Hope Vaasan saamien lahjoitusten määrä on vähentynyt selvästi viime vuosiin verrattuna. Vaasan Hopen tiiminvetäjä Kristiina Brisk-Mosander arvioi, että lahjoitusten määrä on nyt noin puolittunut viime vuodesta.
– Joitakin kokoja, ja esimerkiksi kenkiä on aika vähän. Sen takia jotkut perheet ovat joutuneet odottamaan aika kauankin lahjoituspussia. Tällä hetkellä meillä on aika pitkä jono perheitä odottamassa avustuksia.
Brisk-Mosander toteaa, että avustusten ahkijoiden määrä on samaan aikaan kasvussa, johtuen yleisestä hintojen noususta.
Ihmiset ovat lahjottaneet kevään aikana vaatteita ja tavaroita ukrainalaisille pakolaisille, mikä saattaa näkyä Hopelle lahjoitetun tavaran määrässä.
– Keväällä varmasti kaikki ovat lahjoittaneet Ukrainan pakolaisille, ja heillähän tarve edelleen jatkuu. Ihan samalla tavalla ukrainalaiset tarvitsevat välikausivaatetta, jos he syksyksi tänne jäävät, Brisk-Mosander toteaa.
Lisäksi yleinen hintojen nousu on voinut ohjata perheitä myymään ylimääräisiä tavaroitaan kirpputoreilla lahjoittamisen sijasta.
Tarvetta siis on tietyille tuotteille, kuten välikausivaatteille, kengille ja perusvaatteille. Tytöille on pulaa etenkin senttikoon vaatteista, pojilla kaikistaa kokoluokista, aina xl-kokoon.
Sen sijaan tyttöjen xs-, ja s-koon vaatteita on liiaksikin, kuten myös vauvanvaatteita. Alle 80-cm vauvanvaatteita ei tällä hetkellä pystytä vastaanottamaan lainkaan.
Hope Vaasa kerää lahjoituksia seuraavan kerran torstaina. Syksy on vähävaraisia lapsiperheitä avustavalle yhdistykselle muutenkin kiireistä aikaa, koska koulujen alkaminen ja syksyn tulo lisäävät avunpyyntöjen määrää.
Lue myös: