Hyppää sisältöön

Junaliikenne Jyväskylä–Jämsä-välillä poikki torstain puoleenpäivään, Keski-Suomessa melkein 10 000 ollut ukkosen takia ilman sähköjä

Jämsä–Jyväskylä välin junayhteys on korvattu busseilla. Keskiviikkoillan ja yön aikana Keski-Suomessa vyörynyt ukkosrintama katkoi sähköjä ja puita ja aiheutti maastopaloja.

Salamat iskevät taivaalla Oulun pohjoispuolella
Kuva otettu keskiviikkona illalla Oulun pohjoispuolella. Kuva: Yle
Tuukka Lukinmaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Ukkosen aiheuttaman sähkövian takia junaliikenne Jyväskylän ja Jämsän välillä on molempiin suuntiin poikki, ja yhteys on korvattu linja-autoilla. Matkustajien on syytä varautua siihen, että matka kestää tavallista pidempään.

Vika alkoi puoli seitsemältä keskiviikkoiltana ja Rataliikennekeskus arvioi, että se saadaan korjattua torstain puoleenpäivään mennessä.

Muutoin voimakkaat ukkoset katkoivat keskiviikkona illalla ja yöllä sähköjä, sytyttivät pieniä maastopaloja ja pitivät pelastuslaitoksen kiireisenä. Tehtäviä kirjattiin 50, ja päivystävän palomestarin mukaan vuorokausi oli kesän kiireisin.

Keski-Suomi oli alueita, joille ukkosrintama painottui. Ilman sähköjä on kuluneen vuorokauden aikana ollut maakunnassa 9 000 eri sähköyhtiöiden asiakasta. Varhain torstaiaamuna viat oli pääosin korjattu ja sähköttä oli enää noin 600 asiakasta.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tehtäviä ovat teettäneet muun muassa lukuisat puiden raivaukset eri puolilla maakuntaa. Äänekoskella paloi ilmeisesti ukkosen aiheuttaman sähkövian takia 60 neliön kesämökki ja pienempi rakennuspalotehtävä oli myös Laukaassa.

Paikallisuutiset kertoo Facebook-sivuillaan, että ukkonen riepotti pahasti Uuraisten koulukeskuksen kattoa ja aurinkopaneeleita.

Lisäksi salamat sytyttivät pieniä maastopaloja ainakin Äänekoskella, Karstulassa ja Kyyjärvellä, jossa palo jäi kytövaiheeseen.

Suosittelemme