Hyppää sisältöön

Nuori Minna Canth joutui evakkoon parkkihallityömaan tieltä Jyväskylässä – Kirkkopuiston patsaat palautetaan parin vuoden päästä

Pitkään suunnitellun parkkihallin rakennustyöt ovat alkaneet valmistelutöillä. Kirkkopuiston teokset kunnostetaan ja siirretään takaisin paikoilleen työmaan valmistuttua.

Nuori Minna Canth -teos on sisältä ontto ja tehty pronssista. Patsasta on käsiteltävä varoen, jotta siirtotyö ei aiheuttaisi vaurioita.
Kaisa Uusi-Kraapo
Avaa Yle-sovelluksessa

Vappuna lakitettava Minna Canthin patsas ja muut Jyväskylän Kirkkopuiston paraatiaukion tuntumassa sijaitsevat taideteokset siirtyvät varastoon.

Teokset lähtevät pois kiistellyn pysäköintitalo P-Paraatin tieltä, jonka rakentaminen alkaa monen vuoden suunnittelun jälkeen. Taideteosten siirtoon erikoistunut tiimi nostaa patsaat nosturin ja kuljetusauton avulla.

– Ennakkotutkimuksissa selvisi, että Minna Canthin patsas on tapitettu. Se nostetaan jalustasta nyt ja jalusta perustuksineen viedään pois eri vaiheessa, kertoo Jyväskylän kaupungin viherrakennuttaja Jarmo Toikkanen.

60-vuotiaan Nuori Minna Canth -teoksen lisäksi töiden alta joutuu evakkoon Majuri C.C Rosenbröijerin muistopatsas vuodelta 1962 sekä 1940 pystytetty Taipaleen taistelun muistomerkki.

Toikkasen mukaan nostotyö on suunniteltava hyvin, sillä vanhoja teoksia pitää käsitellä varoen.

– Patsaista ei löytynyt vanhoja tietoja niiden perustuksista tai kiinnityksistä. Meidän piti etukäteen tutkia, miten nostot onnistuvat.

Taidemuseon arvion mukaan Minna Canthin patsas on kohtalaisessa kunnossa. Toikkanen kertoo, että teoksessa on värivaihteluja ja syöpymiä.

– Pienemmät osat patsaista lähetetään suoraan konservaattorille kunnostettavaksi. Isommat osat viemme kaupungin varastotiloihin Mustankorkean alueelle odottamaan korjausta.

Vaikka Nuori Minna Canth -teoksen kulumat voivat olla osittain seurausta vapun juhlinnasta, Toikkasen mukaan Canth saa lakin päähänsä myös jatkossa.

– Kaikki patsaat on tarkoitus siirtää takaisin entisille paikoilleen vuosien 2024-2025 aikana Kirkkopuiston kunnostuksen yhteydessä, kun parkkitalo on rakennettu.

Lue lisää:

Jyväskylä siirtää Kirkkopuiston patsaat varastoon syksyllä pysäköintihallin rakennustöiden takia

Kaupungin johdosta piikiksi päättäjien lihassa – Ahti Vielma halveksii sarjavalittajia, mutta tehtailee itse valituksia periaatteen vuoksi

Tiistaina 16.8.2022 klo 14.45 muutettu otsikko ja lisätty linkkejä aiempiin juttuihin.

Suosittelemme