Pirkanmaalla A-klinikka Oy on keksinyt keinon, joilla huumeiden käyttäjät saavat avun myös pienemmillä paikkakunnilla. Ratkaisu on tavallinen pakettiauto, josta on varusteltu liikkuva terveyspiste. Liikkuva yksikkö aloitti toimintansa tänä vuonna.
– Nyt alkuun menee aikaa siihen, että tehdään palvelua tunnetuksi ja luodaan luottamusta asiakkaisiin päin, kertoo palvelupäällikkö Marianne Mäkinen A-klinikalta.
A-klinikka Oy:llä ei ole tällä hetkellä mobiilia terveysneuvontaa missään muualla kuin Pirkanmaalla. Muualla Suomessa Helsingin kaupungilla on oma liikkuva yksikkönsä Symppis ja Jyväskylän alueella liikkuu puolestaan Sovatek-säätiön Visiittiauto.
Auton varustukseen kuuluu perusterveydenhuoltovälineistöä: esimerkiksi sideharsoja, laastareita ja muuta, mitä voidaan tarvita akuuttiin haavanhoitoon. Varsinaisia tutkimusvälineitä, laitteita tai lääkkeitä ei autossa kuljeteta. Autossa on myös erityisiä jätesäiliöitä, joihin huumeiden käyttäjät voivat jättää mukanaan tuomiaan käytettyjä välineitä.
Yksiköllä on jo vakioasiakkaita
Huumeiden käyttäjät ovat hiljalleen löytäneet Pirkanmaan paikkakunnilla kiertävän terveysneuvontapisteen. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä mahdollisuuteen asioida omalla paikkakunnalla anonyymisti. Pakettiauton liikkeitä on mainostettu kauppojen ilmoitustauluilla, kuntien sosiaali- ja terveysneuvontapisteissä sekä somessa.
– Positiivista on myös, että meillä käy muutamia vakioasiakkaita. He ovat todenneet palvelun turvalliseksi käyttää, kun tulevat aina uudelleen, kertovat liikkuvassa pisteessä työskentelevät sairaanhoitaja Tiina Fatty ja ohjaaja Minna Koskinen-Heikkinen.
Autosta haetaan puhtaita pistovälineitä, muun muassa puhtaita injektioneuloja ja ruiskuja. Tarjolla on myös kondomeja ja raskaustestejä. Asiakkat voivat esittää toiveita tarvitsemistaan välineistä.
Yksi asiakas voi hakea useammalle
Liikkuva yksikkö voi palvella yhdellä paikkakunnalla noin 10–15 asiakasta. Osa asiakkaista vie tarvikkeita myös monelle muulle huumeiden käyttäjälle.
– Osa asiakkaistamme laittaa etukäteen tekstiviestin palvelupuhelimeen ja kertoo, kuinka paljon käytettyjä neuloja on palauttamassa. Pakkaamme heille vastaavan määrän puhtaita välineitä valmiiksi, kertovat sairaanhoitaja Tiina Fatty ja ohjaaja Minna Koskinen-Heikkinen.
Mäkisen mielestä on hienoa, että kavereista pidetään huolta. Toisaalta olisi hyvä nähdä myös niitä käyttäjiä, jotka jäävät kotiin. Liikkuvan pisteen ammattilaiset voisivat samalla tarkastaa kävijän voinnin ja ohjata tarpeen mukaan eteenpäin esimerkiksi vieroitushoitoon.
Henkilötietoja ei kysytä
Pakettiautossa asioivalta asiakkaalta ei kysytä nimeä tai henkilötunnusta. Nimimerkki ja kotikunta riittävät. Asiakkaina on pääasiassa henkilöitä, jotka ovat käyttäneet aineita jo pitempään. Työntekijöiden mukaan toiminta on kuitenkin siinä mielessä ennaltaehkäisevää, että sillä pystytään osaltaan vähentämään erikoissairaanhoidon tai perusterveydenhuollon kuormitusta ja kustannuksia.
– Tämä voisi olla yksi tulevaisuuden asia, kun ajatellaan hyvinvointialueitakin, sanoo Marianne Mäkinen.
Pirkanmaalla liikkuva terveyspiste sai alkunsa, kun Tampereen ympäristön pienemmät kunnat kilpailuttivat huumehoidon avopalvelut ja myös terveysneuvonnan. Edullisimmaksi vaihtoehdoksi kunnille osoittautui liikkuva yksikkö.
Kuntien vastuulla on palvelujen järjestäminen. Kunnat voivat joko tuottaa palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai ostaa ne muilta kunnilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta, esimerkiksi järjestöiltä.
Lue myös: