7 euroa. Kaikki on mennyt kaupaksi, Olga Gilbert iloitsee.
Sienimetsään meno polttelee jo
Mikä saa päivätöissä olevan terveyskeskuslääkärin käyttämään vapaa-aikaansa ukrainalaisten kyyditsemiseen Lopelle vattupusikoihin?
– Tästä tulee minulle tosi hyvä olo ja saan tästä hyvin paljon. Minulla on ollut tosi hyviä hetkiä naisten kanssa täällä metsässä. Pidän itsekin paljon marjanpoiminnasta, joten olisin metsässä joka tapauksessa, kertoo Gilbert.
Syksyn tullen alkaa sienestyskausi toden teolla. Jo nyt ukrainalaiset ovat keränneet kantarelleja syötäväksi.
– Voin näyttää jatkossakin salaisia marja- ja sienipaikkoja. Mietitään sitten myöhemmin, kerätäänkö sieniä itselle ruuaksi vai myyntiin, naurahtaa Olga Gilbert.
Sitten hän lähtee viemään marjanpoimijoita illaksi saunaan.