Hyppää sisältöön

Evon retkeilyalueella poltetaan hallitusti männikkömetsää

Ennallistamispoltossa paloa ohjataan ja se rajataan tietylle alueelle maahan kaivettujen palokujien ja vedenkäytön avulla.

Metsässä tulipalo.
Evolla poltettiin metsää myös kesällä 2020. Metsähallituksen tavoitteena on toteuttaa kulotuksia vuosittain metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Kuva: Keijo Kallunki Metsähallitus
Anne-Maria Niskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hämeenlinnassa poltetaan maanantaina metsikköä Evon retkeilyalueella. Poltettava alue sijaitsee Evon retkeilyalueella Talvilammintien ja Rillitien risteyksessä ja sen pinta-ala on noin 9 hehtaaria.

– Poltettava alue on mäntyvaltaista metsikköä, jossa on myös Evolle tyypillisiä louhikkoja eli pieniä ja isoja kiviä, kertoo erikoissuunnittelija Ari Lahtinen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Metsähallituksen monikäyttömetsän ennallistamispolton tavoitteena on tuottaa aluelle lahopuuta sekä palanutta ja hiilitynyttä puuainesta niistä riippuvaisille eliölajeille.

– Metsikkö on ennen polttamista aika yksipuolinen, mutta palon jälkeen muun muassa kolopesijät tykkäävät siitä, Lahtinen kertoo.

Polttaminen alkaa iltapäivällä ja se kestää arviolta 5–7 tuntia, jonka jälkeen paloaluetta vartioidaan siihen saakka, kunnes se on sammunut. Lahtinen arvioi, että paloalueen jäähtyminen tapahtuu melko nopeasti.

Ennallistamispoltto on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa. Metsähallituksen tavoitteena on toteuttaa kulotuksia vuosittain metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

Suosittelemme