Voimakas ukkosmyrsky riepotteli Oulun aluetta eilisen illan ja yön aikana ja aiheutti paljon vahinkoa. Myrskyn jäljiltä kaupungissa on yhä alikulkuja suljettuina liikenteeltä.
Oulun katu- ja viheralueiden kunnossapidosta kerrotaan, että muun muassa Nelostien alittava Joutsentien alikulku Karjasillalla on edelleen veden vallassa ja pois käytöstä.
Samoin Kuusamontien alittava Liitintien alikulku Talvikankaan ja Ruskon välillä on suljettuna, koska sielläkin tulvii.
Samoin useita kevyen liikenteen väylien alikulkuja on tällä hetkellä suljettuina.
5 000 salamaa, 100 pelastustehtävää
Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että ukkosmyrskyyn liittyviä tehtäviä hoidettiin illan ja yön aikana yli 100.
Eniten hälytyksiä oli Oulun keskustan alueella sekä Tuirassa, Limingantullin ja Äimäraution alueilla.
Kadut lainehtivat, alikulkukäytävät menivät tukkoon ja kellareihin tulvi vettä. Pelastuslaitos auttoi useita tulvivan veden saartamia autoilijoita.
Salama sytytti omakotitalon kattorakenteet palamaan Ritaharjussa. Haukiputaalla omakotitalon roskakatos syttyi palamaan salaman johdosta.
Tilanne rauhoittui yöllä kahden aikaan. Tehtäviä hoiti kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä.
Henkilövahinkoja ei ole tiettävästi aiheutunut.
Ukkosmyrskyssä oli kesän voimakkainta paikallista salamointia. Maasalamoita havaittiin Oulu–Siikajoki-välillä noin 5 000 kappaletta.
Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Anja Häkkisen mukaan se on paljon yhdelle alueelle. Noin ison salamamäärän osuessa tietylle alueelle ukkonen on rajua. Häkkinen sanoo, että kyseessä on supersolutyyppinen ukkonen.
– Se on laaja-alainen ja pitkäikäinen. Siinä on puuskaa, sadetta ja muitakin ilmiöitä. Ne on voimakkaita ukkosia, joiden elinikä on pidempi kuin tyypillisten iltapäiväukkosten, jotka kestävät ehkä noin tunnin. Tässä ukkosta oli kauan.
Illan aikana Oulun alueella satoi vettä yli 50 millimetriä. Pelkästään Oulunsalon lentoasemalla satoi illalla kahdeksan ja yhdeksän välillä yli 40 millimetriä vettä.
Myös Raahe-Siikajoki välillä satoi runsaasti.
Keskustelu on auki 18. elokuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:Pane kesämökki palasiksi Ylen myrskypelillä – valitse trombi tai syöksyvirtaus