Perjantaina puukotettu kirjailija Salman Rushdie on elänyt suuren osan elämästään piilossa sen jälkeen, kun Iranin ajatollah eli ylin uskonnollinen johtaja Khomeini vuonna 1989 antoi häneen liittyvän fatwan.
Hän kehotti muslimeja tappamaan Rushdien, koska katsoi tämän Saatanalliset säkeet -teoksen loukanneen profeetta Muhammedia.
Fatwan on usein käännetty tarkoittavan uskonnollista tappokäskyä, vaikka suoraan se ei sitä ole.
Mikä on fatwa?
Fatwa on islamin uskonoppineen vastaus hänelle esitettyyn kysymykseen. Kuka tahansa muslimi voi kysyä kantaa vaikkapa aivan henkilökohtaiseen ongelmaan. Vastauskin voi olla tarkoitettu pelkästään hänelle tai esimerkiksi tuomareille.
Arabian ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila Edinburghin yliopistosta kertoo Ylelle, että fatwa on islamissa uskonoppineen mielipide hänelle esitettyyn kysymykseen. Kysymys voi olla käytännössä mitä tahansa, esimerkiksi voiko muslimi käyttää leivonnassa liivatetta.
– Ajatollah Khomeini kommentoi Saatanallisten säkeiden ilmestyttyä, että hänen mielipiteensä mukaan Rushdie on luopunut islamilaisesta uskosta, jonka perusteella hänet voidaan tappaa, Hämeen-Anttila sanoo.
Miksi Salman Rushdie sai fatwan?
Salman Rushdien vuonna 1988 julkaistu Saatanalliset säkeet suututti joitain islamin oppineita, sillä sitä pidettiin jumalanpilkkana.
Rushdien kohdalla fatwan sisältönä oli tappokäsky.
Jaakko Hämeen-Anttila kertoo, että toiset uskonoppineet ovat antaneet myös sellaisia fatwoja, joissa kielletään Rushdien tappaminen. Ne eivät ole kuitenkaan saaneet yhtä suurta arvostusta kuin Khomeinin fatwa. Tähän on kaksi syytä.
– Khomeini oli aikansa arvostetuin uskonnollinen johtaja. Hänen antamillaan fatwoilla oli eniten merkitystä. Toiseksi, hänen antamansa fatwan jälkeen eräs islamilainen säätiö myös lupasi tapporahan Rushdien tappajalle. Pari vuotta sitten se oli ainakin teoriassa voimassa. Tapporaha oli suuruudeltaan noin pari miljoonaa dollaria.
Khomeinin seuraaja, Iranin nykyinen ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei, kertoi vuonna 2005, että Rushdielle annettu fatwa oli yhä voimassa.
Miten fatwa on vaikuttanut Rushdien elämään?
Fatwan langettamisen jälkeen vuonna 1989 Rushdie ja hänen silloinen vaimonsa piiloutuivat. He muuttivat viiden kuukauden aikana yli 50 kertaa ja mukana oli aina aseistettu turvamies.
Rushdie eli piilossa koko 1990-luvun.
Rushdie on kuitenkin halunnut elää suhteellisen avointa elämää viime vuosina. Hän on asunut vuodesta 2000 lähtien Manhattanilla, New Yorkin kaupungissa.
Rushdieta kohtaan ei ole aiemmin hyökätty, vaikka hän on saanut tappouhkauksia. Seurauksista ovat kärsineet kuitenkin myös kirjan kääntäjät ja julkaisijat – LA Timesin mukaan muun muassa Norjassa, Italiassa ja Japanissa he ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi.
Rushdieen kohdistuneesta perjantaisesta hyökkäyksestä on pidätetty yksi henkilö. New Yorkin viranomaiset kertoivat lauantaina iltapäivällä, että epäilty olisi shiialaisen ääriliikkeen ja Iranin vallankumouskaarti IRGC:n kannattaja.
Jaakko Hämeen-Anttila pitää erikoisena, että 33 vuotta vanha fatwa, joka on jo suurelta osin unohdettu, saa vieläkin jonkun toimimaan näin.
– Yllätykseen viittaavat myös turvatoimet, joita ei ilmeisesti käytännössä ole juuri ollut. Pitäisin hyvin yllättävänä myös sitä, jos asialla olisi joku muu kuin tätä tappokäskyä toteuttava henkilö.
Iranin johtajat eivät ole vielä kommentoineet tapausta, mutta maan ultrakonservatiivisissa lehdissä hyökkääjää on ylistetty.
– Bravo tälle urhealle ja velvollisuudentuntoiselle miehelle, joka hyökkäsi tämän luopion kimppuun, julisti Kayhan-lehti uutistoimisto Reutersin mukaan.
Lahden päätoimittajaksi kerrotaan Reutersin mukaan Iranin ylin johtaja Ali Khamenei.
Juttua päivitetty 13.8. klo 16:15: Lisätty Jaakko Hämeen-Anttilan kommentit.
Lue myös: